Sivut

maanantai 27. lokakuuta 2014

karkkirasia

Jos suklaalevykortit ovat olleet viimeaikoina kuuma juttu blogimaailmassa, niin miksei tätä samaa tekniikkaa voisi soveltaa vähän pienemmillekin karkkipakkauksille. Tässä ihan pikapikaa tehty protomalli kun idea tuli päähän. Vähän hienompia pitää tehdä sitten ajan kanssa, tämän yksittäisen kokosin eilenillalla nopeasti kun en vaan malttanut olla testaamatta (tai siis en malttanut olla syömättä noita karkkeja, vähän myöhemmäksi jätettynä ei olisi ollut karkkeja joiden ympärille tehdä mitään rasiaa).
















Tällä rasialla kokoa onkin sitten suklaalevyä reilusti vähemmän, noin 6cm*9cm.































Koristelutkin jätin pienen koon vuoksi vähän maltillisemmiksi, sävymaailma tuli sisällön mukaan (näyttääkin muuten ihan malboro-askilta mikä tuolta rasiasta pilkottaa, miksei toki sillekin voisi tehdä juhlavan lahjapakkauksen). 
















Malboron sijaan rasiasta paljastuikin Marianne-paketti. Kulkusetkin olivat sattumalta aivan kuin pienet Marianne-pallerot.

















Lupailin muuten tuon suklaalevykortin kommenteissa tehdä ohjetta tämäntyyppisen rasian kokoamiseen. Kunhan töiltäni ehdin (eli olen kotosalla valoisaan aikaan) niin teen blogin puolelle sellaisen yleisen ohjeen, jota on helppo soveltaa minkä tahansa rasian koristeluun.

4 kommenttia:

  1. Nam! Ompa herkullinen ja ihana! Suklaakorttikin on kiva, mutta tarvitsee aika isoja papereita. Tälläinen pienempi onnistuu pienemmistäkin papereista. :) Kiva idea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta, tähän voi käyttää sieltä silppulaatikostakin niitä pieniä jämiä. itse suunnittelin jo mielessäni jotain kurkkupastillirasioiden paketointia "parane pian" -teemalla ja vaikka mitä. katsotaan miten tässä ehtii toteuttaa itseään :D

      Poista
  2. Suloinen paketti! Ja pienestä karkkirasiasta tuli heti "salonkikelpoisempi"!

    VastaaPoista