Sivut

perjantai 26. joulukuuta 2008

lahjuksia

Nyt varmaan uskaltaa jo esitellä joululahjoiksi tehtyjä koruja täällääkin, kun paketit on availtu. Aika helminauhapainotteisiahan tämän joulun lahjat olivat, mutta mikäs siinä kun kaunista jälkeä solmimalla saa aikaan. Lahjoja antaessa yritin miettiä saajalle sopivia värejä ja malleja. Kaikki korut ovat tarpeeksi simppeleitä, jotta niitä voi käyttää ihan arkenakin, mutta toisaalta niissä on jotain jonka ansiosta sopivat myös juhlaan. Lahjojen miettiminen on aina haastavaa, toivottavasti selviydyin jotenkuten ja lahjojen saajat ovat tyytyväisiä.

Ystävälle rannekorun ja korvakorujen setti söpöistä violeteista makeanvedenhelmistä sekä sterling- ja Balin hopeasta.





Samaan sarjaan korvakorut, joihin idea täältä.


Toinen ystävä sai ihanan herkullisista ja jouluisista helmistä kaulakorun ja sirot korvakorut. Makeanvedenhelmiä silkissä sekä Balin hopeaa.






Äidille hopeasta ja kullanvärisistä makeanvedenhelmistä sidottu helminauha. Ihanan arvokkaan näköinen.



Korun laitoin itsetehtyyn rasiaan, jonka ohje täältä.



Kissoista pitävä luokkakaveri sai soman lasiriipuksen nahkanarussa, jossa haukotteleva kissa.



Kun suurin osa lahjoista on solmittuja helmiä, niin tähän perään vielä muutama vinkki aidoista helmistä tehtyjen nauhojen hoitoon.

-älä säilytä helminauhaa muiden korujen kanssa samassa rasiassa, sillä helmien pehmeä pinta naarmuuntuu helposti. Suojaa helmikoru pehmeällä kankaalla, esimerkiksi silkillä tai sametilla.
-älä altista helmiä kemikaaleille tai kosmeettisille aineille, jotka samentavat helmien kiiltoa. Pue siis korut yllesi vasta hiuslakan, deororantin ja hajuveden laittamisen jälkeen.
-helmet eivät pidä kuumuudesta tai toistuvasta hikoilusta. Älä siis käytä helmikoruaurheillessa, saunassa tai aurinkoa ottaessa.
-silloin tällöin voit pestä helminauhan kädenlämpöisellä vedellä ja miedolla saippualiuoksella. Pesun jälkeen helmet on huuhdottava huolella ja kuivattava pehmeällä kankaalla.
-helminauhan solmut on syytä solmia uudestaan muutaman vuoden välein - käytöstä riippuen, sillä helmisilkki venyy ja haurastuu käytössä.

Paras neuvo helmikorujen käyttäjille on: helmet puetaan viimeiseksi ja riisutaan ensimmäiseksi.

Hoito-ohjeet tiivistelin täältä ja täältä

8 kommenttia:

  1. ekassa rannekorussa on ihan hurjan kiva idea! :D tykkään ihan hulluna! :P

    VastaaPoista
  2. kiitos kaikille kommenteista :)

    VastaaPoista
  3. Voi kiitos! Juu, koru on juurikin ihanan sileä eli tosi mukava pitää :)

    Täällähän minä olenkin jo joskus käynyt ihailemassa näitä koruja. En ole vaan tainnut kommentoida aiemmin ;) Pitääkin laittaa muistaessa blogin linkki talteen, että eksyn tänne uudestaankin ihailemaan.

    VastaaPoista
  4. mukava kuulla piisku :) tervetuloa uudelleen.

    VastaaPoista
  5. Hi, I rally like your jewelery!// Eva

    VastaaPoista