Sivut

perjantai 1. helmikuuta 2013

mallikukkia

Viimeisen vuoden ajan olen ollut ihan hullaantunut omaan big shot -leikkuriini. Stansseja on tullut hankittua enemmän kuin olisin saanut, jonkin verran on laitetta tullut käytettyäkin mutta pidempi lista on se to do -lista. Jotta laitetta tulisi käytettyä vieläkin tehokkaammin, tein itselleni avuksi materiaalikansion.


Ideana on kerätä kansioon erilaisia materiaaleja, joita laitteella voi leikata. Bigz-stansseillahan voi leikata samoja materiaaleja kuin saksillakin (saksien tylsymättä), joten määrä on aika valtava. Usein vaan mielikuvitus ei yllä niihin villeimpiin kokeiluihin esimerkiksi kortteja tehdessä.


Kansioon onkin stanssailtu samalla yksinkertaisella kukkastanssilla erilaisia materiaaleja. Näin askarteluvaiheessa pystyn helpommin katsomaan mikä materiaali näyttäisi ehkä sopivimmalta juuri tässä työssä. Toki jonkin verran joutuu vielä käyttämään  mielikuvitusta, mutta ainakin alkuun pääsee helpommin.


Kukat on koottu pieneen A5-kansioon. Laminoin ekopaperista sivut, joille liimasin kukat kiinni. Sen jälkeen vielä dymosin ihan näön vuoksi materiaalien nimet kukkien alle.


Jo kansiota tehdessä oli hauska nähdä, miten eri materiaalit vaikuttivat kukan ulkonäköön. Joillain materiaaleilla onnistui helposti runsaan ja monikerroksisen kukan teko, jotkut taas toimivat parhaiten vain muutamalla kerroksella.


Tässä vielä lista kansiossani käyttämistä materiaaleista. Paljon siitä puuttuu erilaisia, vinkkaa jos keksit jonkin hyvän.

-nahka
-fleece
-organza
-tilikirja
-sideharso
-tarlatan
-pitsi
-piirtoheitinkalvo
-pakkausmuovi
-muovipussi
-liimakalvo
-kuplamuovi
-softis


-silkkipaperi
-suodatinpussi
-ekohuopa
-magneettilevy
-huopa
-korkki
-paksu huopa
-pakotuslevy
-servetti
-kartta
-kreppipaperi
-sarjakuva
-kartonki


-grungepaperi
-kirjansivut
-farkku
-kangas
-heijastinkangas
-pahvilaatikko
-kutistemuovi
-kuultopaperi
-tylli
-puupahvi
-peilimuovi
-kuitusilkki
-ekopaperi
-mulperipaperi
-vohvelikangas

22 kommenttia:

  1. Onpa hieno mallikirja! Sitähän katselee pelkästään ilokseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) välillä on tullut selattua ja mietittyä että mitä sitä tekisi seuraavaksi :)

      Poista
  2. Onnistuisikohan CD-levyistä??

    Vaikka onhan tuossa sinun listassasi aika monipuolinen kattaus... mutta kun niitä naarmuuntuneita levyjä on nurkissa, eikä niitä enää tule kortteihin niitä käytettyä, tuli mieleen onnistuisiko tällä tavalla kierrättää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. cd-levyt voi olla siinä ja siinä. tuo peilimuovi, mitä olin leikannut, voisi olla aika lähellä cd-levyn paksuutta. ainoa ongelma sen kanssa oli että pienet kohdat (joiksi tässä lasketaan nuo kukan "terälehdet" tai ne ulokkeet) oli liian kapeita ja aina vähintään yksi lohkesi irti leikattaessa. semmosesta materiaalista stanssaantuisi ehkä parhaiten tosi simppelit muodot, kuten ympyrä ja neliö yms.

      Poista
  3. Entäs lp-levy? Meneeköhän jo liian mahdottomaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hmm, voisin kuvitella että lp-levy toimisi yhtä hyvin/huonosti kuin cd:kin.... saattais olla jo vähän liian paksu...

      Poista
  4. Onko noin paljon materiaaleja :)? Erityisesti tykkään kirjan sivuista ja pahvilaatikoista tehdyistä kukista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. materiaalejahan on vaikka kuinka paljon, tuossa on vasta ensimmäiset yritelmät :D pahvilaatikot on mun suosikkeja. ja farkku :D

      Poista
  5. Voi kuinka ihanan innovatiivinen postaus, tosi mielenkiintoisia tuotoksia:)

    VastaaPoista
  6. Voi että miten mahtavia materiaaleja olet keksinytkin stanssata! Mahtava postaus ja tästä saa kyllä vinkkejä itsellekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Henna. mukava kuulla, että sait vinkkejä. itsekin tuntuu että noita materiaaleja keksii kokoajan vaan lisää :)

      Poista
  7. Ihan loistava, kun oot jaksanu tehdä eri materiaaleista noita malleja! Toteutuskin on kovin komea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos paljon :) tätä oli hauska tehdä.

      Poista
  8. Aivan mahtava kirja, niin idealtaan kuin toteutukseltaan, käytännöllisyydestä puhumattakaan!
    Mieleen tuli listan ulkopuolelta pari kivaa materiaalia; kuivunut helmimassa, silkkimassa,korkkimassa, säkkikangas, puuviilu. Ekomatskuista tuli mieleen kahvipussi, tuohi ja tapetti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Miia! nuo massat on olleet testailulistalla jo kauan. kerran kaulitsin silkkimassan jämistä pienen levyn ja hyvinhän se leikkaantui, mutta mitään kunnon projektia en ole niistä ehtinyt tehdä. sizzixin blogissa näin kerran leikattavan jopa sellaista fimo airiakin, vähän kosteana. en tiedä vielä uskallanko omilla stansseilla sitä ihan testata... ;)

      Poista
  9. Nyt vähintäänkin pitää hommata tuo vehje :)

    VastaaPoista
  10. Wau ihana projekti ja tuota mallikirjaa on ilo silmäillä;-))m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon Mervi. projekti on ollut kyllä varsin hyödyllinenkin, siitä on saanut paljon vinkkejä tuleviin projekteihinkin :D

      Poista
  11. Tosi hauska toi kirjanen. Olipas niin kiva katsoa, kun oot eri materiaaleista stanssannut. :) Kauniita ja todella erinäköisiä kukkasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Eeku. tuosta kirjasta näkee varsin hyvin mikä olisi se oikea materiaali johonkin tiettyyn projektiin. ei tarvitse sitten joka kerta stanssailla useampia materiaaleja turhaan. jännä miten materiaalia vaihtamalla myös kukasta tulee ihan erinäköinen.

      Poista