Sivut

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

lepakkolauma

Olen varmasti melko harvinainen suomalainen, sillä haluaisin halloweenin vieton yleistyvän myös täällä meillä. Itse tykkään karnevaalihenkisyydestä, joka olisi omiaan piristämään synkkää syksyä. Töissä pakotin työkaverit innostumaan kummituksista, lepakoista ja kaikesta muusta aiheeseen liittyvästä. Esittelen täällä oman blogini puolella muutaman töissä syntyneen tuotoksen, laitan jossain vaiheessa Sinellin blogin puolelle isomman postauksen mitä kaikkea hurjaa töissä syntyikään.






















Tässä kutistemuovista tehdyt korvakorut. Stanssasin lepakot mustasta kutistemuovista, jonka jälkeen tein niihin reijät ja kutistin kuumailmapuhaltimella. Lepakoista tuli mielettömän söpöjä, kokoa niillä on noin puolitoista senttiä. Toiseen korvaan tuli kokonainen lepakkolauma, toisessa korviksessa taas lentelee sitten ne viimeiset perästä tulevat. Näistä tuli mielestäni hauskat, sopisivat hyvin halloweenajan juhliin, vaikkei muuten teeman mukana pukeutuisikaan. Muut koruosat ovat korumetallia.

18 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. kiitos :D miustakin nää on aika hillittömät :D

      Poista
  2. Meillä on kolme erittäin innokasta Halloweenin viettäjää ja jo useampana vuotena meillä on ollut pienet pirskeet asiaankuuluvine koristeluineen ja ruokineen. Jään odottelemaan, että mitä Sinellin blogiin ilmaantuu :) Laitathan tänne linkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no mä muistankin lukeneeni joskus teidän juhlista. ihan mieletöntä, on ehkä joskus pakko tulla kuokkimaan ;) yritän kirjoitella sinne joskus ensi- tai seuraavalla viikolla, kunhan saan nuo kuvat käsiteltyä. pistän linkin tottakai :)

      Poista
  3. Hienot! Halloween juhlat olisi suunnitelmissa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Jonna :) ja ihan mahtavaa, sellaisiin kun pääsis...

      Poista
  4. Hurmaavat korvikset. Juu ja juhlia ei ole kovinkaan paljon... lisää juhlia tänne Suomeen. Olen sama mieltä. Tarhassa ja koulullahan lapset viettävät Halloween juhlat. Työpaikkakin on mainio idea. Lepakon tietokone ruudulle vai tulenko kurpitsa päässä??? Yees. T:) Koralli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) syksy ihan selkeesti kaipaa jotain riehakasta juhlaa. mäkin kuulin töissä vähän vihjailuja, että jotain vois laittaa päälle. katsotaan nyt oonko kuitenkaan ihan niin innoissani ;)

      Poista
  5. Loistoidea korviksiksi! Tosi hauskannäköiset ovat!

    VastaaPoista
  6. niin mageet korvikset!!! =)

    mites muuten, pääsisitkö su tännepäin??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon :) voi itku, mielelläni oisin tullut, mutta työvuorohan mulle napsahti sit sunnuntaiksi tietty :(

      Poista
  7. Siis ihan mahtavat! Huisi idea :)

    VastaaPoista
  8. Meidän lapsille Halloween alkaa olemaan yhtä tärkeä juhla kuin joulu ja vappu ja uusivuosi ja....tämän vuoden juhlien suunnittelu on jo alkanut ja paras puku palkitaan,joten stressi on kova!
    Korvakorut on ihqut! Mutta kyllä se vielä vähän jotain vaatii että pääsee palkintosijoille pukeutumisessa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Niinu :D ihan selkeestihän noi korvikset huutaa semmoista noita-asua... ;) haluun mukaan teidän halloween-pippaloihin ihan selkeesti ;)

      Poista