Sivut

tiistai 4. lokakuuta 2011

london



Sain jälleen pyynnön ommella tällainen kankainen muovipussikassi. Ja mielellänihän minä ryhdyin hommiin. Kankaan sain valmiina, joten se osuus helpottui. Ja mikäs tästä herkusta kankaasta oli ommellessa. Huomatkaa muuten miten kivasti tuo englantilainen sotilas sattui juuri hyvin toiseen kantokahvaan.



Kaavoinahan tähän kassiin on käytetty marketin muovipussia. Mallista tulee paljon isompi kuin sellaisesta littanasta kangaskassista, joten tämä on hyvä kassi kauppareissulle. Yllä olevassa kuvassa vielä vähän mittakaavaa, kassi on siis aivan kuin kaupan muovipussi.



Mietin jo edellisen kassin kohdalla, voisiko reunan tehdä jotenkin siistimmin. Tähän kassiin päädyin tekemään lyhyen vuorin kääntöpuolelle jonka ansiosta reunan ompelu oli paljon helpompaa. Myös lopputuloksesta tuli huomattavasti kauniimpi.

18 kommenttia:

  1. Tällainen pitäisi kyllä niin tehdä itsekin..saisi vain aikaiseksi :)

    VastaaPoista
  2. Niin ja tuo kassihan on muuten ihan supertyylikäs!

    VastaaPoista
  3. Hyvin näyttää vuori toimivan siistijänä! Tuskailin itsekin reunojen kanssa, eikä niistä oikein siistejä saumurihuolittelulla ja yksinkertaisella taitteella tullutkaan. Kanttaus ois varmaan ollut toinen vaihtoehto, mutta tämä vaikuttaa kivuttomammalta tavalta. :) Ihana kassi!

    VastaaPoista
  4. Tosi hauskannäköinen kassi! Ekologista ja tyylikästä!

    VastaaPoista
  5. Ihana kuosi ja tosi siisti reuna. Kanttaus ei kiinnosta mutta tämä voisi onnistuakin.

    VastaaPoista
  6. Sara: kiitos :) mullakin itselle tulevien juttujen teko aina "hieman" venähtää, mutta onneksi saa välillä tehdä kavereillekin... potkin täältä vähän intoa sinnepäin, tämä on hauskan mallinen kassi :D

    Annukka: kiitos paljon, tuo vuori on tosiaan aika kivuton tapa, ompelin sen paikoilleen ennen kappaleiden yhdistämistä ja sinnehän se sujahti melkein itsestään

    Peppiina: kiitos paljon :D

    Katri: kiitos :) kankaasta tykkään minäkin :)

    TanjaV: kiitos myös sinulle. ei olisi tullut kanttaus mieleen myös minullakaan. helppoa sen olla pitää eikä mitään hiki päässä tuskailua :D ja reunasta tuli kyllä tosi edustava :)

    VastaaPoista
  7. Tosi tyylikäs kassi. Ja ihanan syksyiset tuotekuvat siitä. Minullakin on to do -listalla muovipussikaavalla tehty kassi.

    VastaaPoista
  8. kiitos Laura <3 syksyiset kuvat nappasin viikonloppuna vanhempieni takapihalla kun sattui sopivan aurinkoinen ilma. energiapotku täältä sinullekin, että se to do -lista vähän lyhenisi ;)

    VastaaPoista
  9. Hieno kassi! Voi että sä oot taitava!

    VastaaPoista
  10. Aivan ihana kassi! <3

    VastaaPoista
  11. kiitos paljon myös sinulle :)

    VastaaPoista
  12. ihana kassi ! mistä kangas ? (:

    VastaaPoista
  13. kiitos. kangas kassiin on Anttilasta.

    VastaaPoista