Sivut

torstai 12. maaliskuuta 2015

kohti messuja Creativeworld, Frankfurt

Tässä vähän lisää Frankfurtista. Reissun kohokohtahan oli tietysti valtavat Creativeworld, Paperworld ja Christmasworld -messut. Napsin reissusta kuvia päälle tuhat ja niiden läpikäyminen on tuntunut ylivoimaiselta. Pikkuhiljaa pitäisi sitä sumaa nyt purkaa kuitenkin. Ihan alkuun muutamia kuvia messualueelta, niin näette miten valtavista messuista olikaan kyse.














Tältä näytti messuhallien pääsisäänkäynnillä.






















Messuhallista toiseen matka sujui kätevästi tuollaisilla liukukäytävillä mitä aiemmin olen nähnyt vain laivaterminaaleissa. 






















Kasihalli näytti ulkoapäinkin valtavalle.














Eniten kiinnostaneet creativeworld ja paperworld -hallit olivat onneksi sijoitettu kätevästi päällekkäin.
























Ilmeisesti pienellä messubussillakin olisi päässyt hallista toiseen, reippaina tyttöinä kävelimme kuitenkin välimatkat.

















Yllä vielä kuvaa neloshallilta pääsisäänkäynnille päin. Tuo korkea rakennus kuvan oikeassa reunassa kun oli aivan pääsisäänkäynnin vieressä.

1 kommentti: