Sivut

maanantai 21. marraskuuta 2011

kädentaitoilua

Huhhuh, nyt on vihdoin messuviikonlopusta selvitty ja kotona jälleen. Väsymys on hirmuinen, mutta tosi iloisella mielellä messujen jäljiltä täällä ollaan. Lauantain pyörimme messuilla Lennun kanssa. Messubudjetti riitti ja hankintoja tuli tehtyä. Tässä juuri näitä kuvia lataillessani huomasin, että muutamat ostokset ovat vielä laukun pohjalla ja puuttuvat siis kuvista.



Suurin hankintani oli tuo nuuttauslauta, eli scor-pal. Ajattelin, että sen avulla saa vieläkin helpommin tehtyä noita vähän eri mallisia kortteja. Sitten vähän leimoja, ainoastaan tarpeellisia tottakai. Vauva-onnittelukortteja kun minulta pyydetään aika paljon, niin nuo passaavat sitten niihin. Ja kyllä, tarkkasilmäisimmät huomaavat, että hankin myös yhden magnolian leimasimen. Maailmankirjat eivät ole vielä sekaisin, sillä tuo leimasin ei kuitenkaan sisällä sellaista magnolia-hahmoa, eli älkää hätääntykö. Ja kun kerran succablokki oli messuilla, niin olihan tuo puikkomitta hankittava. Sitten vähän koristeita, nappeja, nauhoja ja kirjaimia ja nuo söpöt minikokoiset pullonkorkit joista tulee ainakin korviksia jossain vaiheessa.



Korumessujen puolelta nappasin mukaan muutaman vasaran, uuden lehtisahan vanhan hajonneen tilalle, skaavarin ja sormusmittarinkulat sekä mittapuikon. Kaikki siis tarpeellisia hankintoja, tällä kertaa olin liikenteessä kohtalaisen maltillisella linjalla. Sitten ostosten joukossa oli myös pientä kivaa, jota ajattelin jossain vaiheessa arpoa kunhan saan vähän järkkäiltyä noita arvontapalkintoja. Että tämmöinen teaser tähän väliin.

Lauantaina olin iltapäivästä haastateltavana messujen face to face -blogikahvilan puolella. Tämä oli kyllä mukava kokemus, vaikka etukäteen jännitinkin ihan hirveästi. Ennen haastattelua moikkaamaan tulivat piipadoon Piia ja Paula. Olipa hauska nähdä naamat bloginimien takana. Itse taas vähän hämmennyin, mutta eiköhän tuohon moikkailuun totu pikkuhiljaa. Itse taas kävin tervehtimässä ihanaa ja iloista Maijua sekä messuilla todella kauniita korujaan myymässä ollutta annielinaa. Ja montaa muutakin ihmistä näin, ja varmasti tekin näitte minua, ainakin sunnuntaina kun olin sitten tiskin toisella puolen Sinellin osastolla A-hallissa. Nyt on siis messuilta selvitty ja innolla jäädään odottelemaan sitten jo ensivuotta.

Ainiin, kertokaahan omista messukokemuksistanne, olivatko onnistuneet messut ja tarttuiko mukaan kaikkea tarpeellista?

10 kommenttia:

  1. Kiva Anna kun tulit tervehtimään. Oli hauska nähdä sinuakin ;)

    VastaaPoista
  2. Terve Anna, olet jo saanut hankinnat esille. Hieno nuo sormus mitta-rinkulat, sellaisen tarvitsisikin. Itse en koru-ja kivihalliin asti ehtinyt kiireiltäni.
    Oli hauska tavata, työn iloa!
    TW

    VastaaPoista
  3. Ihanan inspiroiva aarresaldo! :-) Hienosti onnistuneet messut kaikin puolin sinulla. En päässyt paikalle, mutta moikataan, kun tavataan tulevilla messuilla!

    VastaaPoista
  4. maiju, kuin myös :)

    TW: no enhän mä malttanut olla näitä kuvailematta jo heti :D oli tosiaan kiva tavata, ehkä samoissa merkeissä nähdään joskus toistekin :D

    Akvamarin: no eikös olekin, varmaan törmäillään sitten joillain tulevilla messuilla tosiaan :D

    VastaaPoista
  5. Kivoja löytöjä teit. Huomasin messuohjelmasta, että olit haastateltavana kahvilassa, mutta taisin sillä hetkellä seikkailla C hallin puolella ja jäi se sitten väliin.:( Tein kuitenkin monia hyviä löytöjä myös ja en malta odottaa, että saan aloittaa uusia töitä.

    VastaaPoista
  6. Kaikkea kivaa! Mäkin noita erilaisia työkaluja kävin kerran hiplaamassa, mutta sitten oli jotankin niin kiire, että jäivät ostamatta. Ei sen puoleen, että mää niitä osaisin niin kovin hyvin käyttääkään :D

    VastaaPoista
  7. Aikas ihania ostoksia olet tehnyt! Mulla odottaa muuten tuolla samalla Mankun leimalla tehty kortti, kun vaan ehtis vielä laittaa näytille!

    VastaaPoista
  8. Laura: ihan ymmärrettävää, messuilla oli kyllä niin paljon ohjelmaa ja nähtävää, ettei kaikkeen ehtinyt itsekään repeytyä millään :D

    annielina: höpöhöpö, enhän mäkään noiden kanssa mikään taikuri ole mutta harjoittelu on ihan kivaa kanssa :D

    Kati: kiitos, laitappa äkkiä esille niin pääsen ihailemaan :D

    VastaaPoista
  9. Kiva oli nähdä! Taisi mennä meillä taas hetki messuhulinasta (ja joulupuuhista) toipumiseen, kun nyt vasta ehtii päästä ajantasalle tästä blogimaailmastakin. Jokos sinulla joulukiireet painavat päälle?

    -Paula

    VastaaPoista
  10. hih, no ihan hyvin jos tähän asti toivuitte messuiluista :D mulla oli se sunnuntai vielä työpäivä messuilla, onneksi oli vähän vähemmän porukkaa liikenteessä kuin silloin lauantaina. oli tosiaan kiva törmäillä, toivottavasti jossain merkeissä nähdään vielä uudestaankin...

    joulukiireitä ei onneksi ihan hirveästi ole, joulukortit ainoastaan ja nekin jo melkein valmiina. ja ensivuoden kortitkin jo tehty :D kerrankin ajoissa siis

    VastaaPoista