Sivut

maanantai 13. joulukuuta 2010

ikonit

Olen syksyn ja alkutalven aikana käynyt avoimen ammattikorkeakoulun puolella ikoninmaalauskurssilla. En ole koskaan aiemmin maalannut ikoneita, mutta olen jo pidemmän aikaa halunnut kokeilla. Suurimpana syynä on ollut ehkä se, että olen kaivannut harrastusta, johon pitää ihan oikeasti keskittyä. Toki käsityöt vaativat kaikki tietynlaista keskittymistä, mutta esimerkiksi koruja ja kortteja voi hyvinkin tehdä televisiota katsellessa.



Ensimmäisenä työnä tein tämän ikoniharjoituksen. En siis aloittanut heti valmiin ikonin parissa, vaan kyseessä oli eräänlainen kasvoharjoitus. Ikonit maalataan tempera-tekniikalla puulle. Tekniikka koostuu monista eri kerroksista, ja tässä harjoituksessa näkyykin kasvojen maalauksen eri vaiheet. Kun ikonia aletaan maalata, tulee ihoalueiden alle tumma sankir-kerros, jonka päälle kasvoja aletaan työstää. Seuraavaksi kerrokseksi tulee porkkanaväri, tässä harjoituksessa käytin punaokraa. Punaokran päälle tulee ihonväriksi keltaokra-kerros.



Tässä kuvassa ovat valmiit kasvot. Niissä hiukset on viimeistelty keltaokralla, kasvojen kohtia on korostettu mustalla ja elävöittämisviivat on tehty keltaokran ja valkoisen sekoituksella.

Tässä siis ensimmäinen ikoniharjoitelmani. Kevätpuolella kurssi jatkuu ja itsekin pääsen työstämään jo ihan oikeaa ikonia. Vielä en ole ihan varma millaisen aion tehdä, todennäköisesti tulossa olisi kuitenkin arkkienkeli Gabrielin kasvoikoni.

10 kommenttia:

  1. Taas sanon: hienoa, Anna!

    -Ortodoksi-ystävättäreni on harrastanut vuosia (yli 10v) tuota ikonimaalausta ja ihailen kättensä jälkiä kun tiedän miten kymmeniä ja satoja työtunteja yhteen ikoniin käytetään! Hänellä on minulle valmistunut ikoni, jolle mietin kovasti kotoani paikkaa :-)

    VastaaPoista
  2. Vau, sinä olet kyllä varsinainen monitaituri :). Tuo voisi olla kokeilun arvoinen harrastus.

    VastaaPoista
  3. Wau, mielenkiintoinen kokeilu! Kiva nähdä sitten keväällä jatkoa :)

    VastaaPoista
  4. Upeaa! Hienoa, Anna! Jään innolla odottamaan jatkoa!

    VastaaPoista
  5. Mags: kiitos :) ikoneihin kyllä saa ilmeisesti käytettyä ihan kunnolla aikaa, varsinkin siihen viimeistelyvaiheeseen :)

    Tanja: kiitos, ainakin itse olen tästä harrastuksesta pitänyt, eli kokeilemaan vaan jos löytyy mahdollisuus

    Anu: kiitos, toivottavasti jatkoa tulee. tai siis sellaista jatkoa jota kehtaa esitellä ;)

    Akvamarin: kiitos myös sinulle <3

    VastaaPoista
  6. Upean näköistä! Itse kokeilin aikoinaan lapsena kuvataidekerhossa temperaa, se oli mielenkiintoinen maalaustapa.

    VastaaPoista
  7. Varmaan mielenkiitoinen harrastus.
    Hyvää joulua Sinulle!

    VastaaPoista
  8. Riikka: kiitos :) minulle temperamaalaus olikin ihan uusi tuttavuus, mielenkiintoiselle vaikuttaa. vähän vaan kananmunan haju etoo toisinaan...

    Majan Molla: hyvää joulua myös sinulle. ihan mielenkiintoiselle (ja haastavalle) tuo vaikuttaa :)

    VastaaPoista
  9. Hei! Millaista jatkoa tälle hienolle alulle on tullut? :)

    VastaaPoista
  10. vielä ei ole syntynyt mitään esittelemisen arvoista :D tai siis tämän kevään olen maalannut yhtä ikonia, mutta tahti on niin hidas, ettei työ ole vielä ihan puolessa välissäkään :) tulee kyllä blogin puolelle, jos ja kun joskus valmistuupi :)

    VastaaPoista