Sivut

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

top ten

Ihanaa uutta vuotta kaikille lukijoille! Tämä vuoden vaihde taitaakin olla paras paikka listata viime vuoden parhaat työt tai siis omat suosikkini, eli top ten. Kuvia klikkaamalla pääset alkuperäiseen postaukseen. Viime vuonna käsitöiden teko jäi ihan selvästi vähemmälle kuin aiemmin. Tähän suurena syynä tietysti vapaa-ajan vähentyminen, kun työt alkoivat edellisenä syksynä. Verottaahan tuo niin ajassa kuin jaksamisessakin, sillä kotiin tultua ei tehnyt enää mieli ruveta puuhastelemaan. Lisäksi mielenkiinto siirtyi yhä enemmän paperiaskartelun suuntaan, ei vähiten kotiin saapuneen big shotin vuoksi.

Katsotaan mitä tämä vuosi tuo tullessaan, tuossa vieressä (vielä pahvilaatikossa) odottaa uusi silhouette cameo, lisäksi haaveissa ovat vähän paremmat askartelutilat. Nyt taitaa olla kuitenkin ensimmäinen kerta, kun mieleen ei tule mitään uutta tekniikkaa, jota olisi mukava kokeilla. Jos siis sinulla on vinkata jotain, niin mielelläni otan vinkkejä vastaan. Ettei vaan jäisi liikaa vapaa-aikaa.

10.

Listalla kymmenentenä on kesällä hääkortiksi tehty mini-aiheinen kortti. Tämä on yksinkertaisuudessaan jotenkin niin hauska. Värit sopii aiheeseen ja ihan erityisesti pidän noista kortissa käytetyistä stansseista. Siis sydämistä ja kehyksistä. Big shot oli kyllä paras askarteluhankintani tähän asti.






















9.

Yhdeksäs suosikkityöni on tuohitähden ohjeella taitellut heijastimet. Miten niin eri tavallla käytetystä ideasta tuleekin todella veikeä vain materiaalia vaihtamalla. Tuohitähtiheijastimia on tullut tehtyä useana erilaisena variationa, tälläkin hetkellä toppatakissa kiikkuu yksi. Ja toisessa kaksikin.





















8. Sijalla kahdeksan on Ihana-lehden latvatähtikilpailuun tekemäni pahvinen tähti. Tästä olen kyllä melkoisen ylpeä myös, idean kehittelin ihan itse ja toteutuksestakin tuli varsin mainio. En muista aiemmin osallistuneeni mihinkään tämän tyyppisiin kilpailuihin, mutta ehkä sitä voisi joskus toistekin kokeilla. Nyt joulun aikaan olisi ollut mahdollisuus testata tähti itse toiminnassa, mutta se sattui unohtumaan. Ehkä ensijouluna sitten. Uskoisin tähden pysyvän hyvin kuusen latvassa.






















7. Seitsemäntenä on vanhasta suklaarasiasta tuunaamani häälahja. Idean näin joskus aikoja sitten Pinterestissä. Kun oli aika viedä lahjaksi pelkkää rahaa, ajattelin sen olevan kovin persoonaton. Siispä muotoilin setelit ja kolikot kivasti konvehtirasian muotoon. Tässä olen erityisen tyytyväinen paperien valintaan, niiden yhteensopivuuteen sekä ylipäänsä rasian koristeluun. Rasiasta tuli pirteä ja raikas, juuri sellainen kuin olin suunnitellutkin.



















6. Kuudes sija menee kauniin vanhahtaville pääsiäismunille. Styroxmunat on päällystetty kovin yksinkertaisesti decoupage-tekniikalla vanhoilla kirjansivuilla. Idea on kovin nähty, mutta mielestäni ne ovat silti varsin kauniita. Suunnitelmissa oli tehdä myös joulupalloja samalla idealla, mutta aikaa ei tähän vielä viime syksynä ollut. Nyt jos alesta hamstraisi päällystettäviä palloja suuren kasan, niin ehkäpä sitten ensi vuonna.

















5. Viidenneksi listasin brittihenkisen taulun, jonka rakentelin valmiisiin lokerokehyksiin keväällä. Paperit on yhdet suosikeistani (todistaahan sen jo listalla ollut mini-korttikin) ja jotenkin tuntuu, että tätä taulua tehdessäni paperientyöstötaitoni ottivat kyllä aimo harppauksen eteenpäin. Olen vieläkin sitä mieltä, että tästä tuli ihan järjettömän hieno.






















4. Neljäntenä ovat listan ainoat korut. Nimittäin rusehtavan sävyiset sulkakorvakorut. Viime vuonna minulla oli ihan hillitön sulkakausi. Sulkakoruja syntyi liukuhihnalta niin itselle kuin tuttaville ja vähän tuntemattomammillekin. Ja olivathan erilaiset sulkakorut kovin trendikkäitä muutenkin. Tai ainakin itse huomasin niitä useammassakin kaupassa. Näissä tykkään kovasti noista höyhenien kauniista ruskean sävyistä, jota swarovskin kristallit vielä kauniisti koristavat.






















3. Listan kolmosta tehdessäni sain kyllä revitellä ihan kunnolla. Tätä oli kyllä ehkä kaikista listalla olleista hauskin tehdä. Kyseessähän on tietysti hirvittävän karmaiseva zombie-käsi. Kättä työstäessä tuli käytettyä erilaisia massoja ja käsittelyaineita, joita ei muuten ole juurikaan tullut käytettyä. Ehkä siksi tätä olikin niin erilaista tehdä. Oman mausteensa tuo tietysti lopputuloksen ällöttävyys.


















2. Ykkösen ja kakkosen järjestystä oli varsin vaikea päättää. Kakkoseksi kuitenkin tipahti hieman piememmän omatekoisuusprosentin takia nämä tikkarikukat. Kukat on siis kasattu tikkareiden ympärille stanssatuista kukista. Aina välillä pitää vaan jäädä katsomaan näitä kuvia, sillä kukkien värit ovat kyllä niin nappivalinta, ettei mitään rajaa. Pieni perfektionisti sisälläni valitsi vielä tikkaritkin värimaailmaltaan papereihin sopiviksi.























1. Listan ykkösenä on ihan ehdottomasti söpöimmät synttärikutsut ikinä. Nämä ei sentään olleet omiin juhliin, vaan pienen tytön dinosaurussynttäreille. Kutsuja ei ollut kovinkaan montaa, joten tein kaikista teemaltaan samanlaiset, mutta kuitenkin erilaiset. Kokonaisuudesta tuli mielestäni todella onnistunut. Raikkaat värit ja söpöys nostaa kyllä niin listan ykköseksi, ei voi minkään.






















Tässä oli viime vuoden top 10. Mitä mieltä olet, oliko listalla juuri ne oikeat ja parhaimmat työt vai olisiko joku ansainnut ehdottomasti paikan mukana? Tästä on hyvä jatkaa kohti uutta vuotta, vähän kuin puhtaalta pöydältä. Vuoden 2011 listan pääset muuten kurkkimaan täältä.

9 kommenttia:

  1. Ai että kun nämä Top10.it on sitten mukaveja katsella, ihastella ja muistellakin! Minun suosikit ainakin löytyivät tästä listasta, ja vieläkin ihailen noita sulkakorviksia kuin "karkkirasiaa" sekä tuohitähtiheijastimiakin :)

    Minä se tunnun saavan vielä vähemmän nyt aikaan kun en ole töissä, jokin lorvikatari pesiytynyt mitä luultavammin aivoihini (siitä lienee johtuu tämä onneton muistikin :D))))

    Iloista, puuhastelevaa ja mielekästä tätä vuotta Anna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih, kyllähän päivärytmin puute pistää ihan oikeestikkin laiskottamaan ihan reippaasti. itsekin olin muka tosi tuottelias , mutta kun yhtenä päivänä vähän näpersi niin sitten pystyikin laiskotella viikon putkeen ;) mahtisvuotta myös sinulle, toivottavasti nähdään taas pian!!!

      Poista
  2. Siis upea lista! Tykkään niin katsella TOP10.jä:)
    Tuo käsi on kyllä ällöttävän upea;)Ja nuo tikkarikukat,mikä hieno idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos Nanna :) käsi on kyllä ehkä kuiteskin se kaikista paras ;)

      Poista
  3. Upeaa ja monipuolista käsintekemistä :)

    VastaaPoista
  4. aivan loistava top10!!! =)

    iloa alkavaan vuoteen!! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos <3 ihanaa alkavaa vuotta myös sinulle :)

      Poista