Sivut

torstai 27. toukokuuta 2010

housuhassuttelua



Suuressa käsityölehdessä (8/2009) oli helppo ohje haaremihousuihin, joten rohkaistuin ostamaan kivaa kotihousukangasta. Aikoihin en ole vaatteita ommellut, vaikka minulla siihenkin olisi koulutus. Siitä ei silti mainita mitään, kun näin helpolla aloitellaan se projekti. Näitähän ei siis millään olisi osannut vääntää ilman kaavoja, kun kyseessä oli suurinpiirtein neliö jonka sivut ja haaroväli ommeltiin.



Housuista tuli ihan hauskat ja tosiaankin lötköt kotihousut. Näillä voi kölliä sohvalla vaikka missä asennossa eivätkä purista saati kinnaa. Kun koko housut olivat hassuttelua niin päätin hassutella myös kuvien kanssa. Ne on käsitelty kivalla Poladroid-ohjelmalla, jolla omat kuvat voi käsitellä hieman sameiksi ja nostalgisiksi poladroid-kuviksi.

perjantai 21. toukokuuta 2010

plup plup



Toinen äitikoru lähti uuteen kotiinsa Riikalle alkuviikosta. Tässä versiossa kivien symboliikka tuli häneltä. Turkoosi ja makeanvedenhelmi ovat molemmat lapsen horoskoopin, kalojen horoskooppikiviä (jos makeanvedenhelmestä nyt niin voi sanoa) ja K-kirjain tulee tietysti lapsen nimestä. Tuo valkoinen helmi onkin mahtava, korkeutta sillä on 1,2 cm, joten ihanan isosta helmestä on kyse.



Pieni keltainen helmi on taas korussa siksi, että keltainen on tytön lempiväri. Ihana ajatus minusta. Makeanvedenhelmien ja turkoosin lisäksi korussa on käytetty Balin hopeisia korunosia.

maanantai 17. toukokuuta 2010

söpöstelyä



Sain kirjakerhosta yllätyslahjan, pienen pussin helmiä joista oli tarkoitus saada aikaiseksi laukkukoru. Vaaleanpunaiset helmet eivät kuitenkaan olleet väriltään sitä, mikä sopisi asuihini tai laukkuni kylkeen. Sen sijaan helmistä sai varsin kivasti tasapainoisen kaulakorun.



Paketissa oli kaksi isompaa helmeä, kuusi kristallia sekä kuusi pienempää lasihelmeä. Liitin helmien rinnalle korumetallisia helmiä sekä korunosia, ketjun sijaan loppu korusta muodostui satiininauhasta (jep, älkää pudotko tuoleiltanne tästä yllättävästä materiaaliratkaisusta). Korusta tuli varsin söpönen ja hempeä, ei ehkä omaa tyyliäni, mutta jollekin prinsessalle ehkä paremmin osuva.

lauantai 15. toukokuuta 2010

sunshine award



Sain Riikalta lisäaurinkoa tähän jo muutenkin superaurinkoiseen viikonloppuun. Kyllä nyt lämmittää. Tämä tunnustus on tainnut kiertää jo blogeja enemmänkin, joten tälläkertaa jaan lämpöä kaikille ihanille annan aarteiden lukijoille.

perjantai 14. toukokuuta 2010

sun

Huh hellettä, kesä tulikin sitten kertarysäyksellä. Olen pari päivää touhunnut parvekkeen kimpussa, yrittänyt laitella sitäkin kesäkuntoon pesemällä parvekelasit ja istuttamalla kukkia sekä yrttejä.



Parvekkeelle aurinko kuitenkin porottaa polttavan kuumasti, joten välillä piti tulla sisätiloihin vähän näpräilemään uuden innostuksen kanssa. Viimekesän fiilistelyt jatkuvat, tässä kuvassa hellepäivän paistattelua mökkirannassa. Voi jestas, miten tämä digiskräppäily onkaan kiva ja erilainen tapa toteuttaa luovuutta.

tiistai 11. toukokuuta 2010

saako tähänkin hurahtaa?

Olen varannut itselleni kuun vaihteeseen Photoshop-kurssin, jolla tarkoituksena olisi oppia käyttämään kuvankäsittelyohjelmaa vähän luovemmin kuin vain kuvien rajaamiseen ja kirkastamisyrityksiin. En kuitenkaan malttanut odotella kurssia kun löysin Koukussa Kortteihin -yhteisöstä keskustelun digiskräppäämisestä. Joo-o, ja pakkohan sitä oli sitten itse yrittää. Tällaisen lopputuloksen sain ekalla harjoittelukerralla, tätä ennen siis photari on minulla ollut käytössä vain noihin edellämainittuihin toimintoihin.

























Tässä leiskassa fiilistellään kesää, tulevaa ja mennyttä. Kuvissa olevat kukat kukkivat parvekkeellani toissakesänä. Ja siis tiedoksi kaikille, kuvassa olevia elementtejä en ole itse tehnyt, vaan käyttänyt ihan valmiita kuvia.

Nyt on siis aika miettiä, saako tähänkin hurahtaa? Onko minulla oikeasti aikaa kaikkeen? Ehkä, ehkä ei. Sitä pitää tehdä, mistä tykkää ja vaihtelu virkistää aina.