torstai 21. huhtikuuta 2011
narsisseja ja perhosia
Aloitin pääsiäisen fiilistelyn jo viimekuun puolella kun minua pyydettiin tekemään pino pääsiäiskortteja. Alustavaan mietiskelyyn ja materiaalienhankintaan menikin enemmän aikaa kuin itse korttien tekoon, sillä pääsiäisaiheisia papereita ja kuvia oli todella huonosti missään tarjolla.
Tähän ensimmäiseen korttimalliin löytyi nuo hauskat pehmoperhoset Anttilan sisustustavaroiden joukosta. Niiden ympärille sitten vähän ruohon vihreää ja keltaista ja keväinen tunnelma on valmis.
Näissä kolmessa alimmassa kortissa olevat valko-keltaiset paperit ovat Taika-lehden pääsiäispapereita, melkeinpä ainoita pääsiäisaiheisia papereita joita löysin. Eipä siinä, ihan kivan näköisiä ovatkin. Säkkikankaan olen mieltänyt aina vähän enemmän jouluiseksi, mutta kokeilin sitä keltaisen kanssa eikä ollut yhtään pöllömpi yhdistelmä.
Ihanan keväistä tunnelmaa kortteihin antaa nuo perhosleikkurilla leikatut perhoset. Niistä tykkään ihan kympillä ja olisi tehnyt mieli ripotella niitä enemmänkin kortteihin.
Kolme ylintä korttia menivät siis muualle ja tällä viimeisellä mallilla tehdyt kortit tulivat omaan käyttöön. Olen jo pidemmän aikaa halunnut vähän "sotkea" maaliroiskeilla ja kun varastoista löytyi sopivaa vaaleanvihreää maalia, niin pääsin vihdoin kokeilemaan tätäkin koristelumenetelmää. Lisäksi vähän höyheniä ja nappeja, niin simppelit kortit lähtivät viimetipassa toivottamaan pääsiäistervehdyksiä.
Ihanaa pääsiäistä myös kaikille lukijoille. Nyt on tullut esiteltyä kortteja oikein urakalla, katsotaan josko pääsiäisen jälkeen innostuisi jo näpertämään jotain muutakin. Ainakin tauluja on jokunen vielä esittelemättä.
tiistai 12. huhtikuuta 2011
doodle-onnea
Onnittelukortteja tarvitsee aina, ja mikäs niitä on tehdessä kun on näin herkullisia papereita käytettävissä. Nämä kortit tulevat nyt samassa postauksessa, kun ovat niin saman tyylisiä.
Doodle factoryn leimasimilla ei vaan saa synkkiä kortteja tehtyä sillä hahmot tuovat kaikille hymyn huulille. Toivottavasti nämäkin kortit ovat vastaanottajiaan ilahduttaneet, minulla ainakin oli mukavaa näitä tehdessä.
lauantai 9. huhtikuuta 2011
juhlan aika
Ihana ystävä täytti pyöreitä. Koska ikäkriisistä ei ollut tietoakaan, tuli korttiinkin tuollainen rennon rempseä (eikä yhtään ahdistunut) doodle-kuva, josta tiesin ystävän tykkäävän. Oikeastaan tein kortin vaan sopimaan tähän synttärilahjaan, jonka kehystelin kehystyskurssilla. Ollaan pariin kertaan puhuttu, kuinka tällä doodle-pupulla on samanlainen ilme kuin maanantai-aamuna ennen töihinlähtöä, joten taulusta tuli ihana motivaatiotaulu I <3 mondays -tekstillä. Toivottavasti se piristää ankeina aamuina kun töihinlähtö ei niin jaksa napata.
torstai 7. huhtikuuta 2011
täysikuu
Alkuvuoden hopeakurssin tuotoksista tämä on jäänyt esittelemättä. Kirjoittelin niin innolla näistä vesivaluista, että unohdin tämän harjoitusriipuksen ihan kokonaan. Riipuksessa on siis harjoiteltu kivenistutusta ja tarkemmin sanottuna viistehiotun kiven istutusta putkeen. Istukka on kiinnitetty vielä tuollaiseen kuperaan hopeakuppiin. Tämä kivenistutus olikin helpompi kuin mitä ajattelinkaan ja ihanan simppeli tehdä. Muuten koru ei sitten valmistunutkaan ihan niin kivuttomasti. Sain jotenkin tehtyä tuonne koveran kupin pohjalle naarmuja, jotka eivät lähteneet millään pois. Ratkaisuksi "naarmutinkin" pohjalle letkuporan timanttiterällä säteitä koko alueelle. Nyt pohja välkehtii nätisti valossa.
maanantai 4. huhtikuuta 2011
rullaillaan
Pitkästä aikaa osallistuin taas P*skiksen haasteeseen. Tällä viikolla haasteena oli bingo ja keräsinkin bingoruudukosta rivin sininen, valkoinen ja kraft. Kraft oli minulle ihan uusi sana, mutta onneksi se selvitettiin että kyseessä on pahvilaatikon ruskea. Ja ruskeaa löytyykin noista vauvanvaunujen renkaista runsaasti, heh. Tuo vaunuleimasin oli niin hauska, että pitihän se ostaa pois kuljeksimasta, vaikkei lähipiiriin ole vauvoja tulossakaan. Mutta ainahan joku voi tarvita vauvakorttia, siksi onkin ihan hyvä olla erilaisia leimasimia varastossa. Ja vieläköhän keksisin jonkun todella pätevän syyn jolla puolustella askarteluostoja.
lauantai 2. huhtikuuta 2011
eikö ennen ollut värejä ollenkaan?
Kolmas kerta toden sanoo, vai mitä. Viime viikolla oli kolmas kehystyskurssi ja olin yhtä tehokas kuin kahdella edellsellä yhteensä. Tauluja syntyi parisenkymmentä kappaletta, ja esittelenkin tuotokset useammassa osassa. Nämä taulut ovat suoraan jatkoa näille mustavalkoisille tauluille. Nyt saa seinälle todellakin ison ryhmän, jos vaan on pokkaa laittaa kaikki samaan kasaan.
Suuressa osassa tauluja on siis lähisukulaisiani sekä äidin että isän puolelta, eli mitä tahansa mustavalkokuvia näihin ei ole laitettu. Alemmassa kuvassa olevassa neliosaisessa taulussa olen taas itse kahden kuukauden ikäisenä vanhempien ja isovanhempien kanssa.
Tämä viimeisin kehystyskurssi keskittyi kehystyksen erikoistekniikoihin, eli tarkoituksena oli tehdä ainakin yksi vitriinikehys. Tässä alla on ensimmäinen, joka on jatkoa noille mustavalkokuville. Taustalle pistin tuollaista kulutettua paperia ja Nija jelppasi, kun inspiraationi vaati tuollaisen pienen klipsunkin.
Tämä viimeinen taulu tuli muista poiketen rusehtaviin kehyksiin, sillä itse kuvakin on kauniin seepian värinen ja vanhempi kuin muut kehystämäni kuvat.
Tässä ensimmäinen erä, loput tauluista esittelen myöhemmin. Yksi kehystys syntyi jopa arvontaa ajatellen, kohtahan lähestyy 100 000 kävijän rajakin. Ajattelin, että jos tälläkertaa arvottaisiin useampikin palkinto. Katsotaan mitä keksitään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)