Huh, arvatkaapa mitä kivaa pääsin tekemään viimeviikonloppuna? No olin viettämässä ihan mahtis-päivää parinkymmenen muun bloggaajan kanssa Wetterhoffilla. Vajaa kuukausi sitten nimittäin sähköpostiin oli tullut kutsu tulla mukaan bloggaribrunssille Hämeenlinnaan, Wetterhoffin taloon. Mietin pitkään lähdenkö mukaan, ja onneksi läksin. Blogin puolesta on tullut jonkin verran kutsuja erilaisiin tapahtumiin, yleensä ne tulevat niin viimetingassa, ettei enää työvuorojen puolesta ole mahdollista osallistua. Tästä plussaa siis tilaisuuden järjestäjille, kun kutsu tuli niin hyvissä ajoin, että ennätin järjestellä itselleni vapaapäivän.
Aamusta suuntasin junalla kohti Hämeenlinnaa ja vaikka junamatkalla vielä väsyttikin, niin talolle päästyä kyllä viimeiset unihiekatkin karisivat silmistä.
Alkuun meitä hemmoteltiin aikasta maukkaalla brunssilla. Tarjolla oli vaikka mitä herkkuja. Erityismaininta pitää antaa Kahvila Hoffin valmistamille pullille. Namnam. Olen aina ollut pullan ystävä ja nämä kyllä kohoavat sinne top kolmoseen ihan heittämällä.
Brunssin aikana saimme kuulla paljon mielenkiintoista talon historiasta ja myös siitä, missä käytössä se on tänä päivänä. Taloon on nimittäin löytänyt joukko erilaisia käsityöläisiä, jotka pitävät siellä työhuoneitaan. Varsin inspiroiva työympäristö siis. Ja samalla kun nautimme brunssin antimia, meille piti prinsessakoulun itse prinsessakoulun rehtori, uskomattoman valoisa persoona, imagokouluttaja Isa Karlsson. Jokainen muuten sai omat prinsessatodistukset, joten koulutus suoritettu ja läpäisty.
Näin söpöt nimikyltitkin meille oli tehty. Ihanan loppuun asti mietittyä!
Brunssin jälkeen pääsimme kiertelemään taloa. Työhuoneisiin meille oli järjestetty mielenkiintoisia pajoja. Ihan kaikkea olisi tehnyt mieli kokeilla, mutta aika ei vaan meinannut riittää kaikkeen.
Aloitin kierroksen ylimmästä kerroksesta, Cobblerinan ja Jenni Saksan työhuoneesta. Aloitin tekemään kännykälle nahkaista suojakoteloa. Aika hieno tuli, vaikka itse sanonkin. Kun huopakorupajaan oli jonoa, päätin siirtyä tutkailemaan muita paikkoja. Varsin härskisti nappasin kuitenkin matkaan muutamat huopapalaset, joista taidan kotona näpertää korvakorut silti.
Koruverstas Klovan pajalla sai naputella itselleen kuparikorun. Tällä kertaa mentiin yksinkertaisella linjalla. Pupu-koru syntyi muutamalla kirjainpunsselilla napautellen ja pintaan se sai patinoinnin.
Talon alakerrassa oli myös ihana-lehden toimitilat, joissa olisi ollut mahdollista tehdä paperikukkia vanhoista kirjansivuista. Koska junamatkailijan matkassa kukka olisi tuskin ollut enää kovin edustava kotona, keskityin ihmettelemään ja rupattelemaan.
Kaikenkaikkiaan aivan ihanan inspiroiva päivä. En olisi millään halunnut lähteä kotiin ja sormet syyhyävät vieläkin tekemään jotain uutta ja ihanaa. Paljon jäi tekemättä ja ihan kokonaan koluamatta talon iso myymälä. Siellä pitänee piipahtaa seuraavalla Hämeenlinnan reissulla uudestaan. Kiitos vielä järjestäjille ja kaikille kanssabloggaajille mukavasta päivästä! Vieraskirjaan en enää ehtinyt omaa osuutta väkertää, ehkä sitten ensikerralla.
Ja ihan koska päivä ei olisi ollut tarpeeksi mahtava muutenkin, saimme matkaan vielä runsaat lahjakassit täynnä talon toimijoiden tuotteita. Ainakin korut ovat päässeet jo käyttöön ja muitakin juttuja hilpattu ihan intona.
Ainakin näissä blogeissa on myös luettavissa päivän tapahtumista.
Näppituntumalla
Hetkiä Heimolasta
Ristiin rastiin
Sukkelat puikot
Unelmien silmukat
Pehmeitä paketteja
Hupsistarallaa
Peace & Style
tiistai 24. toukokuuta 2016
lauantai 21. toukokuuta 2016
kalenterihurahdus
Vielä pari kuukautta sitten tuntui, että kaikki käsillätekeminen oli jotenkin vaikeaa. Into oli laantunut. Mietin, mistä saisin takaisin sen saman innon jotain kohtaan, mikä joskus blogin alkuaikoina oli melkeinpä kaikkea uutta kokeillessa. Illalla Facebookia selaillessa törmäsin sattumalta muutamaan kalenterienkoristeluvideoon ja silloin vasta perustettuun Kalenterimanian Facebook-ryhmään. Se oli menoa se.
Kalenterien koristelu on tällä hetkellä varmasti yksi nopeiten leviävistä askartelumuodoista Suomessa. Ainakin netin perusteella siihen on hurahtaneet myös nekin, jotka eivät muuten askartele. Alkuun pääsee jo tosi pienellä: sillä kalenterilla. Tai no ei sekään ole välttämätön, innokkaimmat askartelevat senkin itse.
Oma kalenterintuunaus on vielä tällä hetkellä pitäytynyt aika pitkälti washi-teippien ja tarrojen ympärillä. Niitä onkin tullut rohmuttua lisää, vaikka onneksi vanhoissakin varastoissa on ollut reippaasti kulutettavaa. Kalenterin väliin on muuten tullut laitettua paljon sellaistakin, jolle en ole muussa askartelussa löytänyt paikkaa. Kamu naureskelikin, että olen ilmeisesti viettänyt koko tähänastisen elämäni valmistautuen vaan tähän kalenteriharrastukseen.
Vaikka minulla onkin ollut pitkään käytössä paperinen kalenteri, on sinne tullut merkittyä vaan työvuoroja ja vähän jotain muita menoja. Nyt yhtäkkiä käytänkin jo kahta kalenteria, molempia paljon aktiivisemmin. Harkinnassa on vielä yhden kalenterin hankinta, ajattelin sellaista pientä johon voisin suunnitella näitä blogiin liittyviä asioita. Josko se saisi hieman aktiivisemmaksi tälläkin saralla.
Facebookista löytyy kaksi suomalaista kalenteriryhmää, Kalenterimania ja Planner Lovers Finland. Lisäksi nippu ulkomaalaisia, joihin kannattaa myös liittyä mikäli kalenterihommat kiinnostaa.
Joko sinä olet hurahtanut?
torstai 12. toukokuuta 2016
naisten lompakko
Äitienpäivä tuli (niinkuin muutkin juhlapyhät) jälleen vähän yllättäin, ja kortti-ideat olivat ihan nollissa. Muistin tämän isänpäiväksi tekemäni lompakkokortin. Jo silloin mielessä oli tehdä jossain vaiheessa naisten lompakon muodossa samantyylinen versio. Toteutukseen se meni sitten äitienpäivän alla.
Tämä kukkaro on tehty suoraan pitkänmalliseen korttipohjaan. Sisälle on leikattu A4-kartongista erilevyisiä suikaleita taskuiksi ja samasta kartongista on reunoille taiteltu vekit, jotta kortti pysyy lompakon muodossa.
Saumat korttiin on "tikattu" ohuella tussilla. Sisälle on sitten sujautettu erilaisia rahanlähteitä, eli arpoja ja lottokuponkeja. Toivottavasti lompakko niiden avulla täyttyy ihan oikeastakin rahasta.
Tällainen malli sopii hyvin myös vaikka ylioppilaalle, joka toivoo lahjarahaa. Facebookin puolella kuvan julkaistuani tähän kyseltiin jo paljon ohjeita. Yritän tehdä sellaisen tänne blogin puolelle lähiaikoina.
Tämä kukkaro on tehty suoraan pitkänmalliseen korttipohjaan. Sisälle on leikattu A4-kartongista erilevyisiä suikaleita taskuiksi ja samasta kartongista on reunoille taiteltu vekit, jotta kortti pysyy lompakon muodossa.
Saumat korttiin on "tikattu" ohuella tussilla. Sisälle on sitten sujautettu erilaisia rahanlähteitä, eli arpoja ja lottokuponkeja. Toivottavasti lompakko niiden avulla täyttyy ihan oikeastakin rahasta.
Tällainen malli sopii hyvin myös vaikka ylioppilaalle, joka toivoo lahjarahaa. Facebookin puolella kuvan julkaistuani tähän kyseltiin jo paljon ohjeita. Yritän tehdä sellaisen tänne blogin puolelle lähiaikoina.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)