Sivut

torstai 29. joulukuuta 2011

jingle bell rock

Syksyn messuilla Tampereella ja Lahdessa bongasin ihanan, minulle uuden verkkokaupan, Sysimetsä designin. Kotona etsiskelin kaupan myös netistä ja löysinpä heidän blogiinkin. Blogin puolella oli juuri menossa tarvikepakettihaaste, johon ilokseni pääsin mukaan. Ai että olikin kivaa taas tehdä haastematskuista juttuja. Paketti oli tosi runsas, enkä käyttänyt läheskään kaikkia materiaaleja. Osasyynä ihan ajan puutekin. Mutta valitsin matskuista jouluisimman väriset ja lähdin kokoamaan eräänlaista joulusarjaa. Tässä valmiit tuotokseni.



Vihreästä huovasta syntyi pienenpieni joulukukkaro. Vuorikankaaksi valikoitui tuo paketissa mukana ollut sydänkangas ja koristeeksi tähtinappi sekä ruudullista nauhaa. Materiaaleista ainoastaan ompelulanka ja vetoketju olivat omista varastoista.



Oli muuten ihan pakko tikata käsin nuo punaiset vetoketjun väriset tikit pussukkaan. Punainen, vihreä ja valkoinen ovat vaan niin hyvä väriyhdistelmä.



Puisista helmistä syntyi sitten jouluinen kaulakoru. Tämä on aika lapsellinen, mutta menisi hyvin varmasti juuri jollain pikkutytöllä. Noista jouluaiheisista charmeista mietin hetken myös korvakoruja, mutta kaulakoru sitten voitti kuitenkin. Tähän kaikki materiaalit tarvikepaketista.



Mukana tuli myös pieniä akryylitimantteja. Niistä tein hauskat korvakorut laittamalla timantit tuollaisten pienten kruunukorkkien pohjalle. Pinnalle on levitetty glossyä, joten timantit näyttävätkin nyt sitten ihan cocktail-kirsikoilta. Ei ihan se efekti jota tavoittelin.



Ja lopuksi vielä esittelen kynnet, jotka oli ihan pakko tehdä, kun paketissa oli mukana myös noita fimo-kuvioita. Muffinseilla mennään siis eteenpäin. En ole mikään kynsienkoristelun taituri, mutta vähän olen jo koukuttunut konadeihin. Pitäisiköhän niistä tehdä joskus joku postaus myös, tai siis lähinnä niiden lopputuloksista?



Tämmöisiä haastetuotoksia tällä kertaa, mikähän haaste olisi seuraavana? Muiden haasteeseen osallistuneiden tuotoksia voipi kurkkia Sysimetsän syysmarkkinoitten puolelta.

3 kommenttia:

  1. Hei!

    Kivoja juttuja oot väsännyt :)

    Mä ostin kanssa Lahden kätevän messuilta Sysimetsän osastolta muutaman kangastilkun, en oo ehtiny niistä vielä mitään tekemään, mutta siellä ne odottaa.

    Ihania kankaita ja tarvikkeita heillä myynnissä.

    VastaaPoista
  2. Hei Anna!

    Kiitos vielä kerran kun osallistuit tähän haasteeseen, mikä meistä on aina kivaa kun ihmiset innostuvat mukaan tällaisiin tempauksiin!
    Toivottelen meidän molmpien puolesta oikein ihanaa tulevaa vuotta 2012!!!

    Terveisin Urkki

    VastaaPoista
  3. Anne: kiitos paljon :) lahden messuilla mäkin törmäsin Sysimetsän osastoon. silloin tyydyin vaan katselemaan kun en osannut päättää mitä haluan, sitten Tampereen messuilla teinkin jo hieman ostojakin. kaikkia ihanuuksia sieltä kyllä löytyy.

    Urkki: kiitos paljon, oli kyllä tosi kiva osallistua, kiitos :) ja mielenkiintoista on nähdä myös mitä muut ovat samoista materiaaleista saaneet aikaan. ihanaa uutta vuotta myös teille :)

    VastaaPoista