Sivut

maanantai 29. maaliskuuta 2010

munia ja tipuja

Tänä vuonna olen alkanut fiilistellä pääsiäistä ihan urakalla. Kevään värit, vihreä ja keltainen, ovat vallanneet kaupat ja käsikin osuu raikkaan värisiin tavaroihin useammin. Loistovinkki-blogissa näin ihanat pääsiäiskranssit. Ennen niitä minulla ei ollut mitään tarvetta keväiselle ovikoristeelle, mutta heti kun nuo herkut näin, oli minunkin pakko saada oma.



Kävin lähimetssä oksienhakureissulla. Olikin varsin hilpeä reissu, kun välillä upposi polvia myöten lumihankeen. Onneksi jalassa olivat hait. Kranssin koristeeksi tuli sitten paperimassamunia, isoimmat Tiimarista, keskikokoiset Sinooperista ja pienimmät Askarellista. Miksei niitäkin voinut olla yhdessä kaupassa kaikkia kokoja.



Lisäkoristeeksi vielä muutama tipu, höyheniä sekä satiininauhaa. Sitä voi käyttää ihan kaikkeen. Nyt on sitten melkein kaikki valmiina pääsiäsitä varten. Tai no kortit vielä vähän vaiheessa, mutta eihän tässä ole mikään kiire, huomennahan on vasta viimeinen lähetyspäivä.

19 kommenttia:

  1. Ihastelin itse samoja kransseja ja nyt tätä. Todella kaunis!

    VastaaPoista
  2. Onpa todella keväisen oloinen! Hieno!

    VastaaPoista
  3. Riikka: kiitos paljon. minäkin kävin niitä kransseja monenmonta kertaa ihailemassa :D

    Maija-Liisa: kiitos :)

    sade: kiitos myös sinulle :D

    VastaaPoista
  4. Iloinen, keväinen, tosi suloinen!

    VastaaPoista
  5. Kaunis kranssi ja kiitos linkkivinkistä. Siellä oli mahtavia ideoita.

    VastaaPoista
  6. Mags: kiitos paljon :)

    JohannaL: kiitos myös sinulle. tuo loistovinkki on varsin kiva ideasivusto meille näpertelijöille :D

    VastaaPoista
  7. Tosi kaunis kranssi, edes kaupasta saa noin kivoja! Satiininauha kruunaa koko nättiyden :)

    VastaaPoista
  8. vau, kiitos paljon Madam B.C. :D

    VastaaPoista
  9. Niin S-Ö-P-Ö! Piti tietty käydä vähän apinoimassa tuota ideaa :) Ja hyvä, että Hait on olleet ahkerassa käytössä, mäkin kävin sittarista hakemassa omat limen vihreät kun oli 40 prosentin alessa. Ei voinut vaan jättää ostamatta! Nyt säilyy jalat kuivina kauppareissulla.

    VastaaPoista
  10. Tanja: kiitos :D

    Liisa: kiitos myös sinulle. ja tottakai pitää apinoida, siksihän näitä täällä esitellään että vinkit ja ideat vaihtuisivat :D hait on kyllä tän kevään must-asuste, hyvä että sait omat niin ei tarvi mulia teille syntyneissä järvissä.

    VastaaPoista
  11. Aika herkku krassi! Oikiat pääsiäis värit... Ja mulla on vaan tylsät mustat kontiot ;D aivan harmittaa katsella toisten ihananvärisiä saappaita.

    VastaaPoista
  12. Ompas ihanan pirteä kranssi! Täytynee käydä vakoilemassa tuota sivustoa, on ihan uus tuttavuus. Kiitos siis linkistä :)

    VastaaPoista
  13. Päivikki: kiitos paljon. minunkin mielestä juuri vihreä ja keltainen ovat pääsiäisen värit. mustat kontiothan on varsin hyvät, niitä voi sitten piristää vaikka värikkäillä, pidempivartisilla villasukilla :D

    Heluna: kiitos kiitos :D loistovinkki onkin ihan loistosivusto. itse olen saanut sieltä vaikka mitä ideoita...

    VastaaPoista
  14. Pirteä kranssi! Itselläni on vielä talvikranssi ovessa. En ole oikein keksinyt sopivaa tekelettä vielä. Värikästä ja suloista pääsiäistä!

    VastaaPoista
  15. kiitos Sini :D minullakin on vielä jouluvalot sisällä, että ehkä tuo talvikranssi ei ole niin vakavaa.. :D talvihan tässä vielä taitaa olla, ainakin kun katsoo ikkunasta ulos...

    VastaaPoista
  16. oi vau! huisin hienoa huomata että joku on innostunut minun kranssistani! ja tuo on niin hieno! ihanat tiput ja kaikki!
    lisää samaisia kranssisia löytyy vanhasta postauksesta http://kettukuu.vuodatus.net/blog/1934803/viela-paasiaista/

    VastaaPoista
  17. no nuo esikuvathan olivat mitä ihanammat, ei niistä voinut olla innostumatta :D kiitos paljon päivi kehuista ja mahtavasta ideasta

    VastaaPoista