Sivut

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

ensimmäiset koruni

Tässä ne ovat. Ensimmäiset koskaan valmistamat koruni. Tai saatoin kyllä joskus lapsena pujotella helmiä nauhaan, mutta muistikuvia minulla ei siitä ole, joten nämä ne ovat. Ainakin ensimmäiset, jotka ovat vielä tallella. Tähän väliin on varmaan pakko paljastaa salaisuus, että olen valmistunut asun- ja korunvalmistuksen artesaaniksi vuonna 2002. Valmistumisen jälkeen en kuitenkaan ole koruja tehnyt, ennenkuin vuosi sitten kesällä alkoi taas tulla tunne että jotain pitäisi näperrellä. Päätin aloittaa niistä helpoimmista tavoista ja edetä hitaasti eteenpäin. Kerrytellä työkaluja kotiin ja antaa ajan synnyttää ideoita ja inspiraatiota. Ja tässä on tavoitteeni. Tehdä taas tällaisia. Työstää hopeaa. Vielä kerran siis, ensimmäiset koruni (ja ne on muuten tehty vuonna 1999, siitä on kohta huikeat kymmenen vuotta!!!). Sormus ja hiuspinnit. Materiaaleina hopea ja ametistit.

3 kommenttia:

  1. Vau! Noihan on tosi hienot, varsinkin ensimmäisiksi koruiksi!!

    Meillähän on muutamia yhteneväisyyksiä, itsekin tein ensimmäiset hopeakoruni vuonna -99 (tosin tekeleeni eivät yllä laadultaan läheskään samalle tasolle näiden sinun töiden kanssa..)ja koulutukseltani olen korukivi-ja jalometallialan artesaani:)

    Millaisen lopputyön/opinnäytetyön teit?

    VastaaPoista
  2. PaulaL: kiitoksia. olen itsekin tyytyväinen noihin ensimmäisiin koruihin, nyt toki tuntuu että kaikki taidot ovat kadonneet. mutta ehkä ne ovatkin vain piilossa, kun niitä ei viiteen vuoteen ole käytetty ja tulevat sieltä pikkuhiljaa esille taas kun ahkerasti jaksan houkutella.

    Päättötyöksi tein rokokoo-aikaisen asun yhteen oopperaan (olisiko ollut Taikahuilu), eli päättötyö oli sitten enemmän vaatetuspainotteinen.

    VastaaPoista
  3. Todella hienot ja ei kyllä uskois ensimmäisiksi. Sulla on taoto hyppysissä ;)

    VastaaPoista