Sivut

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

ankkakortti vauvakutsuille

Sain pyynnön tehdä onnittelukortti vauvakutsuille. Oikeastaan muuta toiveitta ei ollut sisällöstä kuin se, että kortti sopisi kummalle tahansa, tytölle tai pojalle. Tulevan vauvan sukupuoli kun ei vielä ollut tiedossa. Mietin pitkään mitä värejä käyttäisin. Googlettelin vähän inspiraatiota, mutta suurin osa korteista oli vaaleanpunaisia tai vaaleansinisiä. Lila tai vihreä olivat mielessä, mutta päädyin käyttämään keltaista.






















Olen jotenkin viimeaikoina innostunut keltaisesta aivan valtavasti. Ehkä syksyn pimeyskin sai kaipaamaan auringonsäteitä, kukapa tietää. Kortissa kuitenkin uiskentelevat hauskat kylpyankat. Vähän narua, nauhaa ja timangeja lisäksi ja helppo kortti on valmis.

14 kommenttia:

  1. Onpa soma! Täälläkin on havaittavissa samaa innostusta keltaista väriä kohtaan, meidän keittiöön sitä on ainakin jo eksynyt ihan mukava määrä. Piristää kummasti tän harmauden keskellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Tiiu. minullakin on suunnitelmissa survaista keltaista tänne uuden asunnon sisustukseen. katsotaan miten paljon lähden revittelemään, se onkin sitten eri juttu :D

      Poista
    2. Joo se on vähän hankalaa aina päättää mihin sen rajan vetää, kun siihen saattaa tosiaan jossain vaiheessa kyllästyä. Meillä keltaista on lähinnä tauluissa, tuikkukupeissa ja muissa purnukoissa. Niitä on sitten helppo vaihdella jos kyllästyy. :)

      Poista
    3. mulla on nyt vielä sisustus tosi vaiheessa, lähinnä harmaata kaikki. sohvatyynyistä ajattelin aloittaa (ehkä marimekon musta-keltaisesta räsymatto-kankaasta ja sitten ostin ikeasta sellaista nappikangasta, jossa isoja keltaisia nappeja -> niistä nappityynyt). eteiseen olisin halunnut tämän tapetin https://www.netrauta.fi/portal/sisustaminen/tapetit/kuitutapetit/vallila_kokoelma/kuitutapetti_melissa__keltainen__4983-4__0_53_x_11_2m__5_9m__ noilla nyt alkuun, katsotaan mitä sitten vielä... :D

      Poista
    4. Nätti tapetti. :) Toisaalta oon sitäkin mieltä, ettei sitä aina voi valita sen mukaan, "että jos tähän kyllästyy". Sittenhän sitä joutuis aina ottamaan sen kaikista yksinkertaisimman vaihtoehdon ja siihen sitä vasta helposti kyllästyykin! :D

      Poista
    5. no niimpä :D plus että eihän sitä ole 20 vuotta pakko pitää seinällä.. ;)

      Poista
    6. No ei. :) Ei tapetitkaan (yleensä) nyt niin kalliita ole, että sitä samaa kuosia ois sitten pakko tuijottaa keinutuolissakin. :D

      Poista
  2. Erittäin kaunis tuo vähän erilainen rusetti! :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis kortti ja ihana väritys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Sirpa :) harmaa-valko-keltainen on ihan mun tän hetken suosikkiväriyhdistelmiä.

      Poista
  4. Iiiks kuinka söpö! Ja kiva kun vähän erilaisia värejä tosiaan vauvakortissa!

    VastaaPoista
  5. Blogissani on sinulle jouluinen haaste :)

    VastaaPoista