Sivut

tiistai 23. marraskuuta 2010

kukkakaupassa



Pääsin eilen osallistumaan Jouluiset kukka-asetelmat -kurssille. Ideana oli käydä vähän läpi joulunajan kukkia sekä opetella asetelman tekoa. Kurssille kutsuttu ohjaaja oli saanut käsityksen, että kyseinen kurssi olisi yleisesti kukka-asetelmista, joten hänen tuomansa materiaalit eivät olleet väritykseltään kovinkaan jouluisia. Tämä ei kyllä pahemmin haitannut, sillä asetelmien teon idea pysyy kuitenkin samana, jouluisen tunnelman voi itse tuoda vaihtamalla kukat eri värisiksi.



Kurssilla saimme valita kahdesta asetelmasta kumman teemme. Toinen oli ruskan sävyinen ja toinen tällainen vaaleampi. Itse halusin tottakai vaaleanpunaista, joten valitsin tähän asetelmaan sopivan materiaalinipun. Asetelmasta tulikin kivan söpö ja tyttömäinen, sopisi kivasti vaikkapa valmistujaisiin tai muihin juhliin.



Koska minut on niin helppo saada innostumaan uusista asioista, innostuin tästäkin. Ruokakaupassa huomasin nuo kauniit oranssikeltaiset neilikat, jotka nappasin mukaan. Hain vielä kukkakaupasta vähän vihreää ja marjaoksan. Kotiin päästyäni silppusin kukat ja kokeilin uusia taitojani. Tällaisen ruskakimpun sain valmiiksi. Nyt kotona tuoksuu ihanasti kukkakaupalle, ja sormet syyhyttää tekemään vielä muutama asetelma. Jos malttaisi siihen, että nämä kuivahtavat ja toteuttaisi sitten taas lisää itseään.

19 kommenttia:

  1. Hienoja! Tuo olis mahtava taito koska tuommoisia olis ilo antaa ja saada.

    VastaaPoista
  2. Upeita! Pidän näistä, koska ne ovat kevyitä. Moneen asetelmaan on ahdettu ihan liikaa tavaraa. Näihin on laitettu juuri sopivasti kukkia, koristuksia ja vehreitä oksia. Kiva kurssi!

    VastaaPoista
  3. Romulus: kiitos :) oikeassa olet, tällä taidolla voi ilahduttaa itseään ja toivottavasti joskus myös muita. vielä kun keksisi hyvän tavan pakata asetelmat.. kimput saa näppärästi käärittyä sanomalehteen mutta asetelma tarvitsisi vähän toisenlaisen paketin...

    Rusina: kiitos myös sinulle :) nämä astelmat on tosiaan saatu yllättävän vähillä materiaaleilla aikaan :)

    VastaaPoista
  4. Ihania asetelmia. tekispä mieli nyt asetelman tekokurssile :)

    VastaaPoista
  5. Onpa ihania! Sulla riittää virtaa, vaikka miten olis marraskuu! :-)

    VastaaPoista
  6. Rva Kepponen: kiitos :) mehän voitaisiin miettiä josko joskus pidettäisiin kätevien emäntien tapaamisella asetelma-teema... :)

    Akvamarin: kiitos, ehkä se on d-vitamiini joka on tuonut energiaa :) sitä olen pari kuukautta syönyt aktiivisesti, enkä ole läheskään niin väsynyt kuin esim kesällä :D

    VastaaPoista
  7. Hyvä Anna ja d-vitamiini! Mitä ajattelit seuraavaksi tuohuta... jos sulla tulee jotain makeita joulu koriste-juttuja niin kerro meillekin :) Nämä kukka-asetelmasi ovat tosi kauniita!

    VastaaPoista
  8. Kauniita! Mielenkiintoinen kurssi, varmasti koukuttaa :).

    VastaaPoista
  9. Upeat asetelmat. Väriä vaihtamalla todellakin saa aina tunnelman muuttumaan.

    VastaaPoista
  10. Maaret: iso kiitos :)

    Pioni: kiitos paljon, seuraavana projektissa olis tuo vessan maton loppuun virkkaaminen. siihen ei ole paljoa d-vitamiinit auttaneet, vaan on ollut jo kesästä asti puolivalmiina tuossa lehtipinon päällä. samoin on yhdet lapaset ilman peukaloita, olisko sekin tehtävä valmiiksi ennenkuin aloittaa jotain muuta uutta... katsotaan jos kekkaan jotain joulukoristeita.. vähän vähänlaisesti olen niitä tehnyt kun tätä yksiötä ei tarvitse paljoa koristella... :D

    Miia: kiitos, todellakin koukutti ;)

    maiju: kiitos myös sinulle :) seuraavaksi varmaan jotain pikkujouluista...

    VastaaPoista
  11. Anna: Loistava idea tuo, että sinä käyt kaikki kurssit ja sitten koulutat muut Kätsyt. Kohta vissiin on pakko alkaa maksaa "ammattiohjaajalle" :)

    Upeita kukkatöitä! Olisihan se tosi hienoa, että osaiskin ihan itse tehdä noita... hmmm...

    VastaaPoista
  12. Mirka: hih, kuulostaa hyvälle. mutta siis tottapuhuen, sehän olisi hienointa kun jokainen tavallaan osaisi kertoa ja opettaa muille uusia asioita. jokaisella kun meistäkin taitaa olla vähän erilaista tietotaitoa jota kaikilla muilla ei ole :D iso kiitos vielä kehuista :)

    Hannele: kiitos :)

    VastaaPoista
  13. Todella kauniit asetelmat olet tehnyt. Syksyn väreistä tykkäävänä pidän hieman enemmän alemmasta asetelmasta, mutta molemmat voisi kyllä kiikuttaa meille...

    VastaaPoista
  14. Anna! Ihana kurssi tuollainen! Upeat asetelmat ja toden totta, opit voi käyttää aina uusiin sävyihin :-)

    VastaaPoista
  15. Apris: kiitos :) minuunkin iskee enemmän nuo syksyn värit, mutta kyllä romantikolle on vaaleanpunainenkin aina ihanaa <3

    Mags: kiitos :) tästä kurssista pidin itsekin ihan hurjasti. taas oppi jotain uutta ja ihanaa.

    VastaaPoista
  16. ansalotte sanoi...

    Kauniita herkkä romanttisuus tulee
    pehmeästi esille.

    Tosi hienoa kun saa katsella,upeita
    asetelmia.

    VastaaPoista
  17. kiitos paljon :) pitääkin lähiaikoina tehdä vähän jotain uusia asetelmia kodin koristukseksi, niin saan tännekin teidän iloksi.

    VastaaPoista