Sivut

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

the versatile blogger

Amalia muisti minua tänään monipuolisen bloggaajan tunnustuksella. Iso kiitos siitä.



Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:

Lisää tunnustus blogiisi
Kiitä tunnustuksen antajaa
Mainitse 7 satunnaista asiaa itsestäsi
Listaa säännöt
Anna tunnustus eteenpäin 15 blogille
Kerro tunnustuksen saaneille kommentoimalla blogissa

Olen kertonut noita satunnaisia asioita itsestäni jo aiemmin samoissa merkeissä. Yritetään nyt kuitenkin vielä vähän.

1. Askartelu ja käsityöt täyttävät nykyään melkeinpä koko elämäni
2. Silti jaksan vapaa-ajalla suunnitella aina uusia käsityöjuttuja
3. Tällä hetkellä mietinnässä on big shotin tehokas hyödyntäminen koruilussa
4. Ja lisäksi suunnitelmissa on oma pieni etsy-kauppa
5. Aika ei vaan tunnu riittävän kaikkeen mitä haluaisin tehdä
6. Varsinkin kun hankin pari viikkoa sitten elisa viihteen
7. Elämäni onkin kaikin puolin mukavaa

Ajanpuute siis vaivaa, ja tällä kertaa on pakko jättää väliin tuo tunnustuksen eteenpäinlaitto, ihania ja monipuolisia blogeja kun on niin valtavasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti