Sivut

lauantai 14. marraskuuta 2009

rankka päivä :)

Eilen tuli sitten reippailtua ihan koko viikon edestä. Ei, en käynyt body combatissa tai hiihtämässä. Päiväretkeni suuntautui Tampereelle Suomen kädentaidot -messuille. Koska tältä vuodelta väliin jäivät sekä Kätevä-messut lahdessa että Helsingin käsityömessut, sallin itselleni vähän enemmän (rahallisia) vapauksia. Tällä kertaa helmitarjonta ei ollutkaan niin kovin houkutteleva (tai no kaikenlaista olisi tehnyt mieli ostaa, mutta jokaisen nauhan kohdalla yritin miettiä mitä siitä tekisin tai tulisiko siitä jotain jota voisin itse käyttää. Näillä perusteilla moni kaunis helmi jäi myyntipöydälle). Sen sijaan löysin useita osastoja, joilta hamstrasin papereita, papereita ja vähän vielä papereita. Taisi vähän mopo lähteä lapasesta. Nyt on sitten taas kortteihin vaikka mitä tarviketta, ei muuta kuin askartelemaan. Lisäksi mukaan tarttui Novitan puro-lankaa Ruskan värityksessä ja herttaisia nauhoja.



Huomasin muuten messuilla, että olen lankaostoissa ihan onneton. Olisin halunnut revitellä ja hankkia jotain vähän erikoisempia lankoja (lue jotain muuta siis kuin Novitaa), mutta en vaan osannut. Jotenkin lankoja on niin hankala ostaa ilman jotain tarkoitusta. Mistä sitä tietää, että mitä siitä sitten joskus tulee tekemään. Ja jos jotain keksii, niin varmasti lankaa on tullut ostettua yksi kerä liian vähän.

Helmet ostinkin sitten suurimmaksi osaksi Helmiliinalta ja sormuspinna lähti matkaan Tuijalta. Lisäksi tuli ostettua noita samoja pieniä rupuhelmiä, joita ostin jo keväällä Lahden helmimessuilta. Niistä syntynyt rannekoru kun on yksi lemppareistani. Leimasimia yritin katsella vähän joka puolelta, mutta mukaan tarttuivat ainoastaan nuo hauskat reunusleimasimet (vai millähän nimellä niitä kutsuisikaan). Kuvasta unohtui vielä mehiläisvaha, jota tullee jossain vaiheessa varmasti laiteltua kotitekoisen saippuan joukkoon.

Nyt onkin sitten vaan aika jäädä jännäämään jälkiseurauksia. Ostoskrapula tulee aivan varmast (miten tuolla messuilla jotenkin sekoaa, ajattelee että pakko vaan ostaa, kun niitä tuotteita ei muka saa enää IKINÄ MISTÄÄN), mutta entäs se sikaflunssa...

Mites, messut ovat vielä tämän viikonlopun. Onko tarkoitus lähteä kurkkimaan puuhasteluvinkkejä? Vai oletko jo käynyt (entä repsahtanut ostamaan samalla tavoin kuin minä)?

8 kommenttia:

  1. Hei, ensimmäisellä vierailulla blogissasi tässä. :) Aivan upeita koruja olet kyllä tehnyt!! Upeaa kun joku osaa tuollaisia valmistaa omin käsin. Itsekkin haaveillut joskus korujen kotivalmistuksesta lahjoiksi tai ihan vaan harrastuksen vuoksi. Kiehtoo siinä se että koskaan ei ole "valmis" vaan aina voisi oppia jotain uutta.

    Varmaan sun blogissasi on jossain kerrottu tarkemminkin mutta olisiko sinulla hyviä vinkkejä miten ihan täysi aloittelija pääsisi liikkeelle tuossa harrastuksessa? Hyvät kaupat joista hankkia välineistöä, jotain ohjeita (nuo olisivat kovasti tarpeen) joista voisi oppia tekniikoita ja kaikkea sellaista..?

    Tiedä vaikka nuo kaikki olisikin sun blogissasi jo - pitää tutkia tarkiemmin vielä ajan kanssa!

    Vau, ei voi muuta sanoa! :)

    VastaaPoista
  2. kiitos paljon :)

    En ole tainnut blogissani paljoa kertoilla, miten aloittelijan kannattaisi helmeilyharrastus aloittaa. Tästähän saisi jossain vaiheessa vaikka kuinka hyvän postauksen, mutta kerron nyt pari vinkkiä. Itse aloitin harrastukseni henkiinherättelyn kun eksyin pari vuotta sitten upeisiin korublogeihin. Tämän jälkeen löytyi sattumalta myös Helmetin keskustelupalsta (foorumi.helmetti.fi) joka on jokaisen korunnäpertäjän aarreaitta ja tietopankki. Sieltä löytyy paljon ohjeita, ja taisipa siellä olla ketju aloittelevan helmeilijän opas (http://foorumi.helmetti.fi/viewtopic.php?f=12&t=1457) josta löytyy varmasti hyviä neuvoja lisää. Aloittelevalle helmeilijälle hyviä kauppoja ovat mm. HelmiQ ja Villihelmi, joissa on todella laaja valikoima kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä erilaisiin korutekniikoihin. Kun innostus kasvaa, laadukkaita helmiä löytyy mm. Satuhelmestä ja Helmiliinan korukaupasta. Jos vain mahdollista, välineet kannattaa hankkia messuilta, silloin niitä pääsee itse tutkiskelemaan ja kyselemään tarkempia tietoja myyjiltä. Toivottavasti tämä auttoi pikkasen alkuun, katsotaan jos joskus saisin aikaiseksi ihan kunnon postauksenkin aiheesta...

    VastaaPoista
  3. Tuli messuttua :D
    Ostoksiakin tuli tehtyä sen verran, että olin varmasti hyvä asiakas. Yhtään helminauhaa en ostanut, muutamia työkalua ja vaatteita.

    VastaaPoista
  4. heh, hyväksi asiakkaaksi tunnustaudun minäkin :D piti nostaa messualueelta rahaa, että pääsisi bussilla takaisin keskustaan, ensivuonna pitänee budjetoida reissulle enemmän ;)

    VastaaPoista
  5. Jess, käytyä tuli. Oli kyllä silmänruokaa valtavasti. Monia juttuja lähti mukaan, ja aika monta ihanaa jäi messualueelle (kukkaro kiittää). Minulla taipumus vauhtisokeuteen messuilla, ihan kuin olisi ulkomailla ja ostaisi tuliaisia.

    VastaaPoista
  6. kuulostaa tutulle. varsinkin kun huomaa että sulkemisaika alkaa lähestyä, menee paniikkiin ja alkaa vaan ostella ja ostella :D messuja saisi olla useammin, niin ei ehkä vauhkoontuisi niin paljoa.

    VastaaPoista
  7. Unohtui kiittää noista linkeistäsi joten parempi myöhään kuin ei milloinkaan - kiitoksia oikein paljon! Pitääpä käydä ajan kanssa lukemassa noita. Ja uskoisin että varmasti olisi muitakin lukijoita joita kiinnostaisi sellainen "ohjeet aloittelijalle" postaus. :)

    VastaaPoista
  8. I just got an iPhone recently, and I would like to transfer my contacts from my previous phone to my iPhone. However, there is no obvious button that I can press. How do you do this?



    ________________
    [url=http://unlockiphone22.com]unlock iphone[/url]

    VastaaPoista