Sivut

torstai 17. helmikuuta 2011

kumpi

Ellis on tehnyt ison työn listatessaan suomalaiset skräppiblogit yhdelle sivulle. Sivustolta löytyy paljon ihania ja inspiroivia blogeja. Hieman hämmästyin nähdessäni myös oman blogini listalla, vaikken mikään skräppääjä olekaan. Kunnes muistin, että olenhan minä photarin puolella väännellyt muutamia digileiskoja. Ja koska edellisestä digeilypostauksesta on jo aikaa, esitelläänpä nämä vihdoin ja viimein myös teille.



Näistä suurin osa on valmistunut tosiaan jo viimevuoden puolella. Tarkalleen inspiraatio taisi tulla joskus sen jälkeen kun olin viimeisimmän Twilightin käynyt katsomassa elokuvissa.



Minun digeily on vielä sillä tasolla, että lätkitään vaan valmiita elementtejä paikoilleen. Ihan kivan näköistähän niinkin saa, mutta tykkäisin käyttää photoshoppia vähän monipuolisemminkin. Olisikin kiva osallistua jollekin kurssille. Olen muutamissa blogeissa huomannut että sellaisiakin netin kautta järjestetään. Osaisiko kukaan kertoa kokemuksiaan niistä tai jopa mitä kautta sellaisia järjestetään? Suomalaisilla sivuilla tuskin?



Ja seuraavaksi napsin kyllä kuvia ihan oikeasta elämästäkin, niin pääsen digeilemään sitten niitä seuraavaksi. Ja tätä en ehkä uskalla ääneen sanoa, mutta oikeasti olen jo vähän miettinyt että mitä jos kokeilisi joskus ihan oikeaakin skräppäystä.

Niin, sitähän minun piti vielä kysyä, että kumpi se sitten on: team Edward vai team Jacob?

4 kommenttia:

  1. Täällä ihan "satasella natsaa"- twilightfani... vaikea kysymys kumpi se nyt ois, mutta kirjahan teki sen päätösen.... Kortit on ihania, joka tytön unelmia.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Niina, munkin oli ensin vaikea päättää että kumpi, mutta sittenhän tajusinkin, että olen eniten team Jasper XD

    VastaaPoista
  3. Tosi kivoja leiskoja, tykkään varsinkin ensimmäisestä. Siinä on ihana tunnelma.

    Täällä ollaan Team Jacob. :) Siksipä varmaan sarjan kolmas kirja on suosikkini.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Bridget :) ekan leiskan tunnelma on kyllä kovin mieleeni. kuvastaa kyllä melko hyvin koko kirjasarjaa. ja kolmannesta kirjasta tykkään itsekin eniten :)

    VastaaPoista