Sivut

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

jo jouluttaa

Syyskuun Sinellin DT -paketti sisälsi ViviGaden jouluaiheisia papereita ja nauhoja. Paketista paljastui ihanan kirkkaita värejä ja nättejä kuoseja. Papereissa oli ihan perinteisiä jouluvärejä, kuten joulunpunaista, mutta mukana oli myös vähän epätavallisempia värejä, kuten vaaleanpunaista sekä limenvihreää. Näitä papereita on saatavilla Sinelleissä ja Sinellin nettikaupassa.




Ensimmäisenä esittelyssä perinteisen mallinen joulukortti. En halunnut peittää iloisenpirteää paperia, vaan annoin sen jäädä pääosaan ja lisäsin korttiin vain hyvää joulua -leimasimen sekä hieman nappeja ja vihertävää pitsiä omista varastoista.

Kortin sisäpuolelle vasemmalle tein setelitaskun jouluista rahalahjaa varten. Näin seteli ei putoa vahingossa kortin välistä tai joudu lahjapapereiden mukana roskiin. Oikealle puolelle mahtuvat vielä hyvin hyvänjouluntoivotukset. Koristelin vielä tuon valkoisen pinnan vihreällä organzarusetilla, samaa nauhaa käytin myös kortin ulkopuolella.




Myös kortin taustapuolen koristelin samalla ilolisella paperilla sekä lisäsin signeerauksen. Tässä kortissa tuo paperi sai mielestäni olla pääosassa, ettei kortti menisi ulkonäöltään liian sekavaksi.



Kortissa käytetyt

hyvää joulua -leimasin
versafine leimasinmuste, onyx black
paperit ViviGade, raidallinen ja sydänpaperi
vihreä organzanauha
korttipohja

vihreä pitsi ja punaiset napit ovat omasta varastosta



Toinen kortti on malliltaan myös ihan tavallisen kortin mallinen, leveä ja matala. Tähän korttiin tunnelmaa tuovat kilisevät kulkuset sekä limenvihreästa nauhasta tehty rusetti.



Kortin taustalla on käytetty samoja papereite kuin etupuolellakin, ainoastaan päinvastaisessa järjestyksessä, eli etupuolella ylhäällä oleva paperi onkin tässä alapuolella. Sisäpuolta koristamaan leimasin jouluisen keijukaisen.



Kortissa käytetyt

hyvää joulua -leimasin
keijuleimasin, Papermanian stamp duo -leimasinsetistä
versafine leimasinmuste, onyx black
paperit ViviGade, raidallinen ja sydänpaperi
kulkuset
limenvihreä nauha
korttipohja

kapea vihreä naru omasta varastosta



Viimeinen joulukorteista onkin kooltaan vähän isompi, 15x15 cm. Tätä kokoluokkaa teen harvemmin, mutta tähän malliin mielestäni tällainen neliöpohja sopii varsin mainiosti. Joulupallo on leimattu tällä kertaa kuviolliselle paperille. Mielestäni se erottuu siitä varsin hyvin, varsinkin kun leimakuva on luonteeltaan sellainen ettei sitä tarvitse värittää. Tein vielä punaisella kimalleliimalla helmet joulupallokuvan molemmille puolille.



Takapuoli on tässä aika simppeli, pelkästään kaunista kuviopaperia ja signeeraus. Aika kauan vierastin tuota pinkkiä jouluvärinä, mutta kun näitä papereita pyöritteli käsissä, niin se alkoikin tuntua yllättävän luontevalta.

Tämä kortti on sisäpuolelta lempparini ja syynä siihen on ehdottomasti tuo pilkullinen paperi. Se oli kuosiltaan ihan suosikkini näistä ViviGaden papereista. Sisälle ei sitten tullutkaan muuta, leimasin ainoastaan nuo hyvän joulun toivotukset valmiiksi.



Kortissa käytetyt

hyvää joulua -leimasin
joulupalloleimasin, Papermanian stamp duo -leimasinsetistä
versafine leimasinmuste, onyx black
paperit viviGade, merry christmas ja pilkullinen
pinkki nauha
korttipohja
Stickles kimalleliima, xmas red



Paketissa oli mukana myös tagipohjia, joita en ollut aiemmin käyttänyt. En oikein osannut niitä yhdistää kortteihin, mutta sitten keksin että niitähän voisi käyttää myös pakettikortteina. Päällystin tagit papereilla ja koristelin jokaista vähän. Kääntöpuoli jäi ihan vaaleaksi ja sinne voikin sitten kirjoittaa vaikkapa joulutervehdyksen tai lahjansaajan nimen. Nauhoilla tagin saa nätisti solmittua paketin päälle.



Kortit tehtyäni iloiset paperit syyhyttivät vieläkin sormiani. Mietin, että pitäähän jouluksi saada myös paketteja.



Taittelin iloisenvärikkään paketin tällä ohjeella. Aloitin rasianteon 15x15cm kokoisella paperilla (rasian alapuoli tuli noin 0,5cm pienemmästä paperista) ja kokoa rasialle tuli n.5,5 cm per sivu, korkeutta n. 2,5cm.



Aina tarvikkeita siirrellessäni pienessä pussissa olleet kulkuset kilisivät ihanasti ja ajattelin että niitä on pakko käyttää johonkin muuhunkin kuin vain tuohon yhteen korttiin. Kasasin niistä sitten iloiset joulukorvakorut lisäämällä vain koukut ja rusetit jouluisesta nauhasta. Rasian sisäpuolelle taittelin pahvista vielä korvakoruille paikan, jotta ne pysyvät rasiassa kauniisti paikoillaan. Tuollaiseen pieneen rasiaan voi näppärästi paketoida melkein mitä vaan. Ja isommankin lahjan saa kun vaan tekee rasian vähän isommista papereista.



Joko näillä kuvilla alkoi vähän jouluttaa? Minua ainakin ja nyt sormet syyhyävät päästä tekemään jo ne omatkin joulukortit. Malli on onneksi jo valmiina mielessä, materiaalien hankinta on vaan vähän puolitiessä.

14 kommenttia:

  1. Taivas mikä määrä ihanuuksia! :) Korteista tykkäsin kaikista, mutta noista tageista tykkäsin kyllä vielä enemmän! Oikein hauskoja, ja kiva kun olet leimaillut tuon pallon tuohon reunaan nuin :)

    Ja taivas, rasiakin vielä, missä aivan huippuihanat joulukorvikset!!
    Itse joutuisin kyllä repimään nuista kulkusista helistemet sisältä pois, käytän meinaan jouluna töissä aina semmoista virkkaamaani kukkarintakorua, missä on kulkunen, ja kahden ensimmäisen tunnin päästä se kilinä käy aivoon ;))

    VastaaPoista
  2. Todella ihania kortteja olet tehnyt ja nuo korvikset ovat ihanat. Mulla on joskus ollut sellaiset Aarikan lahjapaketit, ne olivat kivat.

    Mun täytyy kyllä sanoa, että musta noi papereit eivät ole yhtään jouluisia. Mutta korttisi ovat :)

    VastaaPoista
  3. Iso kasa ihanuuksia :) Tul iha piparin ja kuusen tuoksua tämän postauksen mukana!

    VastaaPoista
  4. Ihania, värikkäitä ja iloisia kortteja ja nuo korvikset ovat upeat! Pitääköhän koettaa tehdä itsellekin... :D

    VastaaPoista
  5. Kivoja kortti-ideoita. Ja erityiskiitos tuosta rasian ohjeen vinkkaamisesta, tuollaisia on suunnitteilla itselläkin, mutta kunnon ohjetta ei ole tullut vielä etsittyä. Nytpä on sekin sitten tiedossa, joten on mukava ryhtyä rasiatalkoisiin.

    VastaaPoista
  6. Haltiakummi: kiitos paljon. nuo tagit on kyllä kivoja, vähän semmoisia minikortteja ja ihan siis uusi tuttavuus minulle.

    itse taas tykkäsin tuosta kulkusten kilinästä. en sitten tiedä miten kovasti se ottaisi nuppiin kun koko päivän korvan vieressä kilisisi. ehkä jouluaattona olisi niin hilpeällä mielellä, ettei se paljoa haittaisi :D

    Rva Kepponen: kiitos :) hauska kuulla että mielestäsi ei joulusista papereistakin tuli sitten kuitenkin jouluinen lopputulos :D

    Henna: kiitos, hieno kuulla. sittenhän tavoitteet on saavutettu kun alkoi sielläkin jouluttaa :D

    Riikka: kiitos paljon. kokeile vaan noita korvakoruja. noissa käyttämissäni kulkusissa oli yläreunassa sellainen kohta, josta sai hyvin pujotettua korvakorukoukun, eli mitään välikappaleita en käyttänyt. sitten siihen päälle vaan rusetti koristeeksi. tuossa nauhassa mitä noissa korvakoruissa käytin, niin siinä oli reunoissa sellainen rautalanka, eli rusetit pysyvät melko hyvin muodossaan kun ne kerran asettelee :)

    Aarnilintu: kiitos myös sinulle :) tuo rasian ohje onkin supersimppeli, mutta silti tosi kivannäköinen. nyt vaan tosiaan rasiatalkoisiin ja joululahjoja suunnittelemaan :D

    VastaaPoista
  7. Voi apua miten ihania! Omaperäisiä ja upeita joulukortteja. Ja vielä korvikset ja paketti ja tageja... Olet tosi aikaansaava :)

    VastaaPoista
  8. Kiitoa Anna. Olen itse viime vuona hankkinut jätti pakkaukset noita papereita ja sitten pelännyt niitä ei niin jouluisia värejä. Sinä näytit nyt esimerkkiä että kyllä tunnelma se on mikä joulun tuo eikä väri.

    VastaaPoista
  9. Onpa ihania joulujuttuja! Minullakin tuoksuu jo joulu nenässä, en vain tiedä mistä aloittaa! Kiitos inspiraatiosta!!!

    VastaaPoista
  10. merryrosenberry: kiitos :) en siitä aikaansaavasta tiedä, nämä nyt vaan valmistuivat sellaisessa inspiraationpuuskassa :D

    Saila: mukava kuulla että inspiroiduit näistä :D nyt vaan äkkiä ne paperit käden ulottuville, niin pääset toteuttamaankin :D viimevuosina on esimerkiksi pinkkiä ja limenvihreää näkynyt jo aika paljon joulukoristeissakin, eli miksei myös korteissa ja muissa joulujutuissa. en kyllä ole ihan varma että syrjäyttääkö ne itseltä ainakaan joulunpunaista ja havunvihreää :D

    Tanja: kiitos paljon myös sinulle :)

    VastaaPoista
  11. Joulupaniikki! Joulupaniikki! KAIKKI muut on jo alottaneet, minä vaan en!! Vaikka piti alottaa ajoissa... No, jos mie ihan kohta. :D Tosi ihanija juttuja, kivat pirteät värit. Hyvä muistutus, ettei aina tartte olla niitä samoja ja silti saa oikean tunnelman aikaan. :)

    VastaaPoista
  12. kiitos Lennu :D älä vielä panikoi, tässähän on vaikka kuinka pitkä aika siihen kun kortit pitää lähettää :D mullakin varmaan omien korttien kanssa jää siihen viimeiseen iltaan ;)

    VastaaPoista