Olen tajunnut, että ihan yksi lempipuuhistani on lahjojen koristelu. Sitä tekisin mielelläni enemmänkin, mutta aina se lahja tulee hankittua niin myöhässä että koristelun kanssa tulee todella kiire tai sitä ei ennätä tehdä ollenkaan. Tänään heräsin kuitenkin ajoissa ennen töitä, jotta ennätin saada aikaiseksi kaikki nämä.
Työkaverille hankittu lahja sai koristeeksi stanssattuja kukkia. Pentikistä hankittu kulho oli jo valmiiksi sellofaaniin kääritty. Päätin, että se saa jäädä, mutta päälle tulee sitten runsaat kukat koristeeksi. Kortin tein samaan sävymaailmaan sopivaksi. Varmasti tunnistattekin tuon käytetyn paperin näistä. Sitä oli vielä jonkin verran jäljellä, ja sehän sopi tähän teemaan kuin nakutettu.
Kukkien keskelle liimasin kirkkaita puolihelmiä keskustaksi. Näitä helmiä tuli joskus hamstrattua iso purkki tarjoustalosta. Nyt niille tuli vihdoinkin myös käyttöä.
Koska innostuin stanssailemaan koristeita enemmänkin, päätin että myös tylsän valkoinen lahjakassi saa pintaan hieman kukkia. Juuri tämän vuoksi olen ostanut niitä tylsiä kasseja kaappiin, niistä saa melko pienellä vaivalla varsin kelpoja lahjapusseja.
Myös lahjakassin kukat ja perhoset on koristeltu samoilla helmillä. Nyt kun ne löysin, niin hyvin on mahdollista että niitä näkyy myös tulevissa korteissa.
Käytetyt stanssit
656640 tattered florals (osittain)
657119 leaves (osittain)
656512 butterfly #12
656537 decorative label set #4 (osittain)
656064 flowers, branches & leaves set (osittain)
sunnuntai 30. kesäkuuta 2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
On kyllä melkoinen ulkoasun kohotus koko setille, vau!! Ja tosi kivat nuo keskustat - simppelit, mutta silti tosi näyttävät. Oikein kaunis ja varmasti ilahduttava setti :) Me like!
VastaaPoistakiitos :)
Poistatuo keskusta-idea lähti siitä, kun en saanut millään onnistumaan niitä kukkia, mitä opeteltiin viime reissulla. multa puuttui sellainen pehmeä alusta, niin eihän tuo kartonki taipunut. sitten mietin että mitä siihen lätkii niin muistin että mullahan on pullollinen noita dropseja, joita en ole käyttänyt vielä mihinkään :D
Wau mitkä lahjapaketit! Ihanan heleät väritkin.
VastaaPoistakiitos paljon :) värit on munkin mielestä ihanat, käytin samoja jo kukkatikkareissa ja tuntuu etten niistä saa tarpeekseni
PoistaAivan ihanasti koristellut lahjat!
VastaaPoistaEihän tuollaisia raaski edes ruveta avaamaan, kun jää vain ihailemaan! =)
voi kiitos :) toivottavasti sentään pääsee lahjakin käyttöön, ettei vaan jää ihasteltavaksi :D
PoistaKerrassaan ihana lahjasetti!!! Upean pirteät värit ja iloinen tunnelma! Kelpais mullekin! :)
VastaaPoistakiitos Jeenni, mukava kuulla :)
PoistaIhan mahtava lahjasetti! Sopii loistavasti kaikki keskenään ja vuodenaikaankin. Tosiaan, kelpaisi mullekin! :)
VastaaPoistakiitos :) tuo kelta-oranssi-vaaleanpunainen yhdistelmä on ihan mun lemppareita.
Poista