Sivut

tiistai 21. huhtikuuta 2015

ruostunut kello taulupohjasta

Koska ihastuin niin paljon messuilla näkemääni ruosteeseen, piti tämä inspiraatio purkaa johonkin. Päädyin tekemään kellon paksun maalauspohjan päälle.



Maalasin pohjan ensin struktuuripastalla, jonka päälle painoin kuplamuovilla tuollaisen pienen pintakuvioinnin. Tämän jälkeen jätin työn kuivumaan.


Kuivahtaneen työn päälle maalasin ruostemaalilla. Minulla ei ollut tuota messuilla esiteltyä Viva Decorin ruostemaaliuutuutta, vaan jo jokusen vuoden olin kaapissa hillonnut toisenlaisia ruostemaaleja. Näissä ensin maalataan pinta maalilla, jonka jälkeen päälle suihkutetaan spraylla, joka lähtee ruostuttamaan pintaa. Tällä maalilla saa aika aidon näköisen pinnan kun ruoste syntyy läikkinä vain niihin kohtiin, johon tuolla spraylla on suihkittu.



Oletteko muut yhtään hurahtaneet ruosteeseen vai olenko yksin tämän intoiluni kanssa?

11 kommenttia:

  1. Onpa kivan näköinen! Ruostesysteemit on ihan jees, mutta välttämättä kotiini en niitä huoli, vaikkakin industrialtyyli kiinnostaisikin jonkin verran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Nelly :) en mäkään ollut ajatellut ruostetta aiemmin kotiin, mutta niin se vaan mieli alkaa muokkaantua kun tarpeeksi jotain näkee.. ;)

      Poista
  2. Mulla on aina periaatteessa ruoste-kausi, koska tykkään syksystä ja syksyyn jotenkin kuuluu se väri, mutta ihan tässä viikon sisään olen alkanut haaveilla ruosteen oranssista parka-takista...

    VastaaPoista
  3. Eipäs ole tullut edes mieleen, että ruostetta saisi pintaan kuin pintaan suoraan purkista. Täytyypä tutustua tuohon tarkemmin, sillä olen tähän saakka yrittänyt saada aikaan vain oikeaa rustetta, mikä on ihan liian hidas prosessi minulle ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, paria erilaista ruostemaalia taitaa ainakin olla jo markkinoilla, mikäli trendi pamahtaa kunnolla päälle niin eiköhän muutkin valmistajat ala niitä tarjota.. :D

      Poista
  4. Onpas hieno. En ollut ajatellut koko ruostetta, mutta nyt alkoi jo kiinnostamaan :)

    VastaaPoista
  5. No,johan on ihana kello! En heti olisi uskonut, että noin hienon saisi käyttämällä ruosteen väriä mutta toimii :)

    VastaaPoista