Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sinellin DT. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sinellin DT. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. marraskuuta 2011

tulitikkumökki

Samoilla Papermanian papereilla kuin nämä ja nämä päällystin myös tämän hauskan pienen mökin mallisen tulitikkurasian. En ole aiemmin nähnytkään tällaisia joten huokailin ihastuksesta kun rasian näin. Näitä voisi olla kiva viedä vaikkapa pieneksi joulutuliaiseksi tuikkupaketin kanssa.



En ajatellut ensin kovinkaan isosti täällä blogini puolella asiasta puhua, mutta jossain vaiheessa kuitenkin varmasti saattaa tulla ihmettelyjä miksi Sinellin DT-homma loppui osaltani melko lyhyeen. Nokkelimmat ovat syyn tähän jo löytäneet Sinellin blogista, sinne ohjaan siis loputkin. Ja terkkuja parille lukijalle, jotka ovat minut tunnistaneet ja tulleet moikkaamaan sekä juttelemaan. Pasmat meni minulta sekaisin, mutta olipa jännä nähdä.

torstai 27. lokakuuta 2011

pikkupaketteja

Näpertelin vielä lisää jouluisia juttuja Sinellin DT-paketin pirteän värisistä papereista. Tällä kertaa vuorossa olivat pienien joululahjojen paketoimiseen soveltuvat rasiat.



Rasioiden valmistamiseen tarvitset wc-paperirullan, paperia, kaksipuoleista liimakalvoa tai teippiä sekä koristeita oman maun mukaan. Paperista leikataan pari milliä wc-paperirullaa leveämpi suikale, joka on pituudeltaan vähän reippaampi kuin rullan ympärysmitta. Käyttämäni paperit olivat 15x15cm papereita, joista leikkasin suikaleen pois, mutta jätin pituudeksi sen 15cm. Se tuntui aika sopivalta pituudelta. Lisäksi samansuuruinen pala kaksipuoleista liimakalvoa. Wc-paperirullaa kannattaa jo tässä vaiheessa puristaa vähän muotoonsa. Päädyistä lintataan reunat sisäänpäin. Näitä taitoksia voi muotoilla sormin kauniin muotoiseksi ja loppuviimeistelyn voi tehdä vielä myöhemmin. Lisäksi reunoihin kannattaa painella hieman terävää kulmaa, niin rulla säilyttää paremmin muotonsa.



Seuraavaksi paperi liimataan liimakalvolle jonka jälkeen se liimataan kiinni paperirullaan. Kannataa aloittaa paperin liimaaminen tuosta rullan keskeltä, jolloin saumakohta jää nätisti rasian pohjaan piiloon. Lisäksi paperi ei rupea repsottamaan niin helposti, vaikka teippaus tulisikin tehtyä vähän huonosti, kuin jos sauma olisi terävässä reunassa.



Kun paperi on teipattu kiinni rullaan voi pakettia vielä muotoilla vähän lisää. Läpät voi painella paremmin kiinni ja niiden väliin reunoista syntyvät kulmat kannattaa muotoilla sormin siistimmiksi ja terävämmiksi. Alla olevasta kuvasta näkee vielä hyvin, miksi paperin kannattaa olla sen pari milliä wc-paperirullaa leveämpi. Kun läpät taittaa, niin paperi liukuu hieman rullan päältä pois ja rullan reunat jäävät näkyviin. Se pari milliä antaa tässä hyvän pelivaran ja läppien reunasta ei paista niin paljoa rullan ruskeaa pahvia.



Lopuksi vielä rasiat voi koristella haluamallaan tavalla. Näihin paketteihin käytin Papermanian cranberry & apple -sarjan papereita, kukkia, nappeja sekä rusetteja. Materiaalit löytyvät Sinellistä. Omista varastoista koristeeksi tuli vielä vähän pitsiä ja nauhoja.

tiistai 25. lokakuuta 2011

cranberry & apple

Lokakuun Sinellin DT-paketista paljastui Papermanian cranberry&apple -sarjan papereita, kukkia, nappeja sekä rusetteja. Aivan ensimmäiseksi syöksyin niiden kanssa ison pahvikirjaimen kimppuun.



Päällystin kirjaimen vihreillä papereilla. Paperit sai kätevästi paikoilleen kaksipuoleisen liimakalvon avulla. Tuo liimakalvo on ainakin minulle uusi tuttavuus, toimii samalla tavoin kuin kaksipuoleinen teippi, mutta kalvon voi siis laittaa koko paperin alle. Koska paperiarkit olivat 15x15cm ja kirjain taas noin 20cm korkea, niin paperin katkokohdan peitin satiininauhalla. Tähän kohtaan olikin sitten hyvä kasata tuollainen röykkiö kukista, napeista, rusetista ja sideharsosta.



Pahvikirjain ja sen koristeluun käytetyt tarvikkeet ovat kaikki Sinellistä. Ainoastaan sideharso, haaraniitit ja vihreä satiininauha löytyivät omista nurkista.



Paketissa oli mukana myös Fiskarsin leimasinpyörä joulupakettileimasimella. Tiesin, että Haltiakummi omistaa kyseisen leimasimen, joten tiedustelin käyttökokemuksia. Sain kuulla, että leimasinpyörän käyttö on erityisen helppoa ja vaivatonta. No innoissani rupesin tietysti askartelemaan ja nopeasti menikin sormi suuhun, kun rupesin leimasinpyörää kasaamaan. Käyttöohjeitahan ei tietenkään lueta, mutta vihdoin ja viimein sain leimasimen käyttökuntoon kun löysin youtubesta tämän hyvän videokäyttöohjeen. Tähän korttiin rullailin sitten koko taustapaperin täyteen noita joulupaketteja. Hyvää joulua -tekstin alle pistin vähän sideharsoa, jonka värjäsin leimasinpyörässä olleella punaisella musteella. Lisäksi vähän kukkia ja nappeja.



Myös kortin sisäpuolelle laitoin parit paketit. Tässä kuvia ladatessani tajusin, että olisihan myös kortin kääntöpuolen voinut leimata täyteen paketteja, mutta nyt tähän korttiin taustasta tulikin simppeli ja vähän ehkä tylsähkö.

Tässäkin kortissa käytetyt paperit sideharsoa ja haaraniittejä lukuunottamatta Sinellistä. Tai itseasiassa taitaa olla, että nuo haaraniititkin on joskus pitkä aika sitten hankittu sieltä.



Toinen kortti onkin sitten ehkä epileptikon painajainen. Paperin ja kukkien värit, tumman vihreä ja valkoinen muodostavat aika rankan kontrastin ja paperi tuntuu jopa vilisevän vähän silmissä. Tietysti piti tätä efektiä korostaa vielä lisäämällä vihreitä ja valkoisia kukkia sekä nappeja ja tuo rankan punainen teksti.



Sisäpuolella käytin paperia, jossa kuviot ovat samat mutta värit toisinpäin.



Myös kääntöpuolella jatkuu sama teema. Napit sentään käänsin yksivärinen puoli ylöspäin enkä niin että niissä olisi ollut vielä pilkut päällä lisäämässä sekavuutta. Tämän kortin kaikki materiaalit löytyvät myös Sinellistä.



Viimeinen kortti on vähän hillitympi versio tuolla Fiskarsin leimasinpyörällä. Tällä kertaa pistin tuota kuviota vain yhtenä boordina ja kuvion pilkkujen kohdalle pistin napit.



Kääntöpuolella on ihanaa pilkkupaperia.



Viimeiseksi koristelin vielä paperikassin. Tässäkin sama leimasinkuvio saneli aika pitkälle myös kassin värityksen, enkä laittanutkaan siihen muuta kuin punaiset rusetit ja hyvää joulua -tagin.



Tällaisilla korteilla ja tuotoksilla tällä kertaa. Kyselkää, jos on epäselvyyttä esimerkiksi noista materiaaleista. Muun DT-porukan tuotoksia voi kurkkia vaikkapa Sinellin blogin puolelta.

Ps. Oletteko jo kuulleet, että saamme ensikuussa tänne Lahteen myös oman Sinellin Kauppakeskus Karismaan?

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

jo jouluttaa

Syyskuun Sinellin DT -paketti sisälsi ViviGaden jouluaiheisia papereita ja nauhoja. Paketista paljastui ihanan kirkkaita värejä ja nättejä kuoseja. Papereissa oli ihan perinteisiä jouluvärejä, kuten joulunpunaista, mutta mukana oli myös vähän epätavallisempia värejä, kuten vaaleanpunaista sekä limenvihreää. Näitä papereita on saatavilla Sinelleissä ja Sinellin nettikaupassa.




Ensimmäisenä esittelyssä perinteisen mallinen joulukortti. En halunnut peittää iloisenpirteää paperia, vaan annoin sen jäädä pääosaan ja lisäsin korttiin vain hyvää joulua -leimasimen sekä hieman nappeja ja vihertävää pitsiä omista varastoista.

Kortin sisäpuolelle vasemmalle tein setelitaskun jouluista rahalahjaa varten. Näin seteli ei putoa vahingossa kortin välistä tai joudu lahjapapereiden mukana roskiin. Oikealle puolelle mahtuvat vielä hyvin hyvänjouluntoivotukset. Koristelin vielä tuon valkoisen pinnan vihreällä organzarusetilla, samaa nauhaa käytin myös kortin ulkopuolella.




Myös kortin taustapuolen koristelin samalla ilolisella paperilla sekä lisäsin signeerauksen. Tässä kortissa tuo paperi sai mielestäni olla pääosassa, ettei kortti menisi ulkonäöltään liian sekavaksi.



Kortissa käytetyt

hyvää joulua -leimasin
versafine leimasinmuste, onyx black
paperit ViviGade, raidallinen ja sydänpaperi
vihreä organzanauha
korttipohja

vihreä pitsi ja punaiset napit ovat omasta varastosta



Toinen kortti on malliltaan myös ihan tavallisen kortin mallinen, leveä ja matala. Tähän korttiin tunnelmaa tuovat kilisevät kulkuset sekä limenvihreästa nauhasta tehty rusetti.



Kortin taustalla on käytetty samoja papereite kuin etupuolellakin, ainoastaan päinvastaisessa järjestyksessä, eli etupuolella ylhäällä oleva paperi onkin tässä alapuolella. Sisäpuolta koristamaan leimasin jouluisen keijukaisen.



Kortissa käytetyt

hyvää joulua -leimasin
keijuleimasin, Papermanian stamp duo -leimasinsetistä
versafine leimasinmuste, onyx black
paperit ViviGade, raidallinen ja sydänpaperi
kulkuset
limenvihreä nauha
korttipohja

kapea vihreä naru omasta varastosta



Viimeinen joulukorteista onkin kooltaan vähän isompi, 15x15 cm. Tätä kokoluokkaa teen harvemmin, mutta tähän malliin mielestäni tällainen neliöpohja sopii varsin mainiosti. Joulupallo on leimattu tällä kertaa kuviolliselle paperille. Mielestäni se erottuu siitä varsin hyvin, varsinkin kun leimakuva on luonteeltaan sellainen ettei sitä tarvitse värittää. Tein vielä punaisella kimalleliimalla helmet joulupallokuvan molemmille puolille.



Takapuoli on tässä aika simppeli, pelkästään kaunista kuviopaperia ja signeeraus. Aika kauan vierastin tuota pinkkiä jouluvärinä, mutta kun näitä papereita pyöritteli käsissä, niin se alkoikin tuntua yllättävän luontevalta.

Tämä kortti on sisäpuolelta lempparini ja syynä siihen on ehdottomasti tuo pilkullinen paperi. Se oli kuosiltaan ihan suosikkini näistä ViviGaden papereista. Sisälle ei sitten tullutkaan muuta, leimasin ainoastaan nuo hyvän joulun toivotukset valmiiksi.



Kortissa käytetyt

hyvää joulua -leimasin
joulupalloleimasin, Papermanian stamp duo -leimasinsetistä
versafine leimasinmuste, onyx black
paperit viviGade, merry christmas ja pilkullinen
pinkki nauha
korttipohja
Stickles kimalleliima, xmas red



Paketissa oli mukana myös tagipohjia, joita en ollut aiemmin käyttänyt. En oikein osannut niitä yhdistää kortteihin, mutta sitten keksin että niitähän voisi käyttää myös pakettikortteina. Päällystin tagit papereilla ja koristelin jokaista vähän. Kääntöpuoli jäi ihan vaaleaksi ja sinne voikin sitten kirjoittaa vaikkapa joulutervehdyksen tai lahjansaajan nimen. Nauhoilla tagin saa nätisti solmittua paketin päälle.



Kortit tehtyäni iloiset paperit syyhyttivät vieläkin sormiani. Mietin, että pitäähän jouluksi saada myös paketteja.



Taittelin iloisenvärikkään paketin tällä ohjeella. Aloitin rasianteon 15x15cm kokoisella paperilla (rasian alapuoli tuli noin 0,5cm pienemmästä paperista) ja kokoa rasialle tuli n.5,5 cm per sivu, korkeutta n. 2,5cm.



Aina tarvikkeita siirrellessäni pienessä pussissa olleet kulkuset kilisivät ihanasti ja ajattelin että niitä on pakko käyttää johonkin muuhunkin kuin vain tuohon yhteen korttiin. Kasasin niistä sitten iloiset joulukorvakorut lisäämällä vain koukut ja rusetit jouluisesta nauhasta. Rasian sisäpuolelle taittelin pahvista vielä korvakoruille paikan, jotta ne pysyvät rasiassa kauniisti paikoillaan. Tuollaiseen pieneen rasiaan voi näppärästi paketoida melkein mitä vaan. Ja isommankin lahjan saa kun vaan tekee rasian vähän isommista papereista.



Joko näillä kuvilla alkoi vähän jouluttaa? Minua ainakin ja nyt sormet syyhyävät päästä tekemään jo ne omatkin joulukortit. Malli on onneksi jo valmiina mielessä, materiaalien hankinta on vaan vähän puolitiessä.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

sinellin DT haku

Alkukesästä huomasin, että Sinelli etsii Design teamia. Ajattelin pistää hakemuksen, sillä olin jo pidemmän aikaa ajatellut, että olisi mukava olla mukana tuollaisessa. Aiemmin en vaan ollut rohkaistunut hakemaan mihinkään. Tällä kertaa olin kuitenkin rohkea ja kirjoittelin hakemuksen menemään. Kuun vaihteessa sain ilokseni kuulla, että olin päässyt mukaan haun "seuraavalle kierrokselle". Innokkaita hakijoita oli siis ollut 62, joista valittiin 10 erilaista askartelijaa ja korttien tekijää seuraavaan vaiheeseen. Näistä sitten valitaan lopullinen Design team.

Jatkoon valitut saivat runsaan tuotepaketin, josta tuli valmistaa 1-3 korttia. Minun paketistani paljastui pastellisävyisiä forever friends -sarjan tuotteita. Täytyy sanoa, että kun paketin aukesin, niin tuli kyllä pala kurkkuun sillä tuotteet olivat aika kaukana mukavuusalueeltani. Tällä hetkellä kun olen tehnyt todella värikkäitä kortteja. Pyörittelin materiaaleja käsissäni useana päivänä ja vielä useampana päivänä mietin millaisia kortteja mahtaisin näistä toteuttaa. Pikkuhiljaa aloin tulla sinuiksi materiaalien kanssa, korttimalleja mietin pyöräillessä, suihkussa, jumpassa, syödessä... Aina ne tulivat mieleen ja vihdoin viikonloppuna päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja vihdoin toteuttaa kortit.

Korttien kanssa halusin todella haastaa itseni. Koska olen aiemmin tehnyt ihan perinteisiä kortteja, päätin tällä kertaa tehdä vähän erilaisia malleja ja panostaa myös takaosan sekä sisäpuolen koristeluun.

Tässä siis tekemäni kortit. Materiaalit kortteihin ovat Sinellistä.



Ensimmäinen kortti on malliltaan avattava kortti. Leikkasin yhden korttipohjan tuollaiseksi pienemmäksi neliöksi ja toisesta korttipohjasta pienen palan sivusta pois. Päällystin korttipohjat kauttaaltaan sävyiltään yhteensopivilla papereilla ja lisäsin vielä muutaman kukan (pienet hopeiset haaraniitit nappasin omista varastoista). Ajattelin että olisi hauska, jos kortin voisi solmia nauhalla, vaikka se pysyy hyvin kiinni myös ilman. Nauhan myötä ei kortin etupuolelle tarvitse laittaa erillistä rusettia, jonka varmasti muuten olisin laittanut.



Myös kortin sisäpuolen päällystin papereilla. Sisälle laitoin myös valkoista paperia, jotta onnentoivotuksille olisi oma paikkansa. Valkoisen paperin päälle tuli vielä forever friends -sarjan suloinen haaraniitti.



Näissä korteissa halusin koristella myös kortin kääntöpuolen. Etupuolelle solmittava nauha kiertää koko kortin ja on näkyvillä kääntöpuolella. Laitoin taakse myös samasta nauhasta tehdyn valmiin pikkurusetin. Lisäksi signeerasin kortin, tuota leimaa en olekaan tainnut esitellä täällä blogin puolella. Facebookissa sen taisin näyttää.



Toinen kortti on malliltaan helistinkortti. Minulla on ollut jo pidemmän aikaa tarkoitus kokeilla tätä mallia ja mikäpä olisikaan ollut parempi hetki testata kuin tämä. Kortissa on siis kaksi kerrosta tausta ja päällä oleva kalvo, joiden välissä on jotain liikkuvaa, tässä tapauksessa hopeista hilettä (kalvon ja hileen nappasin omasta varastosta). Liimasin tarvikepaketin mukana tulleita ääriviivatarroja kalvoon ja näiden tarrojen värin perusteella päätin, että laitan väliin hopeista hilettä. Kun kortin nappaa käteen ja heiluttaa, liikkuu ja leviää hile ympäri laatikkoa.



Kortin sisäpuolelle laiton taas valkoista paperia, jolle tervehdysteksti on hyvä kirjoittaa. Paperille leimasin myös suloisen ja pörröisen nallen.



Tässäkin kortissa on kääntöpuolikin koristeltu samalla paperilla kuin mitä käytin tuolla etupuolen "taustalla". Kortin signeeraus on laitettu tällä kertaa tuollaiseen painettuun nallekuvaan.



Viimeinen kortti näyttää päältä päin hämäävästi ihan tavalliselta peruskortilta.



Kun kortin kuitenkin avaa, sen voi laittaa esille seisomaan. Tämä kortti on väritykseltään kaikista vaalein. Käytin siihen valkopohjaisia papereita. Kortin etupuolelle laitoin suloisen valmiin nallen kuvan, vähän rusetteja ja kukan.



Kortti seisoo tukevasti pystyssä, sillä ylempi osa "lukittuu" tuon kohotarroilla nostetun onnittelutekstin taakse, eikä valahda sieltä alas.



Myös kortin taakse pistin muutaman kukan katseenvangitsijaksi.



Ja signeeraus tuli kortin kääntöpuolelle. Tai tässä tapauksessa pohjaan. Signeeraustekstin seuraksi leimasin nallen. Nallen tähti on väritetty kimalleliimalla.



Lähtökohtana näitä kortteja tehdessä oli se, että niitä ihania yksityiskohtia voi olla muuallakin kuin siinä päällimmäisenä ja heti huomattavissa. Innostuin uusista korttimalleista sen verran, että erikoisempia malleja nähdään varmasti jatkossakin. Nyt painun tutkailemaan, joko muut DT-hakijat ovat laittaneet korttejaan esille. En ole uskaltautunut juurikaan heidän blogejaan kurkkimaan, että omat ideat eivät saisi liikaa vaikutteita, saati että ideat lukkiutuisivat kokonaan. Linkit kaikkien blogeihin löydät Sinellin blogista.

Nyt vaan sitten jännäämään miten DT-valinnassa käy. Peukut ja varpaat pystyyn, että parhain päin. Kortit menevät esille Sinellin myymälöihin, eli silmät tarkkoina, nämäkin saatatte bongata jostain myymälästä.