Sivut

torstai 8. tammikuuta 2009

jääkukkia

Viimeisenä pakkasyönä oli tehtävä vielä tämmöisiä. Jääkukkia parvekkeelle. Tai jäätymään nämä laitoin maitopurkkeihin jo eilen päivällä, enkä tietenkään malttanut antaa niiden olla tarpeeksi pitkään, joten toisesta valuttanut vettä tuohon aluslautasellekin. Noh, tietääpä seuraavalla kerralla sitten. Tuleekohan tänävuonna enää pakkasia, että voisi uudet kokeilla? Jännityksellä seuraan kuinka kauan kestävät parvekkeella sulamatta. Kauniita ovat.

14 kommenttia:

  1. Upeita jääkukkia. Onko tuossa käytetty tekokukkia vai ihan aitoja?

    VastaaPoista
  2. kiitos :)

    laitoin ihan aitoja tulppaaneita jäätymään, mutta miksei tekokukatkin kävisi. en usko että niitä erottaisi mitenkään tuolta jään alta

    VastaaPoista
  3. oi ompas ihania <3 meillä tehtiin ennen kun talvet olivat vielä todella kylmiä (lapsuudessa) joka talvi ihan himona jäälyhtyjä <3 tuovat tunnelmaa.

    VastaaPoista
  4. kiitos Rajaton. itsekin muistan lapsuuden talvista jäälyhdyt. nykyään ei vaan talvessa taida montaa päivää olla, että niitä saisi jäädytettyä. viimeviikon lopulla äitini oli tehnyt samalla tyylillä ämpärissä "lyhdyn" jonka sisälle oli laittanut joulutähden. se oli upea. tällätavoin saa niille vähän jo nuupahtaneillekin kukille lisää ikää, kun virheet eivät jään alta paista.

    VastaaPoista
  5. Kiitos vinkistä! Tuollaisiahan pitää kokeilla tehdä. hienoja ovat.

    VastaaPoista
  6. Onpa tosi hieno idea! En ole ennen tuollaisia nähnytkään. Mutta pitääpi itsekin kokeilla, josko saisi samanlaisia väkerrettyä..Jos siis vaan pakkaset jatkuvat (joku hyvä puoli siinäkin)

    VastaaPoista
  7. kiitos katri ja Ebbu. pikkupakkastahan noiden tekoon tarvitaan :) jonkinlaisia versioita voi toki jäädyttää pakastimessa (ja arkkupakastimeenhan saa vaikka koko ämpärin). pysyisivätköhän jäässä vielä nollakelissä?

    VastaaPoista
  8. Tosi nättejä! Ilma olisi kyllä ollut mitä parhaiten kaikkien jäälyhtyjen sun muiden tekoon mutta meillä jäi kokonaan tekemättä ja ensi viikolla sataa vettä.. ;)

    VastaaPoista
  9. Onpas täällä puuhasteltu ;) Tosi nätti rannekoru edellisessä postauksessa <3 Mä oon kans tehny (en tänä talvena) ämpärissä lyhtyjä, niin että että oon teipannut kirkkaalla teipillä, ämpärin reunoihin havuja, ruusuja ym. Niitä on sitten voinut käytää ihan "perinteisinä" kynttilälyhtyinä. Tähän tarkoitukseen sopii hyvin kukat jotka on 5 vaille entisiä ;)

    VastaaPoista
  10. kiitos myös teille inkku ja Amalia. eiköhän tuota ideaa tule vielä jalostettua jos pakkasia riittää. niin helpolla saa kivaa ilmettä ja vähän erilaisia "talvikukkia"..

    VastaaPoista
  11. Vau, ihana idea! -Äitini oli tehnyt jäälyhdyn jäädyttämällä vettä kakkuvuokassa, siitäkin tuli hauskan näköinen.

    VastaaPoista
  12. Voihan nenä. Olen unohtanut kokonaan täällä kaupungissa asuessa, että mitä kaikkea sitä jäädytettiinkään maalla lyhjyjen piristeeksi. Elintarvikeväriä käytettiin jos haluttiin valkoiselle hangelle muun värisiä lyhtyjä. Havuja, käpyjä, pihlajanmarjoja ym. koristeeksi tai valon ja varjon lisäämiseen. Miksei siis kukkia parvekkeelle. Kiva kun muistutit. Nyt odottelen seuraavaa kipakkaa pakkasjaksoa =)

    VastaaPoista
  13. Onpa kiva idea, ja nätisti onnistuneet kukka-asetelmat! En ole aiemmin tuota mahdollisuutta hoksannutkaan, perinteisiä jäälyhtyjä kyllä olen nähnyt.

    VastaaPoista
  14. Oi kun ihania jääkukkia :) voisi myös kokeilla :) ehkäpä jo viikonloppuna :)

    VastaaPoista