Sivut

lauantai 30. tammikuuta 2010

leimoja

Olen suunnitellut aloittavani leimojen listausprojektin jo ties kuinka kauan aikaa sitten. Jännästi se on silti jäänyt ja unohtunut. Vihdoin ryhdistäydyin ja sain kaikki leimattua. Tiedän etteivät omat varastoni ole mitenkään suuret verrattuna aktiivisempien korttiharrastajien vastaaviin, mutta kyllä näitäkin silti kertyi, huhhuh. Listalta puuttuvat vielä muutamat lainassa olevat. Lisäilen tähän sitten pikkuhiljaa.

Ensin näitä luontoaiheisia. Nuo oksat ovat niin kauniita, en oikein tiedä vielä, että mihin niitä käyttäisi. Varmasti pitää tänäkeväänä tehdä ainakin muutama pääsiäiskortti. Ja köynnökset sopisivat hyvin hääkortteihin, nyt vain puuttuvat kutsut ;)



Nämä kattokruunut ja kalusteet ovat ehdottomia suosikkejani tällä hetkellä. Mitä kaikkea ihanaa niistä voisikaan tehdä.



The Greeting farmin leimasimet kotiutuivat ihan vasta. Tykkään näistä niiiin paljon, ja valitseminen tuotti hankaluuksia. Kokoelmiini tahtoisin vielä ainakin sen suukottavan hääparin, merenneito Anyan sekä bambin, hääparia en ainakaan ole nähnyt enää missään. Tässä Nurse Anya, 80's Anya, Birthday Anya, Fairy Chloe sekä Surfer Ian. Chloesta on ainakin suunnitteilla ystävänpäiväkortit..



Joululeimojakin on kertynyt jonkin verran. Hassua sinänsä, sillä joulukortit olen tupannut tekemään sarjatuotantona, eli pienempikin määrä riittäisi. Tästä puuttuu vielä muutamia, ovat lainassa...



Muutama kirjainsarjakin on varastoihin kertynyt. Noita tekstileimoja (onnea tms) pitäisi saada lisää, niin ei tarvitsisi kirjaimilla kirjoittaa



Loppuun vielä kysymys kauemmin leimailua harrastaneille. Minkälaista paperia olette käyttäneet kun teette leimasinkuvia kortteja varten? Pahvia, tulostuspaperia vai jotain muuta?

18 kommenttia:

  1. Leimasimia ikään kuin vain tulee koko ajan lisää ja lisää varastoihin ;)

    Minä valitsen aina leimaskuville väritystavasta riippuen sopivan kartongin. Jos väritän ProMarkerin tusseilla kuvat niin käytän Fabrianon 200 grammaista paperia tai vaihtoehtoisesti Canonin 200 grammaista paperia (eli täytyy olla paksumpaa kuin tavallinen paperi). Jos väritän niin, että käytän vettä värittämiseen (esim. akvarellikynillä tai Distress Inkeillä) käytän aina noin 300 grammaista akvarellikartonkia.

    VastaaPoista
  2. Minä väritän pääasiassa tusseilla tai prismacolor-kynillä ja vauvaöljyllä. Tähän asti olen käyttänyt suurimmaksi osaksi juuri tuota fabrianoa tai cansonia mitä Maijukin, mutta digileimoihin hurahtamisen jälkeen olen myös UPM:n 270 grammaista lasertulostuspaperia käyttänyt ja ainakin noilla minun väritystekniikoilla toimii sekin hyvin eikä ime ihan niin paljon tussista väriä kuin nuo kartongit :)

    Vesipohjaisiin väritystekniikoihin (joita joskus välillä harrastan) olen myös käyttänyt fabrianoa - tosin leimaan harvakseltaan kuvat jotta saan väritysvaiheessa teipata kuvan askartelualustaan maalarinteipillä kiinni - teipit irrotan vasta kuvan kuivuttua - näin tuo ohuempikaan matsku ei niin kamalasti rypisty veden käytöstä tai ainakin palautuu kuivuttuaan suoremmaksi kuin ilman teippejä :)

    VastaaPoista
  3. maiju ja Piia, kiitos paljon kattavista ohjeista. vielä olen suurimman osan leimailuista tehnyt ihan tavalliselle kartongille, kun leimat ovat olleet sellaisia mitä ei juurikaan tarvitse väritellä. nyt vasta hankin nuo ensimmäiset greeting farmin leimasimet. en vielä ole antanut itselleni lupaa sortua erilaisiin tusseihin, tiedän että niihin saisi omaisuuden kulumaan. alkuun yritän pärjäillä puuväreillä

    VastaaPoista
  4. kiitos anna! vaikeat ajat ovat edessä, kun huolto kestää vähintään noin 2 viikkoa.
    aika ihania nuo nuo sun luontoleimat - ottaisin itsekin, jos vaan sattuisivat eteen.
    aivan ihanan sointuvat värit noissa neulomuksissa...

    VastaaPoista
  5. Ihania leimasimia! Olen aina vain haaveillut moisista, mutta vielä en ole raaskinut ostaa. Ehkä kipinä vielä kasvaa riittävän suureksi :)

    VastaaPoista
  6. bigM: tiedän tunteen, itselläkin oli kone syksyllä huollossa ja huhhuh. tykkään itsekin noista luontoleimasimista. nyt vaan pitää ahkeroitua niiden käyttämisessä :D

    Anna-Kaisa: kiitos paljon :) minullakin tuo leimasininnostus lähti pienestä, mutta nyt on pakko vaan saada kokoajan uusia ;)

    VastaaPoista
  7. Hei, kiva kun piipahdit blogissani. Sinulla täällä vaikka mitä ihanuuksia:)
    Tuosta paperiasiasta. Minä käytän pääsääntöisesti Cansonin Illustrationia, 250g:sta paperia. Paperia löytyy kirjakaupoista (6,50-7,50€)mutta myös tiimarista ollut edullisesti tarjolla 5,95€ 12 arkin lehtiö.
    Paperi on hyvää tusseilla väritettäessä koska tussi ei tule läpi asti, vaikka saattaa näyttää että tulisi. Paperi on myös hyvää märällä väritettäessä(distressit, vesivärit ja akvarellit) Paperi kestää hvyin märällä hiertämistä, paperi on myös valkoisempaa ja sileämpää kuin akvarellipaperit. Suosittelen kokeilemaan. Olen ymmärtänyt että paperia myydän paljon mangan piirtäjille.
    Joskus välillä kun haluan että pinta on rosoisempi valitsen akvarellipaperin, mikä ei sitten tietenkään tusseille sovellu :)

    VastaaPoista
  8. Carola: kiitos vinkistä, pitääkin piipahtaa tiimarista katsomassa tuota paperia. kuulostaisi aika hyvälle tarkoituksiini :D

    VastaaPoista
  9. Minäkin suosittelen tuota Cansonin Illustration-paperia! ;) Ihan parasta mun mielestä!

    VastaaPoista
  10. :D jees, pitääkin testata asap.

    VastaaPoista
  11. Itse oon tykännyt käyttää ihan kortin väriin sopivaa kartonkia, tai useimmiten valkoista jotta leimakuvan väritys onnistuu. Kuvat väritän useinmiten puuväreillä tai huopatusseilla, joten kartonki sopii molempiin erinomaisesti. Jos mieli tekee värittää vesivärikynillä, silloin käytössä paksumpi vesivärikartonki. :)

    VastaaPoista
  12. mäkin olen tähän asti käyttänyt tosiaan pelkästään ihan peruskartonkia, haaveissa olisivat kuitenkin kunnolliset tussit leimasinkuvien värittelyyn. hyvää lopputulosta auttaisi varmasti myös kunnon paperi :)

    VastaaPoista
  13. Kiitos viearailusta Blogissani. tervetuloa uudestaan!

    Ihania leimasimia.... <3 Itsekkin hurahdin leimailuun mutta nyt se on laantunut. Nyt on scräppäily, sisustaminen (tuunaus) ja omepleminen. Rakastan myös valokuvaamista.


    Ihanaa Viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  14. hih, minullakin tuo hurahtaminen menee vähän aaltomaisesti. ensin hurahdin koruihin ja helmiin. sen jälkeen neulomiseen. nyt näistä kumpainenkaan ei oikein innosta ja tekisi mieli vaan askarrella kortteja kokoajan.. mitähän seuraavaksi :D

    VastaaPoista
  15. Hei, lähdin googlettelemaan leimailuun paperia ja päädyin tänne keskusteluun. :) Kiitos hyvästä keskustelusta ja sain itsekin täältä apua. Minulla on copicit ja akvarellikynät käytössä, joten vahvempaa paperia tarvitsen itsekin. Ihan peruspaperista ei tule kaunista jälkeä minun mieleisenäni ainakaan ja se, kun copicit puskevat auttamatta läpi ohuesta paperista. Joko olet löytänyt oman suosikkipaperisi?
    Ja noita sun leimasinkuvia ihailin minäkin.Erityisesti lintu ja lamppu-arkit.

    VastaaPoista
  16. ihan mahtava kuulla, että löysit tämän vanhan keskustelun ja että siitä oli vielä apuakin. mulla on tuo leimailupuoli korteissa jäänyt jotenkin toooodella minimiin. sen kanssa pitäisi tsempata kyllä reippaasti. leimailussa olen käyttänyt juuri tuota cansonin paperia, mutta hakusessa olisi joku reippaasti ohuempi ja ihan valkoinen leimailuun sopiva paperi. tuo canson kun on kuitenkin sen 250g, niin leimakuvien irtileikkaaminen (siis jos leikkaa kuvion reunoja pitkin) on jo vähän haasteellisempaa. copiceille on kuulemma joku oma paperinsa, ajattelin yrittää metsästää sitä seuraavaksi...

    VastaaPoista
  17. Olipa mukava idea laittaa leimasimet listalle, lueskelen tässä ihanaa blogiasi taaksepäin ja huomasin että olet hankkinut paljon uusia leimasimia, voisitkohan tehdä joskus uudelleen näytille leimasimesi? :)

    VastaaPoista
  18. jossain vaiheessa jo aloittelinkin tekemään uutta leimasinlistausta, mutta leimoja oli niiin paljon, etten jaksanut niitä kaikkia leimata. pitänee ehkä ottaa pikapuoliin itseä niskasta ja yrittää tehdä niistä tällainen kattava listaus. helpottaisi sitten itseäkin kun miettii mitä johonkin korttiin laittaisi :)

    VastaaPoista