Sivut

torstai 27. helmikuuta 2014

Riisipaperivalaisimen muutos ja arvonnan voittaja

Jo aiemmista korteista varmasti huomasitte, miten uutena värihurahduksena paletissa minulla on minttu (!). Eihän sitä voinut yksiin kortteihin jättää, vaan jatkoa piti kehitellä hieman erityyppiseen projektiin.

















Hankin jokin aika sitten x-cutin uuden perhosaiheisen stanssisetin. Setissä taitaa olla kymmenisen erilaista perhosta, samaan sarjaan olisi saatavilla myös leimat, jotka sopivat leikattuihin kuvioihin. Perhoset käyvät mielestäni niin hyvin vaikka minkälaisiin töihin, joten en näe että niitä olisi koskaan liikaa.






















Tällä kertaa koristelin käytöstä jo poisjääneen pienen riisipaperivarjostimen. Varjostin saikin aivan uuden elämän kun parvi perhosia laskeutui sen pinnalle.

















Perhoset on leikattu valkoisesta sekä mintun värisestä kuultopaperista sekä tekstikuvioidusta silkkipaperista. Lisäksi stanssasin vielä muutamia lehtikiehkuroita, nekin kuultopaperista. Muutama perhonen on tietysti koristeltu akryylitimantein.






















Koska pelkkä varjostimen pinnan koristelu oli tietysti liian vähän, laitoin perhosia roikkumaan myös siimalla valaisimen alapuolelle. Ohi kuljettaessa ne liikkuvat kivasti ilmavirrassa.


















Aika helposti sai tämäkin kulahtanut varjostin uuden elämän. Kun tämä valmistui, tuli mieleen heti toinen projekti, jota haluaisin valaisimeen kokeilla. Saapa nähdä kuinka kauan perhoset saavat varjostimen pinnalla olla, se toinen nimittäin on ainakin mielessä paljon hauskemman näköinen.






















Ainiin, tärkein meinasi unohtua. Vihdoin ja viimein sain arvottua myös lehtitilaus-arvonnan voittajan. Oli ilo nähdä, miten moni lähti mukaan arvontaan, kiitos kaikille! Tällä kertaa onni suosi Miukkuliinia. Paljon onnea!



12 kommenttia: