Sivut

perjantai 22. heinäkuuta 2011

poks poks

Pari viikkoa sitten postittelin arvontapalkintoja ja silloin kaupan kuplapussit loppuivat ikävästi kesken. Tein hätäisesti muutaman pussin, jotta sain palkinnot lähetettyä ja siitä innostuneena askartelin tulevaisuutta varten myös vähän isomman pinon pusseja. Jos vaikka joskus tarvii jotain pistää postiin.



En tiedä onko teille käynyt niin, mutta jossain vaiheessa on tullut hamstrattua aika isot läjät noita papereita ja lehtiöitä. No kaikki eivät välttämättä enää ole niitä "minun tyylisiäni" ja erilaisissa lehtiöissä toki väistämättä on ollut niitä, joista en ole pitänyt. Jotkut paperit ovat ihan kauniita, mutta silti niitä ei ole osannut käyttää. Hyviä papereita ei raaski poiskaan heittää ja harmittaa kun niille ei ole keksinyt paikkaa vaikkapa korteissa tai muissa askarteluissa. Tällaisista papereista kasasin sitten kuplapusseja, tuli kivan värikkäitä ja paperitkin tulivat ihan eri lailla edukseen. Näihin on sitten kiva pakata erinäiset postilähetykset. Jos paperi on tummaa, niin aion liimata näihin vielä erikseen osoitelaput, jotta postipoikakin näkee hyvin minne kirjeen vie.



Ja siis kuplapusseillehan olen aikoinaan kirjoitellut ohjeenkin, jos vaikka innostuitte.

8 kommenttia:

  1. Kauniita pusseja, olin jo unohtanut tuon ohjeenkin. Onko joku teippimerkki ylitse muiden näissä kaksipuolissa?

    VastaaPoista
  2. kiitos Amalia :) en osaa sanoa mitään tiettyä teippimerkkiä. mulla on itsellä sellainen tosi paksu ja iso rulla kaksipuoleista teippiä (leveys n. 1cm), jolla sitten tein nämä. olen lukenut että monet kortteilijat tykkäävät esim biltemasta saatavasta kaksipuoleisesta leveästä teipistä. siitä voisi leikata ohuempia suikaleita ja tehdä pusseja. tällä teipillä, jota olen käyttänyt, on pussit ainakin säilyneet ehjinä ihan perille asti. nämäkin painelin aika tiukkaan ja olen tässä nyt päivien aikana vähän kurkkinut, että alkaako irvistää jostain kohtaa. vielä ei ole alkanut joten olettaisin että postissakin hyvin kestävät :D

    VastaaPoista
  3. Tosi kivan näköisiä pusseja, kyllähän tuollaisissa kelpaa postia lähetellä :D

    VastaaPoista
  4. Aivan upeita pusseja! Kiitos ohjeista!

    VastaaPoista
  5. Voi, kuinka kauniita! Täällä on muutenkin kaikkea aivan superihanaa, tulen uudestaankin kylään :)

    VastaaPoista
  6. sarham: kiitos ja ole hyvä :D toivottavasti ohjeesta on hyötyä. hyvä kun tuli kaivettua se esille.

    Laura: kiitos paljon :D ihan mahtavaa, piipahda pian uudestaan :D

    VastaaPoista
  7. Kattelinkin että oli ihana pussukka! Mun blogissa muuten saattaa liittyä jotakin aiheeseen liittyvää tuttua :)

    VastaaPoista
  8. kiitos Anski :) olin ihan varma, että olin sitä sun postausta jo kommentoinut, mutta kävin nyt korjaamassa tilanteen. lämmin sekoittaa pään... ;)

    VastaaPoista