Sivut

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

joulunpunaista

Joulu tuli ja meni sitten tänäkin vuonna. Vielä viime viikon alussa minua ei jouluttanut niin yhtään. Liekö johtunut siitä, että ulkona näytti ihan lokakuulta kun lunta ei ollut yhtään. Vietin joulua vanhempieni luona ja sinne mennessä nappasin Prismasta matkaan pari kukkakimppua, joista tarkoitus oli kasata jouluinen asetelma.



Asetelmaan on käytetty siis kaksi valmiskimppua, toinen sellainen neilikkanippu ja toinen vähän jouluisempi valmiskimppu, jossa oli myös vähän neilikkaa, sitten valkoista kukkaa ja jonkinlainen iso kukka, näytti ihan joltain kaalilta. Kimpusta löytyi myös sopivasti vihreää, jotta asetelmaan sai vähän täytettä eikä oasis pilkottanut kukkien välistä. Alla olevassa kuvassa näkyy vielä paremmin tuo asetelman keskellä oleva koristekaali.



Kyllä muuten huomaa taas treenin puutten, pitkään aikaan kun ei ole tullut kukkia aseteltua. Asetelmasta tuli ihan toispuoleinen ja tuntui etteivät kukat riitä millään. Tämähän tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että minun on haettava pikapuoliin kukkia myös kotiin, jotta pääsee vähän treenailemaan.

Ai niin, tulihan se joulutunnelmakin lopulta, varmaan aattona sataneen lumen mukana.

7 kommenttia:

  1. Ihanan raikkaan jouluinen asetelma :D
    Tuo kaalin näköinen on muuten ihan oikeastikin koristekaali ja valkoinen kukka näyttäisi ainakin pelkkien kukkien perusteella gerberalta :)

    VastaaPoista
  2. kiitos paljon :) ja hyvä kuulla tarkennuksia noista kukkasista. ihan oikein siis arvelinkin tuon kaalin kanssa. nuo valkoiset kukat ovat kaikki yhdessä varressa (tai siis kahdessa, kun kaalin molemmin puolin on varret), joten auttaisko se tunnistamista? onko gerberaa sellaista pienempää ja monilatvaista mallia? :)

    VastaaPoista
  3. Hups, piti muuten sanoa, että krysanteemi, ei gerbera. Ja joo, krysanteemissa on monta kukkaa yhdessä varressa. :)

    VastaaPoista
  4. Tosi hieno tuli! Eikä näytä yhtään toispuoleiselta.

    Mäkin olen krysanteemin kannalla tuon valkoisen kanssa.

    Olen haaveillut kukkasidontakurssista, mutta myöhästyin työväenopiston kurssien ilmoittautumisista. :( Ensi syksynä sitten...

    VastaaPoista
  5. Anonyymi: heh, no krysanteemi kuulostaisi munkin korvaan nyt tutummalle, sattuuhan noita :D

    Leonida: kiitos :) kukkasidontakurssit on kyllä ihania. täällä lahdessa muuten joku kukkakauppa taitaa järjestää sellaisia illan pituisia kursseja, tyyliin pääsiäisasetelmakurssi yms. josko sielläpäin olisi jotain samanlaista toimintaa? ja toki jos kiinnostusta on, niin voitais miettiä jollekin kätsyt-tapaamiselle kukka-teemaakin? :D

    VastaaPoista