Sivut

maanantai 4. tammikuuta 2010

pakkasta vastaan



Empä aavistanut tämän neulomista aloittaessani, että talvesta tulisi näin kylmä ja pakkasentäyteinen. Kerrankin olin ajoissa valmiina. Kyseessähän on siis huivi. Eikä mikä tahansa huivi, vaan ihanan paksu ja lämmin ja villainen. Ihastuin Liisan tekemään huiviin niin paljon, että halusin itselleni samanlaisen. Tai no vähän erilaisen, kun valitsin Novitan Puro-langasta parhaiten vihertävään talvitakkiini soveltuvan värin, ruskan. Noissa Puroissa olikin värivaihtoehtoja vähän liikaa, miten niistä osaa valita. Tämä huivi imaisi sisäänsä lankaa 4 kerää.



Tässä huivi poseeraa vielä tuon talvitakin kanssa. Tai oikeastaanhan tuo on syystakin paksuinen, mutta viimevuonna käytin sitä läpi talven. Tänävuonna se on jäänyt naulakkoon ja päälle on laitettu vähän paksumpi takki. Huivi on silti ihanan lämmin.

24 kommenttia:

  1. Itse omistan samanlaisen takin.. Viime ja toissatalvi sen kans ollaan yhdessä menty kylmimmilläkin pakkasilla, eikä ole palellut yhtään, vaikka ohkanen onkin talvitakiksi..

    Kauniin huivin oot tehnyt! Samankaltaisesta langasta olen haaveillut lapasia, jonkun kun vielä saisi ne tekemään, omat neulomistaidot kun eivät oikein tahdo riittää..

    VastaaPoista
  2. Hieno huivi, kauniit värit! Löytyykö mistään ohjetta?

    VastaaPoista
  3. Oi, kaunis! Tykkään myös kovasti noista Puro-langoista! Harmi vaan, että itse en voi villaa käyttää :( Eli niistä on neulottu sitten kissoille peteihin päällisiä :D Pääasia, että jonnekin sain jotain tehdä, hih.

    VastaaPoista
  4. marjohei: se onkin paras takki, eikö vain :D tuo omani on jo muutaman vuoden vanha, että sitä on ruvettava pikkuhiljaa Vilalta katselemaan, olisiko sitä tulossa muissa väreissä :)

    kiitos vielä, tuo puro on minustakin nättiä. siinä vaan on liikaa värivaihtoehtoja, ettei tiedä että minkä valkkaisi

    Sanna: kiitos kiitos :)

    tuon huivin pohjalla olen käyttänyt tuota liisan tekemää huivia ja hän taas käytti pohjana tätä ohjetta http://www.flickr.com/photos/83952633@N00/3646583926/ . kokeillaan osaisinko selittää pikaisesti. loin itse ensin neljä silmukkaa. lähdin neulomaan toinen puoli oikeaa toinen nurjaa. kun silmukoita oli 10, aloitin tekemään noita reikiä, jotka näkyvät tuossa minun tekemässäni huivissa suht huonosti. eli kaksi oikein, sitten kiepautetaan lanka puikon ympärille ja neulotaan kaksi seuraavaa silmukkaa yhteen. tätä niin pitkälle, että silmukoita on jäljellä 2, jolloin toiseksiviimeisestä silmukasta luodaan kaksi silmukkaa. silmukoita lisätään jokaisella kerroksella, mutta nuo reijät tein vain jokatoisella. kun huivia on neulottu niin että se alkaa olla tarpeeksi leveä (itse neuloin suunnilleen kaksi puro-kerää), alkaa kavennus. jokaisen nurjan kerroksen alussa neuloin toisen ja kolmannen silmukan yhteen, niin huivi alkaa kapenemaan. toivottavasti tällä selityksellä pääset edes alkuun, suht helppo tuo malli oli, itsekin enimmäkseen päättelin tuon tekotavan kun kerran näin tuon liisan huivin livenä.

    piisku: kiitos paljon :) itsekin pidän tuosta purosta, ainoana miinuksena se, että melkeinpä joka värissä yksi niistä väreistä on joku ihmeellinen ja muihin sopimaton neon-väri :S niinhän se monesti käsityöharrastuksessa on, että on iloinen, tulee lopputuloksesta mitä tahansa :D ja nyt kissatkin hyötyivät ;)

    VastaaPoista
  5. Tosi kaunis ja varmasti lämpöinen. Muistatkan ettet heitä pesukoneeseen ;) Jottei kauniista huivista tule patalappua.

    VastaaPoista
  6. Tosi kauniin huivin olet tehnyt! :)

    VastaaPoista
  7. Kaunis kuin mikä on tuo huivi. Voisin itsekin kokeilla tuota purosta neuloa :)

    VastaaPoista
  8. Amalia: kiitos varoituksesta ;) pitää muuten oikeasti olla skarppina, kun talven jälkeen olen yleensä kaikki pipot, lapaset ja kaulahuivit pessyt koneessa. ei sitten tule ikäviä yllätyksiä :D

    Helmi: kiitos

    Annika: kiitos

    TanjaV: kokeile ihmeessä. minäkin ihastuin puroon tuossa huivissa, vaikka alkusyksystä en vielä niistä tykännyt ollenkaan. kiitos paljon myös sinulle :)

    VastaaPoista
  9. Tosi kauniin huivin sait tehtyä! :)

    VastaaPoista
  10. kaunis huivi!

    Miten tuollaisen "you might also like"-jutun saa lisättyä blogiin? olen hiukan uuno näissä hommissa vielä ja luulin osavani laittaa tuon blogiini mutta ei siitä sitten mitään tullutkaan :D

    VastaaPoista
  11. ps. Sait minusta uuden lukijan, pidät ihanaa ja nättiä blogia!

    VastaaPoista
  12. Liisa: kiitos paljon :) aika samalla kaavallahan tuo on kuin sinunkin, mutta jännästi muuttaa paljon ulkonäköä kun on eri väri..

    Madam B.C. : kiitos myös sinulle ja tervetuloa kurkkimaan uudelleenkin. Tuo you might also like -jutun asennus menee jotakuinkin näin: tuossa kolmen kuvan alla on tuo linkWithin kohta, siitä klikkaamalla pääsee sinne aloitussivulle. sitten siinä sivun oikeassa reunassa on ne täyteltävät kohdat, eli e-mail (siihen oma mail-osoite), bloglinkiin blogin osoite, sitten tuo platform tarkoittaa ilmeisesti että millä alustalla blogi on, itse valkkasin siitä tuon bloggerin. tuo 3 stories tuo tuohon postauksen alle kolme kuvaa, valittavissa on myös 4 tai 5 kuvaa. sitten vaan klikataan get widget. siitä aukeaakin tuo instalwidget-sivu, ja kohdassa yksi voi klikata tuota instal widget -kohtaa, jolloin se avaa automaattisesti toiseen ikkunaan tuon bloggerin tuollaisen lisää sivuelementti-kodan. siitä vaan painaa tuota lisää widget-kohtaa lisääntyy tuo linkwithin automaattisesti ainakin minulla tuonne blogin sivupalkkiin. siitä sen voi sitten hiirellä vetämällä vetää siihen blogitekstien alle. toivottavasti tämä epäselvä sepustus edes vähän auttoi, ja saat sen itsekin laitettua blogiisi :)

    VastaaPoista
  13. Aivan hurjan kaunis huivi ja sopii takkiisi loistavasti. Nuo aiemmin esittelemäsi saippuat voisin vaikka syödä :)

    VastaaPoista
  14. Tosi kaunis huivi! Baktus on kiva malli ja sopii hyvin noihin liukuvärjättyihin lankoihin. Itsellä on kanssa ollut Puro-Baktus haaveissa, mutta vielä ovat langat pysyneet kaupan hyllyllä ja muut työt puikoilla.

    Selasin blogisi läpi jo kolmannen kerran. Teet kerrassaan kauniita koruja! Mistä oikein löydät inspiraation?

    VastaaPoista
  15. ania: kiitos paljon :) värit olivat kerrankin just eikä melkein oikeat. nyt sais vaan vähän lauhtua niin tuota takkia oikeasti tarkenisi pitää :D

    Anna-Kaisa: ihana kuulla, että olet viihtynyt tässä blogissa :) tuohon inspiraatio-asiaan onkin vähän hankalampi vastata. usein (no okei, tosi harvoin) koruideat ilmestyvät mieleeni selkeinä, että tämän minä haluan tehdä. monesti vaan pyörittelen helmiä käsissäni, enkä taas saa mitään aikaiseksi. sommittelen erilaisia helmiä keskenään, että mitkä sopisivat yhteen ja sitäkautta taas tulee uusia yhdistelmiä, jotka käyvät keskenään. paras inspiraation lähde on kuitenkin muiden korubloggajien työt. niistä saa ihan uudenlaisia ideoita, jotka ohjaavat ajatukset tekemään jotain ihan muuta kuin mitä olisi aiemmin edes ajatellutkaan tehdä. parhaimmat ideat tulevat kuitenkin sattumalta ;)

    VastaaPoista
  16. Ihana huivi! Kiva malli ja kauniit värit. Tahtoo kans :D

    VastaaPoista
  17. Kiitos todella paljon, tuosta tajusin miten sen saa laitettua :) lisään sen ominaisuuden hiukan myöhemmin, tajusin ettei sillä ole vielä kovin virkaa blogissani kun postauksia ei ole vielä paljoa kertynyt :) mutta nyt ainaki tiedän miten sen sitten saan laitettua :)

    VastaaPoista
  18. hyvä että osasin olla avuksi. postauksia alkaa kertymään yllättävän nopeasti ;) itse vielä olen kahden vaiheilla tykkäänkö tuosta vai tekeekö se blogin vaan sotkuisemman näköiseksi. annetaan nyt hetki ainakin vielä olla.

    VastaaPoista
  19. Todella kaunis huivi!! Sopii upeasti ton sun takin kans yhteen.
    Muutenkin kaikkea ihanaa täällä sun blogissa! Tulen toistekin kurkkaamaan! Kiva , kun poikkesit myös mun luona kylässä

    VastaaPoista
  20. kiitos Noora. nuo Puron värisävyt ovat tosiaan kuin tehty tuota takkia varten :D tervetuloa uudestaankin kurkkimaan.

    VastaaPoista