Sivut

perjantai 9. joulukuuta 2011

enchanted christmas

Itsenäisyyspäivä meni minun osaltani hilpeissä tunnelmissa. Vuorossa oli nimittäin todelliset joulukorttitalkoot. Askartelimme kortteja näistä Papermanian enchanted chrsitmas -sarjan papereista ja tarvikkeista, ja pakko sanoa että lopputuloksesta tuli varsin näyttäviä. Pidän sarjasta todella paljon, ehkäpä siksi että se on uudenlainen ja tunnelmaltaan aika fantasiamainenkin.

Suurinta osaa upeista korteista en tietenkään tajunnut valokuvata, mutta ylijääneistä materiaaleista tein itsellenikin muutaman kortin kotiinviemisiksi. Tässä siis minulle jääneet kortit.



Tämä ylläoleva keiju on ehkä kaunein kaikista sarjan kuvista. Ihanan kepeä, eikä tähän korttiin paljon muuta tarvitsekaan, ettei vaan vie huomiota keijukaiselta. Myös alla oleva joulupukkikortti koostuu vallan yhdestä kuvasta. Vähän toisaalta tuntuu hassulta laittaa näin suomalaisena kortteihin englanninkieliset toivotukset, mutta tuleehan niitä kortteja joskus läheteltyä vaikka ulkomaillekin asti.



Tässä toisenlainen keijukainen, joka levittelee käsistään keijupölyä toivottamaan hyvää joulua.



Ja viimeisimmässä kortissa on kauniin tunnelmallinen joulukuusi. Kaikki nämä kuvat ovat niin ihanan yksityiskohtaisia, että olen joutunut jo useampaan kertaan kaivamaan kortit esille ja vaan ihastelemaan niitä vähän aikaa.



Joulukorttitalkoot olivat kyllä varsin hyvä idea, ja yllättävän tuotteliaskin. Saimme päivän aikana tehtyä sen parisenkymmentä korttia, jotka olivat tavoitteenakin. Tästähän voisi melkein tulla perinne. Ja kukahan tulisi tekemään ne minun joulukorttini valmiiksi asti.

9 kommenttia:

  1. Mä olen himoinnut näitä tuotteita Suomalaisessa kirjakaupassa jo monta monta viikkoa, mutten ole kuitenkaan ostanut... Tosi ihania kortteja olet saanut aikaan! :) Pitäiskö sittenkin...

    VastaaPoista
  2. no pitäis ehdottomasti ;) vaikka sitten ensi joulun joulukorteiksi (tai mulla ehkä sitä seuraavan, kun ensijoulun kortitkin on melkein valmiit... ). iso kiitos vielä :)

    VastaaPoista
  3. Mä en ookaan noihin missään törmännyt. Ihanan satumaisia kuvia, etenkin tuo joulupukkikuva on lumoava. Niin ja aivan ihania kortteja siis :)

    VastaaPoista
  4. kiitos heidi :) satumainen on ehkä juuri se oikea sana kuvastamaan näitä papereita :D näihin tuotteisiin voit törmätä ainakin sinelleissä ja suomalaisissa kirjakaupoissa :)

    VastaaPoista
  5. Tulinpas vastavierailulle. Kiitos kommentistasi blogissani! :)
    Kurkkasin heti sinunkin tekemiäsi hopeatöitä: MIELETTÖMIÄ! Kyllä puhkesi niiden myötä minulla inspiraatio niin kukkaansa, että piti uusi hopeatilauskin laittaa samantien! Jään lukemaan blogiasi :) Mukavaa joulua sinulle!

    VastaaPoista
  6. kiitos paljon siniemilia :) mukava kuulla, että työni inspiroivat, toivottavasti niitä tuotoksia nähdään sitten pian ;) tervetuloa uudelleenkin kurkkimaan ja ihanaa joulua myös sinne sinulle :)

    VastaaPoista
  7. Onpa hienoja kortteja!

    VastaaPoista
  8. Oot tehnyt tosi ihania kortteja. Erityisesti ihastuin puna-valkopohjaiseen joulukorttiin, jossa lukee Christmas Wishes. Niin söpö!

    VastaaPoista
  9. kiitos Castalia. noilla papereilla sai tehtyä kyllä tosi kauniita kortteja :)

    VastaaPoista