Sivut

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

neuloja



Viimeaikoina on ompelukone suristanut tasaiseen tahtiin. Muun muassa mäykkykasseja on syntynyt reippaasti uusiin koteihin. Lisäksi nurkissa pyöriville farkuille on näytetty saksia. Ensimmäisenä farkkupilkkeestä syntyi tällainen neulatyyny helpottamaan myös ompelu-urakkaa. Vanha ideahan tämä on, eli pohjana on ananastölkki jonka sitten päällystin farkulla. Neulatyynyosaan oli ihan pakko laittaa tuota ihanan pirteää keltaista kangasta, näin keväällä sitä jotenkin kaipaa värejä ympärilleen. Olisin halunnut repiä tuota farkkukangasta ihan kunnolla ylä- ja alareunasta, mutta kankaan nurja puoli olikin värjätty punaiseksi enkä halunnut sen näkyvän valmiista työstä.

4 kommenttia:

  1. Ohho, vanha idea taikka ei, minen oo koskaan tommoista hienoutta nähnyt! Pitääkin laittaa harkintaan ja tuotantoon, josko sitä innostuis taas surautteleen koneellakin kun olisi neulat kätevästi saatavilla... Täytyy vaan muistaa ettei käytä tonnikalapurkkia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aika monessa blogissa olen kyllä tuosta omanlaisen version nähnyt, tähän hätään en tietenkään löytänyt yhtään :) tonnikalapurkista voiskin tulla ihan mielenkiintoiset lisänsä ompelutuokioihin :D mulla on myös suunnitelmissa toinen, sellainen ompelukoneeseen kiinnitettävä neulatyyny, katsotaas koska sen toteutan :D

      Poista