Sivut

perjantai 5. maaliskuuta 2010

home sweet home



Tämä on nyt ensimmäinen kerta kun osallistun korttihaasteeseen. Kyseessä on siis StampARTicin maaliskuun haaste. Haasteen ideana on, että osallistujille annetaan idea, josta kortti pitää tehdä. Tässä haasteessa ideana on tuo alla oleva mallipiirros, joka määrittelee suoraan kortin sommittelun. Oma korttini on onnittelukortti uuteen kotiin. Kuviopaperit ja leimasimet ovat Chastsworth vintage collectionin, nauha sekä sydämet Tiimarista. Huomasin muuten tarvitsevani ehdottomasti jonkun laitteen jolla leikata erilaisia kuvioita, kuten vaikka soikioita. Saksilla leikatessa niistä tulee aina jotenkin kieroja sekä toispuoleisia.



Tässä vielä kuva kortin kääntöpuolesta. Ensimmäistä kertaa kiinnitin vähän enemmän huomiota myös sen koristeluun. Kuvassa näyttää kuin valkoinen paperi olisi vinksinvonksin, todellisuudessa on kyllä ihan suorassa. Mistähän johtuu, että monissa valokuvissani kortit näyttävät olevan keskeltä kapeampia kuin ylhäältä sekä alhaalta.. hmm.



Tämä haaste-tyylinen työskentelytapa oli varsin hauska ja kokeilen sitä varmasti vielä uudelleenkin. Korttihaasteblogeja on useampia, mutta samantyylinen idea olisi jännä esimerkiksi myös korujen kohdalla. Onhan Helmetti-foorumilla joka kuukausi toki tuo kuukauden koru -ketju, johon tehdään tietyn aiheen tai teeman mukaisia koruja, mutta nämä korttihaasteet ovat vieneet idean paljon pidemmälle. Monissa paikoissa arvotaan viikoittain voittaja, joka saa palkinnon esimerkiksi jostain sponsorina toimineesta nettikaupasta. Nyt kaikki koruilijat huom, tämän idean saa ottaa vapaasti käyttöön ;)

26 kommenttia:

  1. Tosi kaunis kortti! Paljon ihania yksityiskohtia :)

    En ole koskaan osallistunut korttihaasteeseen, mutta tämä postauksesi kyllä sytytti kipinän. Hauskaa, kun on valmis malli mutta silti kaikki oma luovuus käytettävissä! Ja tuloksena jokaisella omannäköisensä kortti.

    Mitä näille haastekorteille sitten tehdään? Lähetetään kuva johonkin?

    VastaaPoista
  2. Hei Inka :) kiitos paljon. mukava kuulla että sain pienen kipinän syttymään :D tämä haaste löytyy osoitteesta http://stampartic.blogspot.com/2010/03/sketch-challenge-in-march.html . postauksen alareunassa on kenttä, jonne sitten syötetään nettisivun osoite, josta oman kortin löytää. samalla kaikki kortit listautuvat, ja sitäkautta pääsee kurkkimaan myös muiden tuotoksia. haasteblogeja on useampia, osallistu ihmeessä, kivaa puuhaa.

    VastaaPoista
  3. Ai että kuinka ihana kortti! Tykkään sinun tyylistä tosi paljon :)

    VastaaPoista
  4. Ootko vielä skannannut noita tekemiäsi kortteja? oisko silleen parempi vai ootko todennu kuvaamisen paremmaksi?

    VastaaPoista
  5. Anis: kiitos paljon. minä taas fanitan sinun tyyliä todella paljon ;)

    Minna: kyllä suurin osa korteista on tullut nyt valokuvailtua. ensinnäkin tuon skannerin virittely on aina (muka) niin työn ja tuskan takana, ja toiseksi tuntui että se vääristi värejä. nämäkin kortit on nyt valokuvattu ja mitä selkeämmät ilmat on niin sitä paremmin väritkin toistuvat :)

    VastaaPoista
  6. Tosi ihana kortti! Munkin pitäis "opetella" tuo takaosan koristelu, koska nyt ne jää aina valkoiseksi.

    VastaaPoista
  7. kiitos Paula :) kyllä mullakin on tsemppaamista tuon takaosan kanssa. usein sinne lätkäsee vaan jonkun valkoisen paperin jolle sitten tervehdykset..

    VastaaPoista
  8. Kortti on taas ihastuttava!

    -Eikös olisikin kiva, jos eri helmikaupat lähettäisivät tietyn satsin helmiä muutamalle innokkaalle koruntekijälle ja näistä syntyvät korut julkaistaisiin yhtaikaa. Tulisi varmasti monta erilaista korusettiä vinkiksi muillekin. Esimerkiksi Beads and beyond -lehdissä on toteutettu tuollaista.
    Kenelle me ilmoittaudutaan vapaaehtoisiksi!? :-D

    VastaaPoista
  9. kiitos paljon Mags.

    hihhih, tuo olisi vieläkin parempi idea. minäkin olen heti valmis yhteistyöhön ;) monilla paperitarvikekaupoillahan on omissa blogeissan design team, joka valmistaa ko kaupan tuotteista sitten esimerkiksi kortteja tai skräppää sivuja. suomalaiset helmikaupat ovat mielestäni muutenkin aika heikonlaisesti lähteneet blogin kautta esittelemän tuotteitaan sekä vinkkejä..

    VastaaPoista
  10. Näistä mä tykkään! Värit on nappiin, ja ihanat leimat kyllä! Helmikauppiaiden DT:t vois olla kiva juttu. :)

    VastaaPoista
  11. TYYLIKÄS! Todella upeat värit ja kauniisti koristeltu:)

    VastaaPoista
  12. inkku: kiitos :) mä olen myös sitä mieltä, että kyllä tuon DT:n joku saisi toteuttaa ;)

    kirsi: kiitos paljon. :)

    VastaaPoista
  13. Aivan ihana on korttisi!Todella taidokkaasti toteutettu.Tuo tuoli-leima on ihan super makee.Tykkään kovasti tästä:)

    VastaaPoista
  14. vau, kiitos paljon Ansku :) sinun blogistasi ja taidokkaista korteista sainkin ensimmäisenä kipinän siihen, että tuo korttien sisäosa tai "nurja puolikin" olisi kiva koristella.

    VastaaPoista
  15. Waude!! Huiman kaunis ja tyylikäs kortti!! Upea kokonaisuus!! =)

    VastaaPoista
  16. Vau, miten ihana kortti! Sulla on todella tuota värisilmää. Tuollainen kortti olisi ihana saada: sehän päätyisi seinälle.

    VastaaPoista
  17. Kiitos sinulle Akvamarin ihanista sanoista :D

    VastaaPoista
  18. Tosi magee kortti! Ihan mielettömän ihana!!

    VastaaPoista
  19. Olet kyllä todella taitava käsistäsi!!

    Kun käynnistät kameran, se on automaattisesti "laajakulma"- tilassa, joka hieman vääristää kuvaa.

    Kun zoomaat kameralla, (vaikka vain ihan vähän) laajakulma- tila poistuu käytöstä ja kuva ei enää vääristy.

    Toivottavasti tämä helpottaa kuvaamistasi. =)

    .Pinja.

    VastaaPoista
  20. Kiitos Pinja :) ja vau, kiva kun selitit tuon kamerajutun. oonkin huomannut just että jotkut kortit ei vääristy ja jotkut vääristyy, mutta en ole osannut yhdistää tuohon. nyt olen taas vähän fiksumpi, katsotaan miten käy seuraavien korttien kanssa :D

    VastaaPoista
  21. Voi mitä kaikkea ihanaa! Meni aika mukavasti blogiasi selaillessa :)

    VastaaPoista
  22. kiitos emilia, ihana kuulla :D tervetuloa uudelleenkin kurkkimaan

    VastaaPoista
  23. Wuuhuu miten hieno kortti! Ja oon muuten way ahead of you: Sizzix on tulossa... ja ympyrästanssi noin alkuun. Bloggaan kun on jotain mitä blogata :) Helmikauppa-DT vois olla hieno homma, Lauranen vois ehkä innostua...?

    VastaaPoista
  24. kiiitoos Muikku. ketku tulit tänne sitten kehuskelemaan ;) jokin aika sitten katselin jo sun leimojenvärittelyjäkin blogista. Odottelen innolla sun raporttia tosta Sizzixistä. en ollutkaan siitä kuullut aiemmin, mäkun täällä vaan haaveien että ehkä saan ostaa itselleni valmistumislahjaksi cuttlebugin keväällä.. helmikauppa DT olis ihan paras juttu, harvalla helmikaupalla vaan taitaa olla blogiakaan jossa esittelee tuotteitaan..

    VastaaPoista