Sivut

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

jouluisia kukka-asetelmia kukkakurssilla

Viikko sitten kävin hieman kursseilemassa. Tällä kertaa aiheena olivat jouluiset kukka-asetelmat. Intensiivisen päivän aikana teimme useamman erilaisen asetelman, kaikki hieman erilaisia, mutta kuitenkin jouluisia.

















Aiemmilla kukkakursseilla asetelmat on saanut tehdä oman maun mukaan, tällä kertaa opettaja oli varannut jokaiselle samat tarvikkeet ja saman määrän kukkia. Tarkoituksena oli että jokainen tekisi samanlaiset työt. Jännä juttu, että samoilla materiaaleilla asetelmista tuli silti selkeästi erilaisia vaikkakin toki niistä tunnisti, että samanlaisia olisi ollut tarkoitus tehdä.






















Ensimmäinen työ, joutsenprinsessa, rakennettiin joutsenen muotoiseen koriin. Asetelman kukkana on valkoinen tulilatva, lisänä muratti sekä pihdan oksia. Koristeeksi aseltelmaan tuli hieman lastuvillaa sekä enkelinkiharaa.






















Toisena työnä oli aurinkotyö. Nimensä mukaisesti asetelma kasattiin auringonsäteiden muotoon, jolloin kukat asettuivat ikäänkuin viuhkan muotoon. Alunperin tällainen työ on kuulemma tehty viljoista ja tähkistä, mutta nyt työ syntyi jouluisista väreistä.




















Tämä asetelma kasattiin oasis-sieneen. Taaimpaan kerrokseen tuli pihdan oksia, seuraavaksi laitettiin elegia-neilikkaa. Näiden eteen tuli salalin lehtiä. Tarkoituksena oli, että jokainen kerros olisi toista matalampi, jotta taemmat kerrokset näkyisivät edessä olevien takaa. Salal-lehtien jälkeen asetelmaan tuli puolukanvarpuja, nämä olivat teko-sellaisia. Seuraavassa rivissä oli puksusta eli koiranpensasta ja tämän edessä vielä isoja neilikoita.













Aurinkotyö on asetelma, jota katsellaan yhdestä suunnasta. Silti myös työn kääntöpuoli on huoliteltu, jotta se voidaan asettaa esimerkiksi ikkunan eteen.





















Kolmantena työnä oli tyynymainen "kuivakukka"-asetelma korisydämen päälle. Työn pohjalle laitettiin sinikatajaa, pihtaa sekä puksusta. Päälle tuli ikiviuhkoa sekä noita hauskoja pyöreitä palpakon kukintoja. Opettaja kertoi, että tällä hetkellä kukka-asetelmissa on valkoisen värin syrjäyttämässä lilan eri sävyt. Siksipä tässäkin käytimme niin luonnostaan violetteja kukkia kuin spray-maalilla maalattuja palpakkoja.

















Tämän asetelman voi hyvin pitää pöydällä, mutta omani ripustin silti ulko-oveen.






















Viimeiseksi kiedoimme hyasintin pieneen pesään. Pesä on tehty lastuvillasta, päälle on kieputeltu vihertävää metallilankaa. Pesän sisällä hyasintti on omassa ruukussaan, joten sitä voi hyvin kastella eikä kyseessä ole mikään lyhytaikainen asetelma.





















Kylläpä oli taas ihana päästä puuhaamaan kukkien kanssa. Nämä asetelmat ilahduttavat kotona vielä pitkään, mutta kun ne kuihtuvat on taas niin paljon kukka-intoa, että on varmasti pakko hakea lisää materiaaleja kotiinkin työstettäväksi.

13 kommenttia:

  1. Hienoja asetelmia. Toivon että ulko-ovesi ei ole "ulkona" sillä kuivakukka-asetelma saattaa virttyä, linnut nokkii, kastua ulkona. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Heidi :) huoli pois, ulko-ovi johtaa rappukäytävään, joten siinä säilyy onneksi varmasti hieman paremmin ;)

      Poista
  2. Tykkään tuosta aurinkotyöstä kovasti! Mulla ois sellaiselle oiva paikka pikkupiirongin päällä, jossa aina on jokin kynttilä tahi pieni kukka :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) tuo olisikin varsin helppo tehdä, eri aikoihin tietysti eri väreissä ;)

      Poista
  3. Hei tosi hienoja! Mä yritän saada kukkahimot taltutettua extraamalla välillä yhdessä kukkakaupassa jonkun työvuoron ja on niiden kanssa puuhastelu vaan niin mukavaa!! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, tykkään niin itsekin kukkapuuhasteluista. jotenkin niin rentouttavaa, ja kun kotona on pari asetelmaa tuoksuu ihan kukkakaupalle. oon ehkä vähän kade tuosta sun osa-aikatyöstä ;)

      Poista
  4. Tosi upeat asetelmat :-)) Tää laji on sellainen johon minua ei saa, ystävättäreni puolestaan hoitaa tämän...koristavat sitten minunkin pöytää ;-DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon :) kannattaakin pysyä kaukana kukkajutuista, tähän voi jäädä koukkuun ;)

      Poista
  5. aivan mahdottoman ihastuttavat kukka-asetelmat;) hieno taito. kukkia ei koskaan ole liian kanssa varsinkin, kun ne on kauniisti aseteltu...

    VastaaPoista