Sivut

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

pikkuvarpaat



Tässä vähän erilainen vauvakortti vaihteeksi. Mustan ja harmaan sävyilläkin voi saada ihan kivaa aikaiseksi, ei aina tarvita vaaleansinistä tai vaaleanpunaista. Tämä menee hyvin kummallekin sukupuolelle, ja ainakin mielestäni lopputulos on aikas tyylikäs. Noita vauva-aiheisia tarroja on joskus tullut hamstrattua ja nythän ainakin yhdelle löytyi käyttöä.

lauantai 26. marraskuuta 2011

syksyn sävyjä

Tämän syksyn ikonikursseilut on nyt kursseiltu. Vaikka erinäisten kiireiden vuoksi en ehtinytkään käydä tunneilla niin ahkerasti kuin aiemmin, on jotain valmistakin syntynyt. Muistatteko kun esittelin tätä kyseistä ikonia puolivalmiina tuossa viime keväällä? No nyt ollaan jo voiton puolella, sillä tämä ikoni alkaisi olla öljyämistä vaille valmis. Öljyäminen jää sitten ensi keväälle. On sitten vielä vähän aikaa antaa työn muhia, josko siihen vielä joitain korjauksia tekisi. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että valmista olisi. Olen työhön aika tyytyväinen, sillä kyseessä on tosiaan ensimmäinen tekemäni ikoni. Toivottavasti tulevissa töissä näkyisi sitten vähän kehitystäkin.



Kyseinen ikoni on ylienkeli Gabrielin ikoni. Gabrielia pidetään sanansaattajana, hän muun muassa ilmoitti raskaudesta neitsyt Marialle. Lisäksi Gabrielille on perimätiedossa annettu myös muita tehtäviä, kuten ylösnousemuksen ja armon enkelin tehtävät. Hänet on mainittu myös toisinaan taiteilijoiden suojelijana sekä totuuden etsijöiden ohjaajana. Tarkemmin Gabrielista voi lukea ortodoksi.netin sivuilta, jossa aiheesta on kerrottu mielestäni erittäin kattavasti.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

time is ticking

Vaikka viime viikko olikin kiireinen, syntyi sen aikana kuitenkin kaksi (helppoa) paria uusia korviksia. Ensimmäisenä kellon viisareista väkerretyt hauskat ja isot korvakorut. Nämä ovat siis oikeasti todella isot. Yleensä kuvaan korvakorut mukia vasten, mutta nämä jäivät liian pitkiksi. Tai muki liian pieneksi näille. Nämä korvakorut olivat mukana lauantaina messujen hulinassa, ja saivat jopa kehujakin kun olin keräilemässä ostoskasaa eräällä koruosastolla. Kiitoksia vaan kyseiselle rouvalle.



Toinen pari on sitten nappikorvikset vetoketjunvetimistä. Näihin vaan liimalla tapit ja huisin kivat arkikorvikset on valmiina. Nämäkin korvakorut pääsivät messuille mukaan, olivat nimittäin "työkorviksina" sunnuntaina.

maanantai 21. marraskuuta 2011

kädentaitoilua

Huhhuh, nyt on vihdoin messuviikonlopusta selvitty ja kotona jälleen. Väsymys on hirmuinen, mutta tosi iloisella mielellä messujen jäljiltä täällä ollaan. Lauantain pyörimme messuilla Lennun kanssa. Messubudjetti riitti ja hankintoja tuli tehtyä. Tässä juuri näitä kuvia lataillessani huomasin, että muutamat ostokset ovat vielä laukun pohjalla ja puuttuvat siis kuvista.



Suurin hankintani oli tuo nuuttauslauta, eli scor-pal. Ajattelin, että sen avulla saa vieläkin helpommin tehtyä noita vähän eri mallisia kortteja. Sitten vähän leimoja, ainoastaan tarpeellisia tottakai. Vauva-onnittelukortteja kun minulta pyydetään aika paljon, niin nuo passaavat sitten niihin. Ja kyllä, tarkkasilmäisimmät huomaavat, että hankin myös yhden magnolian leimasimen. Maailmankirjat eivät ole vielä sekaisin, sillä tuo leimasin ei kuitenkaan sisällä sellaista magnolia-hahmoa, eli älkää hätääntykö. Ja kun kerran succablokki oli messuilla, niin olihan tuo puikkomitta hankittava. Sitten vähän koristeita, nappeja, nauhoja ja kirjaimia ja nuo söpöt minikokoiset pullonkorkit joista tulee ainakin korviksia jossain vaiheessa.



Korumessujen puolelta nappasin mukaan muutaman vasaran, uuden lehtisahan vanhan hajonneen tilalle, skaavarin ja sormusmittarinkulat sekä mittapuikon. Kaikki siis tarpeellisia hankintoja, tällä kertaa olin liikenteessä kohtalaisen maltillisella linjalla. Sitten ostosten joukossa oli myös pientä kivaa, jota ajattelin jossain vaiheessa arpoa kunhan saan vähän järkkäiltyä noita arvontapalkintoja. Että tämmöinen teaser tähän väliin.

Lauantaina olin iltapäivästä haastateltavana messujen face to face -blogikahvilan puolella. Tämä oli kyllä mukava kokemus, vaikka etukäteen jännitinkin ihan hirveästi. Ennen haastattelua moikkaamaan tulivat piipadoon Piia ja Paula. Olipa hauska nähdä naamat bloginimien takana. Itse taas vähän hämmennyin, mutta eiköhän tuohon moikkailuun totu pikkuhiljaa. Itse taas kävin tervehtimässä ihanaa ja iloista Maijua sekä messuilla todella kauniita korujaan myymässä ollutta annielinaa. Ja montaa muutakin ihmistä näin, ja varmasti tekin näitte minua, ainakin sunnuntaina kun olin sitten tiskin toisella puolen Sinellin osastolla A-hallissa. Nyt on siis messuilta selvitty ja innolla jäädään odottelemaan sitten jo ensivuotta.

Ainiin, kertokaahan omista messukokemuksistanne, olivatko onnistuneet messut ja tarttuiko mukaan kaikkea tarpeellista?

torstai 17. marraskuuta 2011

pipot vinossa



Tässä toinen samaisesta joulupaperista tehty lumiukkokortti. Jännä miten paljon muuttaakin taas ulkoasua kun taustapaperi on tällä kertaa tuollainen vaalea. Aika samalla reseptillä mennään tuon edellisenkin kortin kanssa, vain huopalumihiutale ja vähän tuota ruskeaa narua. Oliko se juuttinarua vai mitä nimeltään?

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

kravatti suorassa



Tämän vuoden isänpäiväkortti oli tällainen simppeli, mutta hauska idea. Löysin jokin aika sitten taitteluohjeen kravattikorttiin ja mietin että se sopii hyvin juuri isänpäiväkortiksi. Ei tarvita kuin pari samansävyistä paperia. Mietin etten viitsi tähän enää lisätä mitään tekstiä, vaan tarvittavat onnittelut lukevat sitten kortin sisäpuolella.