Sivut

torstai 29. lokakuuta 2009

riviin järjesty!

Vaikken mikään kovin aktiivinen neuloja olekkaan, on erikokoisia puikkoja silti alkanut eri projektien jälkeen kertyä. Vihdoin ja viimein otin itseäni niskasta kiinni ja ompelin puikoille kodin, jossa saavat olla rauhassa ja järjestyksessä.



Ihanan romanttinen kukkakangas on Eurokankaasta. Sisäpuolen vihreä ja vaaleanpunainen löytyvät molemmat myös päällikankaan kuosin värityksestä.



Kun sopivat puikot on valittu, pussi on mukava kiertää kokoon ja taas avata uudestaan kun uusi projekti alkaa.



Pussukka menee näin pieneen tilaan. Sopii hyvin vaikkapa lankakoriin.



Vallan ihanan ohjeen pussukalle löysin täältä. Pussukka oli mukava ommella ja ohjeet riittävän yksinkertaiset. Tässä en joutunut edes purkamaan yhtään. Noita kujia puikoille tein vähän liian harvaan, olisivat voineet olla vähän tiheämmässäkin. Toki puikkojakaan ei ole vielä niin valtavasti, joten mahtuvat kyllä pussiin. Jos varastot joskus niin valtaviksi karttuvat, on varmaan pussukkakin jo aika uusia.

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

ruusuja ruusuja

Blogiini eksytään päivittäin useaan kertaan hakusanalla sytykeruusu. Suunnilleen joka toisessa haussa on lisäksi mukana sana ohje. Siksi ajattelinkin koota yksinkertaisen ohjeistuksen noiden pikkusöpöläisten näpertelyyn. Tällä kertaa tein ruusuja vain pienen tuliaiserän, eli käytössä oli kaksi kuuden munan kananmunakennoa ja yksi tuollainen vieläkin pienempi.



Ensin kananmunakennoista erotellaan nuo kuppiosat, joihin ruusuja sitten käydään kokoamaan. Itse aloitan ruusujen tekemisen repimällä kannesta tuollaisen pitkän suikaleen, jonka sitten kieritän rullalle. Tämä tulee kupin keskelle. Sen jälkeen lisäilen vielä pienempiä paloja kennoa, jotta ruususta tulee vähän tiiviimpi.



Kolmesta pienestä kennosta tuli sitten tämän verran ruusuja. Ylimääräistä roskaa ei jäänyt ollenkaan, sillä kaikki pienetkin kappaleet on tungettu ruusujen sisälle. Steariini kyllä sitoo nämä osat kiinni toisiinsa niin eivät sitten liikuteltaessa murene käsiin.



Seuraavaksi on vuorossa ruusujen päällystäminen steariinilla. Tähän voisi hyvin käyttää kynttilänjämiä, mutta tälläkertaa pätkin nuo kolme pitkää kynttilää. Se olikin juuri sopiva määrä, nämä ruusut imevät steariinia aika reilusti.



Kattilaan laitetaan vettä, johon laitetaan sitten sulatettavat kynttilät. Koska itsellä ei ole askartelukäyttöön tarkoitettua kattilaa, niin tein kaiken lasipurkissa vesihauteessa. Eli lasipurkissa on vähän vettä jonka päälle sula steariini sitten jää kerrokseksi.



Tämän jälkeen dippaillaan sitten ruusuja sulaan steariiniin. Itse laitoin ruusuihin kolme kerrosta steariinia, pienempikin määrä riittäisi varmasti.



Valmiissa ruusuissa ei tuo luonnonvalkoinen kynttilä kovinkaan paljoa näy. Punainen teki paljon enemmän ruusun näköiseksi. Ovat nämäkin kauniita.

tiistai 20. lokakuuta 2009

ruusun punaa ja perhosia

Tämä koru on vuodenaikaan nähden ehkäpä vähän liian hempeä. Pakko se on silti esitellä, sillä olen siitä niin riemuissani. Kokeilin nimittäin taas pitkästä aikaa helminauhan solmimista yhdellä silkillä. Nuo aiemmat blogissa nähdyt nauhat on solmittu siis kahteen silkkiin, koska olen saanut sillä tyylillä nauhasta napakamman. Nyt taisin kuitenkin keksiä miten solmia nauhasta napakka myös yhdellä silkillä. Siksipä siis esillä tämä yksinkertainen rannekoru makeanvedenhelmistä. Lukossa kimaltaa Swarovskin perhonen.

lauantai 17. lokakuuta 2009

tuulahduksia menneestä



Kaappeja siivoillessani löysin tämän sormuksen, jonka olen tehnyt opiskeluaikana. Mielestäni en ole tätä vielä esitellytkään. Kyseessä on kruunuistutusharjoitelma. Sormus on hopeaa, vihertävä kivi taitaa olla synteettinen.

torstai 8. lokakuuta 2009

sinisilmiä



Jo oli aikakin uudistaa koristetyynyjen päällisiä. Lahden Kärkkäisellä oli Vallilan kangasmarkkinat, ja sieltä tarttui mukaan muun muassa ihanaa Sinisilmä-kangasta. Vallilan kankaiden metrihinnat liikkuvat yleensä suht korkeissa lukemissa, mutta tämä lähti matkaan hintaan 4,90€/m. Tarttuipa mukaan muutakin, esimerkiksi toinen kangas, josta syntyy ehkä joskus vielä Amy Butlerin weekender.



Halusin tehdä nuo tyynynpäälliset huolella ja laittaa niihin vetoketjutkin. Ehkä vähän turhaa näpertämistä, mutta ovatpahan sitten helpommat vaihtaa ja pestä, jos tarvetta tulee.



Tässä vielä tuo kankaan kuvio kokonaisuudessaan. Aika pieni kuva löytyi, mutta eiköhän siitä saa vähän kokonaiskuvaa, että minkälaisesta kankaasta on kyse.


Kuva täältä.

maanantai 5. lokakuuta 2009

mustikkametsällä



Näitä helmiä olen hillonnut laatikossani jo lähemmäs vuoden. Helmet tarttuivat matkaan viime syksynä järjestetyiltä Tampereen kädentaidot -messuilta eivätkä olleet vielä tähän päivään mennessä saaneet rinnalleen arvoistaan lukkoa. Nyt messujen lähestyessä on kuitenkin otettava itseä niskasta kiinni ja näperreltävä jotain näistä vanhoista ostoista, jos vaikka pääsisi seuraaville messuille hankkimaan uusia aarteita.



Helmet ovat niin herkullisen värisiä, etteivät lisämausteita tarvinneet. Ainoastaan tuo ihanan herkkä hopeinen sydänlukko ja vähän helmisilkkiä, ja olivat valmiit.



Tämän projektin jälkeen kävi taas samalla tavoin kuin aiemminkin helminauhoja sitoessa, eli uusi tekisi mieli aloittaa. Ensin on varmasti kuitenkin tilailtava helmisilkkiä ja tehtävä vanhemmat projektit loppuun.

torstai 1. lokakuuta 2009

tuunailua

Askarteluharrastuksen aloittamisen jälkeen on tuntunut tylsälle tyytyä valmiisiin kortteihin. Niidenkin joukossa on kuitenkin todella kauniita ja hauskoja kortteja, joten tilanteeseen sopiessa tulen varmasti niitäkin lähettelemään. Tykkään erityisesti korteista, joissa on valokuvattu jotain aihetta läheltä. Ajattelin, että miksei valmiskorttiinkin voisi lisätä mukaan sitä omaa näkemystä, kun sellaisia kuitenkin saattaa kaappeihin kertyä. Tämän herkullisen tulppaanikortin tuunasin liittämällä siihen vain taustapaperin ja pienen rusetin. Mutta eikö antanutkin kivasti näköä?



psst. Kiinnitittehän huomion uuteen ja valtavan upeaan banneriin? Sen taiteilusta kaikki kunnia veljelleni Tuomolle, joka on nero Photoshopin kanssa. Kyllä nyt kelpaa :)