Jotain tällaista pientä on tullut näperreltyä tällä viikolla. Voin sanoa, että näistä tuli mielestäni ihan erityisen söpöjä.

Kyseessähän ovat tietysti tikkareiden ympärille kehitetyt kukat. Idea on pyörinyt useammassakin blogissa, tässä oma näkemykseni. Ajatushan lähti siis siitä, kun mietin häälahjaa ystävän häihin. Hankin mielelläni lahjaksi suomalaista muotoilua, niin tälläkin kertaa. Lahjaksi valikoitui iittalan kartio-sarjan maljakko. Se kuitenkin tuntui yksistään melko tyhjälle, joten ajattelin että maljakkohan tarvitsee ehdottomasti kukkia. Kukkien värimaailmaksi tuli kesäisen pirteät värit pinkki, keltainen ja oranssi. Onneksi löytyi samansävyisiä tikkareitakin.

Kukat on stanssattu ja pujotettu tikkareihin. Sen jälkeen rakensin varret vielä mehupilleistä, jotka päällystin valkoisella kukkateipillä. Jotenkin minulla oli ajatus, että kukkateipin tahmaisuus haihtuisi ilmassa, mutta ainakaan parissa päivässä niin ei käynyt. Eipä tuo nyt maljakossa niin kauheasti haittaa, mutta inhottavaa kun varret olivat hieman tahmaiset. Ehkä isompi pinta vaatii vaan enemmän ilmaa.