Sivut

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

helppoja kesäkorviksia

Siivoilin ja järjestelin joku aika sitten askartelutarvikkeitani. Siinä tavaroita tutkiessa tuli vastaan muutamia yllätyksiä, joita en muistanut edes omistavani. Esimerkiksi tällaisia hauskoja pieniä, miksihän noita nyt kutsuisi. Kyseessä siis pieniä "figuureja" joissa on toinen puoli tasainen. Kyseiset esineet siis suorastaan huutavat pääsyä korvakoruiksi. Hankin korvakorupiikkejä ja liimailin sitten korvakorut kasaan.




















Erilaiset jätskit oikein huutavat kesää. Puikot (3 paria) vietiin jo käsistä kun näitä esittelin Facebookin puolella, ja muitakin jätskejä lähti kohti uutta kotia. Näitä pitää hankkia jostain lisää niin saa itsellekin yhdet.


















Koiraihmiset voisivat tykätä tassuista. Nuo pienet ovat aivan valloittavan söpöt, ja ovat isommatkin aika sympaattiset.

















Nämä pienet sydämet ovat paljon paljon paljon paremman näköisiä luonnossa. Ne ovat kuin päällystetty pienillä timanteilla jotka kimaltavat joka suuntaan. Kuvassa timantit ovat muuttuneet vaan sameaksi massaksi (kuvaajassa ja/tai kamerassahan ei ole mitään vikaa..).

















Viimeiseksi söpöt kallot. Näissä ei ole mitään hurjaa, vaan ovat niin hellyyttävät ettei mitään rajaa. Näistä kyllä toiset menevät omaan käyttöön pian, ellei joku niitä ehdi vaatia itselleen.

4 kommenttia:

  1. Ihania figuureja! Muistatko yhtään mistä nuo olet hommannut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no eikö olekin :) tassut on sinellistä sellaisia nappikoristeita, jädet ja kallot ostin muistaakseni tampereen kädentaidot-messuilta

      Poista
  2. Ihania, erityisesti noi jätskit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) jädet on myös miun suosikkeja :D

      Poista