Sivut

lauantai 6. elokuuta 2011

butterfly



Tehdessäni kortteja Sinellin DT-hakuun, oli tarkoitukseni tehdä tuo ensimmäinen, avattava kortti fuksianpunaiselle korttipohjalle. Leikkasin pahvit valmiiksi ja aloin sommitella papereita siihen päälle. Korttipohja alkoikin näyttää yllättävän hyökkäävältä ja räikeältä sieltä pastellisten papereiden alta, joten päädyin sitten käyttämään valkoista pohjaa ja nämä ensin leikkaamani jäivät toimettomina pöydälle lojumaan. Tai ainakin siihen asti, kunnes satuin ne siirtämään vahingossa tuon perhospaperin päälle, jolloin alkoi taas raksuttaa. Illan pimeydessä kasasin kirkkaita papereita kokoon ja liitin eri värejä yhteen. Lisäksi vielä mahdollisimman räikeä kukka ja kirkkaan oranssia nauhaa. Timantit sentään maltoin laittaa ihan neutraalin värisinä. Mielestäni tästä tuli äärettömän raikas ja ihana kortti. Kaikki värit on poimittu tuolta sisäsivujen perhospaperista ja sointuvat kivasti yhteen. Kanteen tuli myöhemmin vielä kiitos-teksti, mutta kuvat on napattu jo ennen sitä.



Sisäpuolelta kortti näyttää taas aivan erilaiselta ja kirjoitustilaakin on ihan kivasti.

5 kommenttia:

  1. Hei! Tykään erittäin paljon blogistasi ja haluan antaa sinulle tunnustuksen. Tämä on noudettavissa blogistani garnhamstern.blogspot.com.

    VastaaPoista
  2. Ihanan pirteä! Tykkään tosi paljon sun DT-korteista! Peukalot on täälläki pystyssä sun pualesta!!

    VastaaPoista
  3. Garnhamstern: iso kiitos huippukehuista sekä myös tunnustuksesta :D

    Marika: kiitos myös sinulle. täällä päässä alkaa itsekin jo pikkuhiljaa jännittää tuon DT-homman kanssa :D

    VastaaPoista
  4. AIVAN ihana!! terveisin romulyyli-riitta.

    VastaaPoista