Sivut

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

syysretki Egyptiin..

..tai ainakin melkein.

Vihdoin ja viimein pääsin vierailemaan Loviisan kaupungin museossa, jossa on tämän kesän ollut esillä Egyptin kulttuuria esittelevä näyttely. Mukana on esimerkiksi valtion syntyaikoihin liittyviä esineitä, jotka ovat tehty jopa yli 3000 vuotta ennen ajanlasku alkua. Näyttelyssä on esillä lukuisia muinaisegyptiläisiin hautaustapoihin liittyviä esineitä, kuten arkkuja sekä hautalahjoja ja harvinaisia maalattuja sarkofageja. Näyttely keskittyykin enimmäkseen uskontoon ja hautaustapoihin, vaikka nähtävillä on myös patsaita, ruukkuja, käyttöesineitä sekä muinaisegyptiläisen kirjoitusjärjestelmän kehitystä valottavia esineitä.

Näyttely on esillä vielä viikon, eli syyskuun 13. päivään asti. Käykää ihmeessä kurkkimassa. Lähemmäs 5000 vuotta vanhat esineet pistävät kyllä miettimään elämää vanhan valtakunnan aikaan. Harmittaa, että kuvia ei tässä kohtaa ole laittaa. Museossa oli valokuvauskielto.

Ps. Pakko mainita vielä ihanasta konditoriasta, jossa tuli kahviteltua näyttelyn jälkeen. Kahvila Vaherkylä on pieni ja tunnelmallinen kahvila, jossa on mitä herkullisemmat kakut. Valinta kakkuvitriinin edessä oli kyllä vaikeaakin vaikeampi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti