Sivut

torstai 3. heinäkuuta 2014

koruteline saviruukuista ohje

Viimeisiä viedään, eli tässä esillä viimeinen liimailuprojekti Pattex Blog Award-kisan tiimoilta. Sen verran olen liimailujutuista innostunut, että varmasti erinäisiä projekteja syntyy vielä. Kisan aikana on ainakin itselle löytynyt uudelleen se askartelun into (toivottavasti tekin olette vähän edes inspiroituneet näistä minun liimailuista), alku oli takkuisaa mutta loppua kohti projekteja alkoi syntyä vauhdilla. Ideoita olisi vielä vaikka kuinka, mutta aika (kisan tiimoilta) loppuu kesken. Huomenahan sitten ratkeaa kisan voittaja.

















Saviruukuista syntyy liimailemalla vähän järeämpi koruteline, joka kannattelee ne painavammatkin timangit.


















Päädyin maalaamaan purkit keltaisella ja lautaset mustalla. Nämä ovat värejä, joita haluaisin kotiinkin enemmän, siksi moni projektesta on tehty juuri niillä.

















Purkki käännetään ylösalaisin ja liimataan ensin alta suurimpaan lautaseen, sen jälkeen liimaa levitetään yläosaan. Ei haittaa vaikka purkki on spreijatessa tarttunut kiinni ja pohja on tuhruinen (kuten tässä) koska se jää piiloon.

















Päälle vähän pienempi lautanen. Tämä vaihe toistetaan vielä pienemmän purkin ja kaikista pienimmän lautasen kanssa. Sen jälkeen teline jätetään kuivahtamaan.






















Valmis teline on väritykseltään kuin ampiainen. Se kannattelee hyvin korut, tai muut pikkuesineet.


















Telineessä voi säilyttää hyvin korut, tai muut pikkuesineet. Itsellä tämä taitaa ainakin aluksi päätyä eteiseen avaimien ja pienten kolikoiden säilyttämistä varten.














Tämä postaus on tehty yhteistyössä Pattexin kanssa. Olen mukana Pattexin blog award -kilpailussaTätä kautta näet kaikki tähän mennessä tehdyt liimailut.

4 kommenttia:

  1. Aika mainio tämäkin ohje, kiitos Anna :-)

    VastaaPoista
  2. Onnittelut Pattex-kisan voitosta! :) Voitto meni oikeaan osoitteeseen, sulla oli todella draivi päällä koko kisan ajan. Hyvää palkintomatkaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos paljon Miia <3 alku oli vähän takkuisaa, mutta loppua kohti pääsin vauhtiin ja ideoita olisi syntynyt enemmänkin mutta aika loppui kesken ;) reissua odotellaan jo innolla, puoli vuotta on pitkä aika :D

      Poista