Sivut

torstai 10. lokakuuta 2013

plop plop

Vähän koruilua taas pitkästä aikaa. Innostuin puuhelmien "punonnasta", kun työkaveri neuvoi minulle helpon pujottelutekniikan (minulla oli tähän joku linkkivinkkikin ulkomaalaiselle sivulle samaisesta tekniikasta, mutta en löydä sitä enää). Pitihän sitä sitten tehdä kaulakoru, rannekoru ja toinenkin.
















Peruspunontaan päätin lisätä muutaman isomman helmen, näin korun mallista tuli enemmänkin sellainen "timangikääty" kuin perus puuhelmikoru. Mielestäni aika kiva idea lisätä näyttävyyttä.






















Näissä koruissa käytin hopean värisiä puuhelmiä. Helmet on punottu läpinäkyvään ja joustavaan siimaan.

















Samaan sarjaan tein myös rannekorun, ihan identtisellä punonnalla, mutta ilman noita isompia helmiä.

















Rannekoruja syntyi nopeasti toinenkin, mustista helmistä. Toiselta työkaverilta kuulin, että hänellä on jossain jemmassa ohje useampiriviseen punontaan. Jotenkin aivot ei jaksa pähkäillä tuota tekniikkaa auki, joten toivon että hän löytää ohjeen jostain niin pääsen jatkamaan puuhelmeilyä.

7 kommenttia:

  1. Onpa tyylikkäitä! On varmaan simppeliä, jos osaa, minä tosin en osaa :) Mutta tekniikka vaikuttaa kiinnostavalta, kun lopputulos noin hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) minä yritän etsiä sen ohjeen ja linkkaan sitten tänne jos löydän :) jos en niin neuvon sitten jotenkin muuten, äärimmäisen simppeliä on ja onnistuis sultakin, oon ihan varma!

      Poista
  2. Kauniit :)! olisi hauska itsekkin tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Elli :) katsotaan jos löydän sen ohjeen, sitten pääset hommiin :D

      Poista
  3. hei, tässäpä linkki ohjeeseen http://www.ornamentea.com/TheShop/TutorialPages/WovenBeadCollar.html

    itse aloitin punonnan niin, että pujotin joustolankaan (langan keskelle) 4 helmeä, joista reunimmaisen reijästä pujotin langan toiseen kertaan läpi (helmet muodostivat salmiakkikuvion. sen jälkeen lisäsin toiseen lankaan yhden helmen, toiseen kaksi, joista ulommaisen läpi taas toinen lanka läpi (lanka menee siis kahteen kertaan helmen reijästä). näin jatketaan kunnes tullaan tuohon isompien helmien lisäyksen kohdalle, jolloin toiseen lankaan tulee 1 pieni helmi, 1 iso ja 1 pieni sekä toiseen lankaan kolme helmeä, joista uloimpaan taas lanka toisenkin kerran läpi. näin jatketaan kunnes koru on halutun pituinen. lopuksi pujotetaan molempiin lankoihin vain yhdet helmet ja vedetään sen jälkeen langat solmuun sen korun toisessa päässä olevan helmen läpi. huh, olipa vaikea selittää, mutta ehkä ymmärsitte, kysykää jos jäi jotain epäselväksi.

    VastaaPoista
  4. Minä en ole oikein koskaan ollut puuhelmien ystävä, sellaisen Aarikka-tyylin. Nämä korut ovat kyllä aivan toista laatua, todellakin käyttäisin! :)

    VastaaPoista