Sivut

torstai 26. kesäkuuta 2014

pullonkorkeista pannunalunen

















Alussa oli osumaa ottanut pannunalunen, purkki liimaa sekä läjä viinipullonkorkkeja (äitille tiedoksi: itse en ole kaikkia viinejä juonut!). Pannunalunen oli jo aiemmin ruma, mutta nyt sen kaakelikin oli kolahtanut rikki. Jäljellä oli kuitenkin hyvät kehykset, jotka toimivat pätevänä pohjana uudelle, parannetulle versiolle.

















Sommittelin aluksi korkit alustalle niin, että kaikki mahtuivat eikä mihinkään jäänyt tyhjiä kohtia. Vasta tämän jälkeen rupesin liimaamaan korkkeja pakoilleen. Liimatessa käytin Pattexin 100% yleisliimaa. Se kestää tarvittaessa myös kuumuutta, vaikkei tuskin koskaan sille altistukkaan, sen verran tuo korkkikerros välissä eristää lämpöä.

















Samaisen projektin voisi hyvin tehdä myös vaikkapa taulunkehyksiin, peltirasian kanteen tai muuhun "kehikkoon".













Tämä postaus on tehty yhteistyössä Pattexin kanssa. Olen  mukana Pattexin blog award -kilpailussa. Kilpailun aikana blogeissa näkyy erilaisia liimailuaiheisia tuunaus- sekä askarteluideoita. Mikäli olet tykännyt ideoistani, käy äänestämässä minua Pattexin sivuilla!.

3 kommenttia:

  1. Aivan oivallinen vanhan kehyksen ja alusen uudelleenkäyttö ja todella tyylikäs lopputulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kommentistasi Elina :) oli kyllä kiva juttu, että alunen pääsi uusiokäyttöön, eikä lentänyt roskiin vaikka sille olikin käynyt pieni vahinko :D

      Poista
  2. kiva kierrätysidea!

    VastaaPoista