Sivut

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

vaaleanpunainen helistinkortti uudelle vauvalle

Minua pyydettiin tekemään onnittelukortti tuoreelle tyttövauvalle. Mietin pitkään minkälaista ryhtyisen tekemään, vaaleanpunaiset hörselöt kun eivät oikein ole minun juttuni. Päädyin sitten vakiomateriaaleihini, fuksia-hopea-valkoisiin helmiäiskartonkeihin. Samoja materiaaleja olen käyttänyt jo esimerkiksi ylioppilaskorteissa, hääkutsuissa sekä lahjakassin koristelussa. Mielestäni toimii aina.


Tässä kortissa idena siis helistely, eli kortin sisälle tehty "tasku" jonka sisällä nuo pienet sydämmet liikahtelevat kun korttia heiluttaa.



Katsokaa nyt miten söpösiä sydämiä, löysin noin pikkiriikkisen sydänpaperileikkurin ja se toimi tässä kyllä mainiosti.


Mielestäni tästä tuli hieman erilainen, mutta kuitenkin tyttövauvaonnitteluihin varsin sopiva kortti. Välillä saa olla vähän pirteämpääkin kuin ihan hempeitä vaaleanpunaisen sävyjä. Toki niihinkin palataan, todennäköisesti tässä ihan lähiaikoina.


Tiedän että moni seuraa Annan Aarteita Blogilistan kautta. Oletteko jo huomanneet blogilistan tiedotteen, jonka mukaan se lopettaa toimintansa (tiedote kopioituna tähänkin ihan alimmaiseksi)? Ei hätää, Annan Aarteita voit seurata helposti myös esimerkiksi Bloglovinin kautta tai Annan Aarteiden Facebook-sivujen kautta, jonne päivittyvät kaikki uudet postaukset myös.

TIEDOTE: Blogilista.fi-palvelu lopettaa toimintansa maanantaina 1.6.2015. Tämän jälkeen palveluun ei ole enää pääsyä.
Blogilista.fi listaa suomalaisia blogeja RSS-syötteiden avulla. Yksittäiset blogit ja niiden kirjoitukset sijaitsevat käyttäjien hallinnoimilla blogialustoilla (esim. Blogger, Wordpress jne.). Blogilista.fi:n lakkauttaminen ei siten vaikuta yksittäisten blogien olemassaoloon.
Kiitos kaikille käyttäjille kuluneista vuosista ja antoisia bloggaushetkiä!
Blogilistan ylläpito

tiistai 21. huhtikuuta 2015

ruostunut kello taulupohjasta

Koska ihastuin niin paljon messuilla näkemääni ruosteeseen, piti tämä inspiraatio purkaa johonkin. Päädyin tekemään kellon paksun maalauspohjan päälle.



Maalasin pohjan ensin struktuuripastalla, jonka päälle painoin kuplamuovilla tuollaisen pienen pintakuvioinnin. Tämän jälkeen jätin työn kuivumaan.


Kuivahtaneen työn päälle maalasin ruostemaalilla. Minulla ei ollut tuota messuilla esiteltyä Viva Decorin ruostemaaliuutuutta, vaan jo jokusen vuoden olin kaapissa hillonnut toisenlaisia ruostemaaleja. Näissä ensin maalataan pinta maalilla, jonka jälkeen päälle suihkutetaan spraylla, joka lähtee ruostuttamaan pintaa. Tällä maalilla saa aika aidon näköisen pinnan kun ruoste syntyy läikkinä vain niihin kohtiin, johon tuolla spraylla on suihkittu.



Oletteko muut yhtään hurahtaneet ruosteeseen vai olenko yksin tämän intoiluni kanssa?

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Creativeworld-suosikkeja: ruoste

Tammikuun messureissulla ihastuin myös johonkin, mistä en tiennyt niin välittävänikään. Messuilla näkyi nimittäin paljon ruostetta eri muodoissa. Kaikesta en tajunnut napsia kuviakaan, mutta tässä pienenpieni kuvapläjäys missä muodoissa ruoste oli messuilla näkyvissä.


Viva Decorin uudella ruostemaalilla oli tehty kaikenlaista useammallekin osastolle. Tarkemmin en maaliin tutustunut, mutta mallitöiden mukaan näyttäisi kivasti toimivan kaikenlaisille pinnoille. Varsinkin tuo alla oleva lyhdyn vanhennus oli kivasti minun makuun.


Joulumessujen puolella taas näkyi paljon tuotteita, jotka vaikuttivat aivan siltä, että ne olisi maalattu juuri tuolla yllä olevalla maalilla.


Tähdet ja sisustuskirjaimet näyttävät pitävän pintansa vielä tulevanakin jouluna. Tällä kertaa ruosteisina versioina.



Varsinkin joulumessujen puolella ruosteista pintaa oli yhdistetty paljon metallinsävyihin, kuten vaikkapa metalliturkoosiin tai kupariin. Mielestäni tämä yhdistelmä toimi tosi kivasti. Harmi ettei kamerasta tosiaan löytynyt yhtään kuvia näistä yhdistelmistä, nämä kuvat olivat ainoita ruostekuvia joita oli tullut napsittua.

torstai 16. huhtikuuta 2015

kukka-asetelma munankuoressa ohje

Onko kukaan seuraillut ruotsalaisten diy-bloggaajien Monthly Makers -"haastetta"? Itse olen tätä jonkin verran seuraillut ja ihastellut miten naapurimaassa tehdään aikalailla erilaisia juttuja juuri nyt kuin suomalaisissa blogeissa. Muutenkin ideana tuo haaste oli itseäkin houkuttava, kyselin jo Facebookin käsityöblogit -ryhmässäkin, että eikö suomalaisissa bloggaajissa olisi innostuneita samanlaiseen.



Inspirami -blogissa törmäsin massasta tehtyihin munankuorenpuolikkaisiin, joita innostuin itsekin kokeilemaan. Koska idea oli niin hauska, napsin prosessista muutaman ohjekuvankin, jotta näette miten helposti nämä syntyvät.


Materiaaleiksi riittää joku ilmassa kuivahtava massa. Lisätarvikkeina ilmapalloja, tarttumaton alusta sekä joku jolla kaulia massaa.


Massa kaulitaan ympyrän muotoon. Huomasin että siitä voi tehdä melko ohuenkin, ainakin käyttämäni fimon massa kovettui ohuenakin kestäväksi ja tukevaksi.


Kun massa on saatu kaulittua, se asetellaan ilmapallon päälle kuivahtamaan.


Reunat voi repiä, jotta munankuoresta tulee realistisemman näköinen.


Annoin massan kuivahtaa ilmapallon päällä yön yli, jonka jälkeen puhkaisin pallon varovasti. Massa irtosi siitä kauniisti. Jätin työn kuivamaan vielä loppuun asti ennen lakkaamista.


Levitin sisäpuolelle akryylilakkaa, joka teki kuorista kosteudenkestävän.


Sitten vaan istuttelemaan. Näin pääsiäisen jälkeen ei kaupoista juuri muita sipulikukkia enää löytynyt kuin narsisseja. 





Ensivuonna teen näitä hyvissä ajoin ennen pääsiäistä, saan sitten kaikki pääsiäiskukat munankuoriin kasvamaan.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

hurahdus minttuun


Olen hurahtanut minttuun. Tekisi mieli lisätä kotiin kaikkia ällöminttuisia yksityiskohtia, pari paitaakin olen kyseisellä värityksellä hankkinut. Seiniä en sentään minttuiseksi ole maalannut, vaan vielä pitäytynyt tällaisissa pienemmissä koristeissa.


Maalasin pieniä pahvisia linnunmökkejä roikkumaan koristeoksiin. Mökit olivat siis ruskeaa pahvia, peitin värin ensin gessolla jonka jälkeen maalasin päälle mintunvärisellä akryylimaalilla.


Lasilinnut koristelin minttuisella glitterillä. Levitin lintujen päälle lakkaa, jonka päälle kaadoin glitterkerroksen. Se tarttui märkään lakkaan tasaisen ohueksi kerrokseksi.



Nämä ovat nyt varsin keväisiä väritykseltään, linnuista suunnittelin jo jouluisiakin versioita (joko hopeisella tai punaisella glitterillä) vaikkapa kuuseen.


Mikäli oksien teko kiinnostaa, olen niistä aiemmin tehnyt kuvallisen ohjeen blogiini, klikklik.

torstai 9. huhtikuuta 2015

Creativeworld-suosikkeja: demot ja esittelyt

Tuotteiden ja ideoiden lisäksi Creativeworld- ja Paperworld-messuilla (en oikein osaa sanoa missä kohtaa messut sekoittuivat) oli myös tuote- ja tekniikkaesittelyjä. Olipa paikalle raahattu tuttuja nimiä jopa jenkkilästä asti esittelemään uutuustuotteitaan ja näyttämään miten niitä hommia oikein tehdään.


Sizzixin Pete Hughes oli tullut esittelemään uutta Big Shot Plus laitetta. Laite tulee markkinoille tänä keväänä (tai on tullut jo) ja on tavallista Big Shot -leikkuria isompi, laitteeseen mahtuu A4-kokoinen paperi. Plus näytti varsin tehokkaalle ja houkuttelevalle, mietin jo olisikohan aika vaihtaa oma BS vähän järeämpään.


Pete oli tuonut paikalle myös paljon Big Shotilla tehtyjä malleja. Pete itse on varsin nero tekemään malleja käyttäen yksinkertaisia muotoja. Lisää upeita Big Shot-töitä voi muuten bongata Sizzixin blogista.




Dyan Reaveley oli paikalla esittelemässä omia uusia Dylusions Paint -sarjan akryylimaaleja.



Dyanilla oli mukanaan myös paljon omia värikkäitä töitään.





Dylusinons Paintit ovat nopeasti kuivahtavia akryylimaaleja, joilla saa tehtyä töihin ohuita kerroksia. Värit maaleissa ovat hurjan kirkkaita, mutta ehkä siksi ihastuin niihin ihan täysillä. Nämä on ihan pakko saada! Pikagoogletuksella en maaleja vielä suomalaisista nettikaupoista löytänyt, mutta toivottavasti tulevat pian valikoimiin. Dyan levitteli maaleja mm. tuputussienellä, vauvan pepunpyyhkeillä sekä telalla. Kaikilla tuli hauska erilainen lopputulos. 





Dyan teki vauhdilla malleja ja esitteli miten käteviä maalit ovat. Ne ovat hieman läpikuultavia, joten niillä saa kätevästi tehtyä hieman kerrosteltuja pohjia. Lisäksi maalit kuivahtavat nopeasti, joten työstöä voi jatkaa nopeasti, eikä maalin kuivumista tarvitse odottaa.




Ja tietysti paikalla oli myös Tim Holtz.


Timppa oli esittelemässä uusia Distress Inkin kuukausivärejä, tarkemmin sanottuna tammikuun väriä, cracked pistachiota. Nythän värejä on ilmestynyt jo helmi-, maalis- ja huhtikuultakin, mutta messujen aikaan oli paljastettu vasta tuo ensimmäinen kuukausiväreistä.






Tiedän, että tosi moni fanittaa Timppaa ihan kunnolla. Itsekin toki tykkään hänen tuotteistaan, mikään superfani en ole. Pakko kuitenkin hehkuttaa nyt vähän miestä. On nimittäin varsin ystävällinen kaveri. Messupäivän aikana näimme Timpan useammalla eri kojulla esittelemässä tuotteitaan ja näistä kuvista suurin osa on otettu ihan loppupäivästä. Kuitenkin vielä silloinkin, pitkän messupäivän lopussa Timppa jaksoi esitellä innoissaan tuotteita, tehdä malleja koko ajan ja kertoa ja vastailla kysymyksiin yhä uudelleen. Varsin hurmaava kaveri.




Tämän tagin Timppa teki alusta loppuun asti samalla kun rupatteli innoissaan omista tuotteista.


Ja hei, pitihän sitä nyt kaverikuva ottaa todisteeksi, että olin paikalla.