Sivut

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

kuukauden projekti: kello

Viimeajat oma tuotteliaisuus on ollut vähän niin ja näin. Oikeastaan juuri mitään ei ole syntynyt ja jos jotain on, niin sekin vähän pakosta (ystävien tilaamia erinäisiä askarteluprojekteja). Päätettiin Miian kanssa, että tälle saamattomuudelle on tehtävä loppu ja ajateltiin haastaa toisemme kerran kuukaudessa jollain projektilla, että saataisiin edes se yksi työ kuukaudessa tehtyä. Uskon vahvasti siihen, että kun jotain tekee, niin alkaa yllättäen tehdä mieli jotain muutakin. Lokakuun haasteen aiheena oli kellotaulun tuunaus. Tällaista sain aikaiseksi.


Maalasin kellotaulun valkoisella chalky-maalilla. Numerot (tai no kirjaimet) on stanssattu paspiksesta, joka paksumpana jää kivasti koholleen.



Jottei kello olisi ihan pelkästään valkoista valkoiselle, käsittelin viisarit lehtihopealla. Tai no lyöntimetalliahan tuo taitaa olla, ei aitoa hopeaa. Niihin tulikin kivan vanhahtava pinta.



Tällainen projekti oli ensimmäinen kuukauden projekti. Mikäli haluat itsekin lähteä mukaan haastamaan itseäsi, liity mukaan kuukauden projektin Facebook-sivulle. Ja ainakin itse aion projektikuvia jakaa instagramissakin #kuukaudenprojekti.

3 kommenttia:

  1. Liityin! :D Jos saisi vaikka omankin jumin pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jee! hienoa! toivotaan että jumi hellittää :D

      Poista
  2. Kiva kello! Tuli ittekin mietittyä tuossa marras-joulukuun vaihteessa, että olisi kiva kokeilla itse tehdä kello... Ehkä joskus :)

    VastaaPoista