Sivut

maanantai 20. syyskuuta 2010

hauraita lehtiä



Olin viimeviikonloppuna Harjulan kansalaisopiston hopeasavikurssilla. Minulla ei ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia, toisaalta taas oli paljonkin mielessä kaikkea mitä voisin tehdä. Useampikin koruilija on kokeillut hopeasaven levittämistä lehtien päälle ja näin muodostuvia kauniita hopeisia lehtiä. Lehtien teko oli minullakin ainoa asia jonka halusin ehdottomasti päästä testaamaan.



Kurssin aikana tein itselleni tällaiset söpöt pikkulehdet sekä korviin että riipukseksi kaulaan. Lisäksi viikonlopun aikana valmistui muutama ylimääräinenkin lehti, eivätköhän nekin ehdi koruiksi ennemmin tai myöhemmin.

Hopeasavilehdet tehdään juoksevalla, siveltimellä siveltävällä hopeasavella. Sitä laitetaan monta ohutta kerrosta lehden alapuolelle, niin paljon että kerrosten paksuus on vähintään millin. Kun paksuus on saavutettu, annetaan saven kuivua ja lopuksi esine poltetaan. Polttovaiheessa lehti ja hopeasaven saviosa palavat pois ja jäljelle jää hopeinen esine. Tämän hopeapitoisuus on oikein poltettuna 999.



Hmm, nyt vaan mietin että patinoisiko vaiko ei. Patinahan toisi kivasti esille nuo lehtisuonet, toisaalta kyllähän nuo patinoituvat käytössäkin.



Kurssi oli kokonaisuudessaan pienoinen pettymys. Olin odottanut, että ohjaajalla olisi ollut paljon erilaisia työvälineitä hopeasaven muotoiluun. Niitä ei ollut juuri ollenkaan. Siksi päädyinkin keskittymään lehtiaiheisiin. Hopeasavea on siis ainakin kahta erilaista, siveltimellä levitettävää juoksevaa versiota (jota siis käytetään tällaisten lehtien tekoon) ja vähän savimaisempaa versiota, josta voi muotoilla erilaisia korunosia. Jätin suosiolla tuon savimaisemman hopeasaven työstön johonkin seuraavaan kurssiin. Ainakin kuulemma Helsingissä sijaitsevassa hopeasavi.fi yrityksen kurssit ovat kuulemma varsin kattavia ja laadukkaita niin opetukseltaan kuin välineiltäänkin.

27 kommenttia:

  1. I-H-A-N-A-T!
    Tavattoman kauniit, korvikset on upeat! Kyllä olet taitava.
    -Ritva-

    VastaaPoista
  2. Todella hienoja! Itsekkin haluaisin kokeilla joskus hopeasavea!

    VastaaPoista
  3. Riikka: kiitos :)

    Ritva: kiitos paljon :D näistä tuli kyllä harvinaisen kivoja, täytyy sanoa...

    Tyttö kylmän maan: kiitos myös sinulle. toivottavasti pääset kokeilemaan hopeasavea. itsekin tahdon vielä jossain päästä testaamaan tuota savisempaa muotoa, ehkä johonkin riipuksiin tms laattoihin.

    VastaaPoista
  4. Oi, tosi kauniita ja niin herkkiä!

    VastaaPoista
  5. OI, aivan mielettömän kauniita! Minä katselen täällä kuola poskella.. ;) Minäkin olen pitkään haaveillut, jos joskus voisi tuota kokeilla. Jäikö se lehti sinne hopeasaven sisään, vai miten se oikein tapahtui?

    VastaaPoista
  6. Katjuska: kiitos :D

    Outi: kiitos. nyt vaan jollekin kurssille, jossa pääset hopeasavea kokeilemaan. lisäsin tuohon tekstiinkin vähän selvitystä, mutta lyhyesti juoksevassa muodossa olevaa hopeasavea levitetään useita ohuita kerroksia lehden nurjalle puolelle. kun hopeasavikerros on tarpeeksi paksu, annetaan sen kuivua ja lopuksi esine poltetaan. polttovaiheessa lehti palaa pois ja jäljelle jää hienohopeinen lehti.

    Jenni: kiitos myös sinulle :)

    VastaaPoista
  7. Hienoja! Emalikurssimme kanssa samaan aikaan järjestettiin hopeasavikurssi ja mielenkiintoiselta näytti. Tekivät sielläkin tuollaisia lehtiä, mutta tosi ohuita. Ja ne jäi vähän käppyräisiksi. Itsekin aion hopeasavikurssillekin, varsinkin tuo muovailtava savi kiehtoo...

    VastaaPoista
  8. Tosi ihania nämä korut!

    Sullahan on ihan lyhyt matka Helsinkiin, sinne vaan kurssille!

    Terkkuja Savosta ;P

    VastaaPoista
  9. Todella kauniita ja kevyen oloisia. Siskoni tekee myös hopeasavesta kaikkea ihanaa, itse olen tyytynyt huokailemaan lopputulosten perään :)

    VastaaPoista
  10. Todella kauniit korut! Jotenkaan en ole jaksanut innostua hopeasavesta mutta nämä nähtyäni alkaa sormia kyllä vähän syyhytä : )...

    VastaaPoista
  11. Ihanan kauniit! Mielenkiintoinen tekniikka...

    VastaaPoista
  12. Jaana: kiitos. tuo lehtien käpristyminen saattaa johtua paristakin asiasta. ensinnäkin savikerros on jäänyt liian ohueksi. itse tein vähän paksumman kuin millin paksuisen. kurssillakin huomasi kuinka moni ei oikein raaskinut savea levittää tarpeeksi paksulti, kun oli muka niin kallis materiaali. itse ajattelin niin, että kalliimmaksi se tulee jos kappaletta ei pysty käyttämään ollenkaan :) toinen syy voi olla että kappaletta on poltettu liikaa ja hopea on alkanut sulaa. tämä tapahtuu aika helposti varsinkin jos hopeasavea polttaa butaanipolttimella, kuten meidän kurssillamme.. minullakin noissa lehdissä on takapuoli aika kuplilla :D

    mene ihmeessä kokeilemaan, minuakin jäi tuo muovailtava savi vähän kaivertamaan, eli sitä on varmasti päästävä tulevaisuudessa testaamaan... :D

    Minna: kiitos paljon ja terveisiä sinne savoon :D Vähän jo harkitsin, että pakko jossain vaiheessa (lue rikkaampana) piipahtaa Helsingin suunnalla kurssittamassa itseään...

    Paperia ja lankaa: kiitos. kannattaakin harkita siirtyykö itse tekemään, tähän voi jäädä koukkuun ;)

    Amalia: kiitos :)

    Tanja: kiitos paljon. mullakin oli vähän nihkeyttä tuon hopeasaven kanssa. varsinkin tuon muovailtavan, itse kun en ole koskaan ollut hyvä esimerkiksi savitöissä. toisaalta eihän sitä tiedä että minkälaista joku tekniikka on ennenkuin kokeilee.. ja välillä pitää vähän hypätä oman mukavuusalueen ulkopuolelle.

    Paula: kiitos paljon :D tässä tekniikassa on kyllä paljon mahdollisuuksia.

    VastaaPoista
  13. Ihania!
    Voih, taas tuli himotus päästä hopeasaveilemaan... Harmi vaan kun se ei ihan edukkain harrastus ole ja aina jyskii vielä takaraivossa se etten yhtään korua lisää enää tarveis... Pakko siis säännöstellä monta kertaa vuodessa on luvallista hopeasaveilla :D.

    VastaaPoista
  14. Upeita lehtiä. Kauniita kokonaisuudet. Lehdissä on ihanaa herkkyyttä.

    VastaaPoista
  15. Tosi kauniita koruja! :) Hopeasaven työstäminen kiinnostais kyllä muakin, ois kiva päästä kokeilemaan.. :)

    VastaaPoista
  16. Voi miten kauniita koruja, niin hentoisia ja suloisia :)

    VastaaPoista
  17. Romulus: kiitos :D totta tuo, ei mistään edukkaimmasta päästä, mutta toisaalta kuitenkin kohtuu halpa että jokaisella on mahdollista ainakin kokeilla :) ja mulla myös sama juttu, en edes paljoa koruja käytä, mutta aina olis kuitenkin kiva saada uusia....

    maiju: kiitos paljon :)

    minna: laitetaan seurantaan...

    Annika: kiitos :D toivottavasti pääset testaamaan mahdollisimman pian..

    kiitos myös sinulle Päivi :)

    VastaaPoista
  18. Tää oli sun eka hopeasavikerta ja onnistuit näin upeasti? Ihan mahtavaa! Tosi kauniit, herkät korut! Kannatti kurssitella!

    VastaaPoista
  19. kiitos Akvamarin. ensimmäinen kerta tosiaan.. olikohan aloittelijan tuuria ;) no ei vaiskaan, tuo lehtien teko oli tekniikkana aika simppeli, eli ilman aiempaa koruilukokemustakin olisi selvinnyt varsin mainiosti :D

    VastaaPoista
  20. Mulla oli mennyt monta kosrua ihan ohi. Nää lehdet on tosi nätit. :)

    Harmi, ettet saanut kurssilta, mitä lähdit hakemaan. Minä olin viime syksynä kansalaisopiston kurssilla ja se oli tosi hyvä. Sai kokeilla kaikkea. Myös sellaista ruiskussa olevaa pastaa, joka on kätevää korjailuihin. Ja istutettiin kiviä ja vaikka mitä. Taitaa olla opettajasta kiinni aika paljon.

    Mutta nyt sulla on ensikosketus saveen tehtynä, eihän ollut ollenkaan niin pelottavaa, kuin alkuun ajatteli.

    VastaaPoista
  21. Kiitos paljon myös sinulle katri :) toisaalta harmittaa, ettei kurssilla ehtinyt tehdä kaikkea mitä halusi, mutta toisaalta taas sain ajan kyllä ihan hyvin tuhrattua noihin lehtiinkin. tosiaan opettajasta paljon riippuu ja varmasti siitäkin että minkälaiset resurssit on esimerkiksi hankkia opetuskäyttöön kaikkia muotteja ym tarvikkeita.

    Tuo ruiskutettava pasta olisi hauskaa varmasti, siitä olen nähnyt kanssa kaikenlaisia kivoja juttuja.. eikä tosiaankaan ollut niin pelottavaa, kuin miltä tuntui ;) pakkohan tuota on päästä kokeilemaan uudelleenkin :D

    VastaaPoista
  22. Kauniit ja herkkiä. Kävin itse syksyllä kansalaisopiston kurssin täällä Kouvolassa. Sieltä ei kauniita töitä syntynyt. Olen nyt hankkinut vähän välineitä, että voin alkaa opettelemaan korujen tekoa. Tällä hetkellä on ensimmäinen polttoa vaille valmis riipus tehtynä. Haluaisin oppia vielä tuon siveltävän materiaalin käytön.

    VastaaPoista
  23. kiitos paljon :)

    tuo siveltävän materiaalin käyttö on aika helppoa kyllä, sivellään halutun materiaalin päälle ohuita kerroksia, joiden annetaan aina välillä kuivahtaa. tärkeintä on muistaa tehdä kappaleesta tarpeeksi paksu (yli millin), ettei se sitten hajoa poltossa tai käytössä :)

    minulla on myös menossa hidas tarvikkeiden keruu, jotta korutyöt onnistuisivat paremmin myös kotona. hinku tehdä olisi valtava, mutta välineiden ja tilan puute estää vielä isommat koruilut. :)

    VastaaPoista