Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste huivi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huivi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. syyskuuta 2015

Armknitting eli käpäläneulontaa

Aina välillä on tullut vähän neulottua, lähinnä villasukkia. Jotenkin neulominen (tai virkkaaminenkaan) ei ole tuntunut oikein omalta käsityömuodolta. Moni niistä kuitenkin nauttii ja en tiedä onko mikään muu niin hehkutettua, joten pakko kai taas yrittää lankojen pariin. Joku aika sitten bongasin Pinterestistä nopean tekniikan, armknitting, jossa käsien avulla neulotaan paksulla langalla isoa pintaa.


Otin projektin langaksi Novitan Pehmon. Vyötteessä on ihan kuvakin, että soveltuu käsin neulottavaksi. Koska työ tehdään kaksinkertaisella langalla, projektin hankalin vaihe oli löytää kerän sisältä se toinen langanpää.


Novita on tehnyt muuten tosi helpon ohjeenkin kyseiseen tekniikkaan, videomuodossa.

Tämä projekti valmistui nopeammin kuin aiemmat neulomistyöt, aikaa kului vajaa puolisen tuntia. Juuri sopiva nopeus ja työn valmistumisen huomasi silmissä. Koska huivista oli hankala saada kuvaa pelkästään, alla vielä kuva päällä.


Että muhkea on. Huomasin jo kaupassa, että Novitalta on tullut myös paksua lankaa, jossa mukana kiertää heijastinlanka. Siitä voisi tehdä toisen muhkuhuivin itselle syksyn pimeisiin.

Ihanaa, että tämä käsillä tekeminen alkaa pikkuhiljaa luistaa paremmin. Nyt vaan uusia projekteja suunnittelemaan, tällaisilla helpolla se on parempi aloittaa niin ei masennu heti jos ei jotain saa valmiiksi.

tiistai 7. kesäkuuta 2011

raadeltu huivi



Huvittavaa esitellä tällainen käsityö näin hellepäivänä, mutta menköön. Kaivoin viikonloppuna ompelukoneen kätköistä ja aloittelin useampaa pientä projektia. Kankaita penkoessani löysin myös tummanvihreää trikoota josta hurautin välityönä kasaan nyt niin trendikkään tuubihuivin. Näin joku aika sitten kaupassa myös tuollaisen raadellumman version kyseisestä huivista, ja pitihän minun sitten vähän kokeilla miten sitä trikoota revitään. En tiedä nyt tuliko siitä niin kiva, ehkä vähän muhkeampi olisi saanut olla. Tuolla naulakossa se saa nyt kuitenkin hengähtää nämä hellepäivät ja katsotaan kaivanko sen sitten vähän vilakampana päivänä esiin.

tiistai 9. maaliskuuta 2010

flip flop



Turkoosi linja jatkuu vahvana. Tarkoitukseni ei ollut osallistua neuleolympialaisiin, mutta yllätin itseni puikot kädessä Suomi-USA pelin aikana. Ensimmäisen erän alkuminuuttien jälkeen ei tuo ottelu enää jaksanut kiinnostaa, joten tikuttelin menemään (taas) uutta kaulahuivia.



Nappasin viimevuoden puolella Me-lehdestä talteen Baktus-huivin ohjeen. Samaisia huiveja on blogeissa vilahdellut jo maailman sivu, ja itsekin olen jo yhden huivin tehnyt saman tyylisesti. Kaupasta tarttui kuitenkin jo jokin aika sitten Novitan herkullisen turkoosia flip flopia. Kyseessähän on lanka, jonka valmistustarina on varsin viehättävä. Langan valmistukseen on nimittäin käytetty muovipulloja, joista jauhamalla sekä jatkojalostamalla on saatu polyesterikuituja joita on sitten käytetty langan valmistuksessa.



Kaulahuvi valmistui sitten seuraavana iltana hiitoa seuratessa. Tämä huivi on varsin pikkuinen, yltää kerran kaulan ympäri. Ideaali koko olisi syntynyt 1,5 kerästä lankaa, mutta päädyin sitten tekemään pienemmän kun noita lankakeränjämiä pyörii nurkissa muutenkin jo ihan tarpeeksi. Flip flop oli varsin muovisen tuntuista neulottavaa ja tarttui neulottaessa jonkin verran ainakin puisiin puikkoihin kiinni. Huivista tuli kuitenkin hauska ja keväinen, sehän se on pääasia.

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

kuusikko vai lohikäärme?



Joulun aikaan oli reippaasti vapaata ja tuosta edellisestä huivista innostuneena päätin kokeilla myös jotain haastavampaa (kyllä, en ole mitenkään kovin pro neuloja). Tällä kertaa vuorossa oli Ullan Kuusikko-huivi. Novitan kiva Puro oli taas lankana, nyt värinä kanervikko. Kivastihan sekin kävi tuon takin kanssa. Lankaa tähän huiviin meni 3 kerää.



Tästä huivista tuli kyllä itselle enemmänkin mieleen lohikäärme kuin kuusikko. Malli oli hauska ja huivi jää kaulalle kivasti, nuo väkäset tulevat leukaa vasten. Jossain vaiheessa tästä on varmaan tehtävä yksivärinenkin versio, tätä kun oli vielä kiva neuloakin.



Vaatteita on jotenkin vaikeampi kuvata kuin koruja. Ette arvaa miten harmittaa, kun menin pari vuotta sitten myymään kaksi mallinukkea kirpputorilla. Toinen oli sovitusnukke ja toinen sellainen kaupan mallinukketorso. Olivat olleet useamman vuoden kellarikomerossa, ja ajattelin että ovat turhakkeita. Nyt niitä sitten olisi tarvittu. Ikinä sitä ei opi, ettei mitään kannattaisi hävittää.

maanantai 4. tammikuuta 2010

pakkasta vastaan



Empä aavistanut tämän neulomista aloittaessani, että talvesta tulisi näin kylmä ja pakkasentäyteinen. Kerrankin olin ajoissa valmiina. Kyseessähän on siis huivi. Eikä mikä tahansa huivi, vaan ihanan paksu ja lämmin ja villainen. Ihastuin Liisan tekemään huiviin niin paljon, että halusin itselleni samanlaisen. Tai no vähän erilaisen, kun valitsin Novitan Puro-langasta parhaiten vihertävään talvitakkiini soveltuvan värin, ruskan. Noissa Puroissa olikin värivaihtoehtoja vähän liikaa, miten niistä osaa valita. Tämä huivi imaisi sisäänsä lankaa 4 kerää.



Tässä huivi poseeraa vielä tuon talvitakin kanssa. Tai oikeastaanhan tuo on syystakin paksuinen, mutta viimevuonna käytin sitä läpi talven. Tänävuonna se on jäänyt naulakkoon ja päälle on laitettu vähän paksumpi takki. Huivi on silti ihanan lämmin.

lauantai 18. huhtikuuta 2009

enää ei ole talvi

Kaikessa kevättohinassa olen unohtanut esitellä tämän.



Lopputalvesta sain uuden, paremman villakangastakin, joka tietenkin vaati seurakseen myös vähän paremman kaulahuivin. Salomoninsolmut ovat varmaan ainoa tapa, jolla saan jotain isompaa pintaa aikaiseksi, joten tuloksena Novitan Rose mohairista tämä huivi. Reikäisyytensä ansiosta se ei ole kovin lämmittävä, mutta kyllä sen verran viileyttä kestää taksista baariin siirtyessä.

lauantai 31. tammikuuta 2009

kevättä jo ilmassa



Vihdoin ja viimein taas kirkas ilma, eli pääsin valokuvailemaan tuohon parvekestudiolleni. Taisi vaan kamerasta olla akku lopuillaan kun kaikista kuvista tuli niin tummia. Nämä muutamat laitan kuitenkin näkyville. Ensimmäisenä ihanan keväinen kaulakoru rutiilikvartsista, balin- sekä sterling hopeasta ja riipuksena iso prehniittimöllykkä.



Salomoninsolmuilla virkattu huivi messuilta ostamastani langasta. Lankaa olisi saanut olla kaksi kerää, niin olisin saanut muhkean huivin, mutta kevätkäyttöön tuommoinen pienempi riittää hyvin. Mutta miten näitä laajoja pintoja tulisi valokuvata?