Sivut

torstai 31. lokakuuta 2013

rapinaa

















Näihin aikoihin näkyy kaupoissa kaikenlaista hurjaa. Tässäkin postauksessa vilisevät torakat, toki tuollaiset muoviset, joten nehän ovat melkeinpä jo hellyttäviä. Sain kutsun Halloween-juhliin, joihin piti tietysti kehitellä myös jonkinlaiset hurjat korut. Itse päädyin torakoihin.




















Lauma torakoita kipittämään kaulalle siis. Torakat on liimattu kristallimuoville, jotta näyttäisi niiden todellakin kömpivän kaulalla. Yksinäinen torakka on korvakoru, joka korvaan laitettuna näyttää kurottelevan kohti korvakäytävää.

















Juhliin virittelin torakkakorun kuitenkin kaulan sijasta vyötärölle mekon päälle. Samanlaisen efektin se toi onneksi myös siinä. Nyt jo harmittaa, että juhlat ovat ohi, mielelläni olisin osallistunut jo toisiin hurjiin pippaloihin. Senpä vuoksi rupesin jo ihan vakavasti miettimään, että ensivuonna on varmasti pakko järjestää juhlat ihan itse.

9 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. hihhii, eikös. näitten kanssa kelpais tulla vaikka teidänkin juhliin :D

      Poista
  2. Aika kammottavaa, jos torakat killuisivat kaulalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nämä onkin tosiaan tehty kammottaviin juhliin :D

      Poista
  3. Huippuidea! Heti tuli kylmät väreet:)

    VastaaPoista
  4. Tosi hienot, pakko olisi nähdä nuo livenä, varsinkin se torakka korvis! :D Mutta hei, mitä on kristalliliima? Tai kait sen googlekin kertoisi, mutta mä aattelin, että sä kerrot paremmin :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon :D torakkakorivsta joutuu ehkä käyttämään muutekin, niin makee se on. sitäpaitsi olen niitä saanut jo tehdä lisääkin tilauksesta. nuo kaulakorun torakat on siis liimattu kristallimuoville, eli tuollaista ohutta ommeltavaa muovia (etolasta) jota käytetään esim niissä karkkipapereista tehdyissä kukkaroissa päällimmäisenä yms.

      Poista
  5. Hui, miten upeat! Olet kyllä tosi kekseliäs! Ota mukaan seuraavaan tapaamiseen; ehdottomasti haluan nähdä livenä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pitää yrittää muistaa napata mukaan niin näet lähemmin :D torakoita jäi vähän yli ja ajattelin, että ehkä maalaan jokusen kultaiseksi, niin siitähän tulee jo melkeinpä sitten juhlakorvakoru. eihän näin herkullisia passaa käyttää pelkästään halloweenin aikaan. kiitos vielä sinulle :)

      Poista