Pääsiäiskorttien osalta suunnittelu tuli tehtyä taas huikean aikaisessa vaiheessa. Tarvikkeet olivat valmiina ja suunnitelmakin mielessä, puuttui enää toteutus, jonka ajattelin hoitaa hyvissä ajoin sitten viimeisenä iltana. Kun kortteja rupesi syntymään, huomasin, etteivät värit toimineetkaan niin hyvin yhteen. Tai jouduin lähinnä luopumaan siitä oranssista, jota olisin halunnut laittaa korttiin reilulla kädellä.
Sneak peekistä näet korteissa käytetyt materiaalit. Oranssi jäi, mutta tilalle tuli vihreitä maaliroiskeita, sillä varastoista sattuikin löytymään sopivan sävyisiä maaleja. Tausta on värjätty keltaisella leimasinmusteella tuollaista mehiläiskennosabluunaa apuna käyttäen, vähän vihreitä roiskeita ja vasemmassa alakulmassa myös tekojäähilettä, joka ei kuvassa taida näkyä kovinkaan hyvin. Ekokartongista stanssatut koristeet maalasin tumman harmaaksi rautamaalilla, joka sitten patinointiaineella ruostui hauskasti. Nyt pitää vaan saada kunnon tilat, niin näitä erilaisia mömmöjähän testailisi varsin mielellään.
sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Rautamaalit toimivat upeasti! Sopii noihin koristeisiin kuin nenä päähän. Nyt vähän himottaisi laittaa tilausta menemään... mutta ehkä mä asetan itselleni ehdon, että ensin mun etsittävä Big shotin muovilevyt (kadonneet kuin tuhka tuuleen).
VastaaPoistaNuo metallimaalit on kyllä huikeita, munkin on varmaan pakko kohta tilata lisää. Ainakin sitä patina-ainetta. Mut oispa kiva tosiaan tehdä reissu sinne paperilohikäärmeeseen hankkimaan muitakin jänniä aineita... Onneks ne muovilevyt ei oo paha investointi, sama hankinta täälläkin edessä kun sen verran niitä on rullailtu laitteen läpi... :D
PoistaVau, ihastuin blogiisi ensi vilkaisulla! Sait ehdottomasti uuden lukijan :)
VastaaPoistaMiharu
kiitos paljon Miharu :) tervetuloa uudelleenkin kurkkimaan :D
PoistaKiitos :)
VastaaPoistaUpea lopputulos, wautsi!
VastaaPoistakiitos :)
PoistaIhania pupukortteja. Mun uudesta blogistakin löytyy paljon pupuja, ne vaan viehättää tänä pääsiäisenä :)
VastaaPoistahttp://inspiroivasekasotku.blogspot.fi/
kiitos :) mullakin on vieläkin pupukausi, viime pääsiäisenä oli sama juttu ja veikkaanpa että ensivuonnakin yritän jotain keksiä. ne on vaan niin hauskoja :)
PoistaUuuu, hieno! :)
VastaaPoistakiitos :)
Poista