
Toinen lahjasaippua on omenaglögin tuoksuinen herkku. Väriltään se muistuttaa enemmänkin vaaleaa glögiä. Tämän valmistuksessa on käytetty kaakaovoita, palmuöljyä, kookosrasvaa, oliiviöljyä sekä risiiniöljyä.

Muutamaan pakettiin lähti mukaan myös joulutoffeeta. Tätä tuli valmistuksen lomassa maisteltua itsekin, ja herkullista oli, todellakin. Söpöt toffeepurkit löytyivät Pentikiltä.

Toffee
100g voita
2dl kermaa
2dl fariinisokeria
2½ dl sokeria
Sulata voi. Lisää joukkoon sokerit ja kerma. Kiehauta 40 minuuttia. Kaada toffee pieniin karamellivuokiin. Ohjeesta tulee noin 50 karkkia tai vaihtoehtoisesti massan voi kaataa myös leivinpaperille, josta sen jähmetyttyä paloittelee veitsellä suupaloiksi. Tällä ohjeella karkeista voi saada monenlaisia, kovia toffeita, kermakaramellimaisia (niitä lehmäkarkkeja) tai sitkeitä toffeita. Itse tein toffeeta neljä kertaa ja sain kaikkia näitä (sitkeitä tuli kahdesti). Vielä en ole keksinyt, miten lopputulokseen voi vaikuttaa.
Hauskoin ostettu lahja meni tänä vuonna viskistä pitävälle veljelle, joka saa seuraavan lasillisensa ottaa kirjaimellisesti on the rocks. Ari Turusen vuolukiviset jääkuutiot pitävät juoman viileänä vaikka tunnelma kuumenisi.

Kuva.